Arkistot kuukauden mukaan: kesäkuu 2023

Näin ideoit yrityksen liikelahjat syksyksi

Yrityksen visuaalisen ilmeen mukaisesti brändätyt liikelahjat ja muut yrityslahjat ovat markkinoinnin ja viestinnän hyödyntämiä työkaluja. Liikelahjojen avulla halutaan saavuttaa konkreettisia tavoitteita. Tavoitteista ja kohderyhmistä riippuen voidaan liikelahjat jakaa kolmeen eri kategoriaan: asiakaslahjat, henkilöstölahjat ja mainoslahjat. Koska tavoitteet eroavat toisistaan on niitä syytä käsitellä erikseen.

Liikelahjoja ideoitaessa on kiinnitettävä huomiota kohderyhmiin ja niille kulloinkin asetettuihin tavoitteisiin, sekä trendeihin ja megatrendeihin. Esimerkiksi kasvavaa ekologisten liikelahjojen suosio on helppo tulkita merkiksi ekologisuuden ja eettisyyden merkityksen megratrendistä jonka yritykset ovat huomoineet luodessaan valikoimiaan mainos- ja liikelahjoiksi.

Asiakaslahjat

Asiakaslahjat ovat tarkoitettu annettavaksi yrityksen asiakkaille tai yhteistyökumppaneille ja muille sidosryhmille. Ne ovat osa yrityksen markkinointistrategiaa ja pyrkivät edistämään asiakassuhteita sekä lisäämään tyytyväisyyttä ja brändiuskollisuutta.

Kuinka brändiuskollisuus syntyy? Brändiuskollisuus syntyy brändin ja sen sidosryhmien vuorovaikutuksesta. Aito vuorovaikutus edellyttää että brändin arvot kohtaavat sidosryhmien arvojen kanssa, ja että brändi on läsnä sidosryhmien arjessa muistuttamassa näistä yhteisistä arvoista.

Kun brändi, logolla varustetun asiakaslahjan muodossa, on fyysisesti läsnä sidosryhmien arjessa, syntyy brändin ja sen sidosryhmien välille vuorovaikutus. Aito vuorovaikutus kasvattaa brändiuskollisuutta. Edellytyksenä kaikelle onnistuneelle vuorovaikutukselle on että sidosryhmien ja brändin arvot kohtaavat.

Onnistunut asiakaslahja tuo brändin fyysisesti osaksi sidosryhmien arkea. Olemalla fyysisesti läsnä liikelahjat muistuttavat yhteisistä arvoista ja vahvistavat brändiuskollisuutta tehokkaasti.

Henkilöstölahjat

Henkilöstölahjat puolestaan ovat suunnattu yrityksen omalle henkilöstölle. Henkilöstölle jaettavia brändituotteiden tarkoituksena on vahvistaa työyhteisön henkeä, lisätä työntekijöiden sitoutuneisuutta ja parantaa työtyytyväisyyttä. Henkilöstölahjojen avulla voidaan ilmaista arvostusta ja huolenpitoa henkilöstöä kohtaan.

Henkilöstölahjat voivat myös olla tunnustus erinomaisesta työstä, saavutuksista tai vaikkapa vuosipäivistä. Niiden avulla työntekijää kiitetään ja kannustetaan jatkossakin sitoutumaan yritykseen ja sen arvoihin.

On tärkeää muistaa, että vaikka asiakas- ja henkilöstölahjat voivat joskus olla samantyyppisiä tuotteita, niiden tarkoitus ja konteksti eroavat toisistaan. Molemmissa tapauksissa on tärkeää valita lahjat huolella, jotta ne vastaavat kohderyhmän tarpeita ja odotuksia.

Mainoslahjat

Mainoslahjat eroavat asiakaslahjoista ja henkilöstölahjoista siinä, että niiden pääasiallinen tarkoitus on toimia markkinointivälineenä ja edistää yrityksen näkyvyyttä sekä brändin tunnettuutta. Mainoslahjat ovat olennainen osa yrityksen markkinointistrategiaa ja brändin rakentamista.

Mainoslahjojen avulla yritys pyrkii tavoittamaan laajemman yleisön ja luomaan positiivista mielikuvaa itsestään potentiaalisten asiakkaiden keskuudessa. Nämä lahjat jaetaan usein tapahtumissa, messuilla tai markkinointikampanjoiden yhteydessä, joissa yritys haluaa herättää kiinnostusta ja muistutella olemassaolostaan.

Mainoslahjat voivat olla käytännöllisiä tai hauskoja esineitä, joissa on yrityksen logo, brändivärit tai muut brändielementit. Ne voivat sisältää esimerkiksi kyniä, heijastimia, avaimenperiä, mukeja, kasseja tai muita arkipäiväisessä käytössä olevia esineitä. Tavoitteena on, että nämä lahjat käyttävät tai näkevät muut ihmiset, jolloin yritys saa lisää näkyvyyttä ja brändin muistamisen mahdollisuuden.

Ehdotuksia ja ideoita

Liikelahjan tärkeimmät ominaisuudet ovat 1) tukee brändimielikuvaa, 2) vastaa asiakkaan arvoja ja 3) on asiakkaalle käyttökelpoinen eli jää käyttöön.

On tärkeää muistaa että mitä useampi yrityksen viesti on yhdenmukainen, sitä vahvempi on
brändimielikuva ja sitä vahvemmin se myös jää kohderyhmän mieleen. Siksi on syytä pitää mielessä niin aiemmin annetut lahjat, muut samanaikaisesti lahjavalikoimaan kuuluvat lahjat kuin tulevat lahjat. Huolella mietitty brändituote-strategia säästää sekä aikaa että vaivaa ja vahvistaa brändiä kustannustehokkaasti.

Ajankohtaisia ideoita asiakaslahjaksi

Sateenvarjo logolla täyttää hyvin tehokkaalle liikelahjalle asetettavat vaatimukset. Se on asiakkaalle hyödyllinen ja käytännölllinen. Sateenvarjo on helppo kustomoida yritysilmeen mukaiseksi. Laadukas sateenvarjo viestii laadukkaasta brändistä. Lisäksi logolla tai muulla painatuksella varustetut sateenvarjot tarjoavat näkyvyyttä ja toimivat mainoksena. Asiakkaalla voi hyvin olla useampi sateenvarjo eri käyttötarkoituksiin. Ekologisia sateenvarjoja löytyy laajat valikoimat, esimerkiksi RPET kankaasta.

Pyyhkeet ja kylpytakit painatuksella tai brodeerauksella ovat myös erinomainen vaihtoehto asiakaslahjoiksi. Jokainen tarvitsee useita pyyhkeitä, mutta pyyhkeitä voi myös olla eri kokoja jolloin sarjojen kerääminen voi luoda pitkäjännitteisyyttä. Pyyhkeet ovat käytännöllisiä ja synnyttävät miellyttäviä mielikuvia ja assosiaatioita.

Ajankohtaisia ideoita henkilöstölahjoiksi

Juomapulloissa ja mukeissa yrityksen logo näkyy päivittäin, mikä on omiaan vahvistamaan yritysilmettä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta askel askelelta. Juomapullojen ja mukien valinta on ekologinen vaihtoehto, sillä ne kannustavat vähentämään kertakäyttöisten muovipullojen ja -mukien käyttöä. Nesteytyksestä muistuttaminen lisää työhyvinvointia.

Juomapullot ja mukit on mahdollista kustomoida tyylikkäästi vastaamaan yrityksen yritysilmettä. Hyödyntämällä vastuullisisa materiaaleja ja huolellista suunnittelua on mahdollista saavuttaa markkinoinnille asetettuja tavoitteita varsin edullisesti.

Ajankohtaisia mainoslahja-ideoita

Monen yrityksen mainoslahja-valikoimaan kuuluu heijastimia painatuksella, kyniä logolla sekä mainos- ja kestokasseja. Heijastimet ovat turvallinen ja hyödyllinen lahja, erityisesti syksyllä, kun päivät lyhenevät ja pimeät illat lisääntyvät. Yrityksen logo heijastimissa edistää sekä brändin tunnettuutta ja yleistä turvallisuutta. Kynät logolla ovat aina tarpeellisia toimistotarvikkeita ja samalla tehokkaista mainosvälineitä, kun niitä päivittäin käytetään. Mainos- ja kestokassit ovat käytännöllisiä ja ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja, jotka tarjoavat näkyvää mainostilaa edullisesti.

Selaa liikelahjoja syksyksi

Talencolta löydät kaikki liikelahjat syksyksi. Selaa valikoimaamme tai tutustu muihin palveluihimme.

Lue myös

Kesän liikelahjat ja asiakaslahjat
Näin saat parhaan hyödyn kesälahjoistasi
Asiakaslahjojen ideointi: anna vuodenaikojen tunnelmien inspiroida
Joulun liikelahjat – vinkit ja ideat yrityksille
Miksi henkilökunnan sitouttaminen on tärkeää?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Mainoskynät vahvistavat yrityksen brändiä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Näin valitset hyvän mainoskynän

Aiheeseen liittyviä tuotteita

– Liikelahjat logolla
– Asiakaslahjat logolla
– Mainoslahjat logolla
– Yrityslahjat logolla
– Mainoskassit
– Heijastimet painatuksella
– Kynät omalla logolla
– Pyyhkeet
– Juomapullot
– Termospullot
– Termosmukit





Näin valitset hyvän mainoskynän

Mainoskynä on pieni mutta tehokas brändinrakentaja – käytännöllinen arjessa, mutta samalla jatkuvasti asiakkaan käsissä. Oikein valittu kynä viestii laadusta, huolellisuudesta ja yrityksesi arvoista. Ennen kuin teet lopullisen päätöksen, kannattaa pysähtyä hetkeksi ja kysyä itseltäsi muutama olennainen kysymys. Alla oleva lista auttaa sinua arvioimaan vaihtoehdot tarkasti ja tekemään valinnan, joka tukee markkinointiasi parhaalla mahdollisella tavalla.

1. Mikä on mainoskynän käyttötarkoitus

Selvitä missä kaikissa tilanteissa kyniä tarvitaan. Esimerkkejä käyttökohteista ovat vastaanottotiski, messut, mainoslahja, toimistotarvikket omaan käyttöön.

2. Minkälaisia määriä mainoskyniä on järkevä tilata kerralla

Selvitä minkälaisia kappalemääriä mainoskyniä käyttötarkoituksesi edellyttää ja minkälaiset tilausmäärät ovat tarpeisiisi nähden tarkoituksenmukaisia. Muista että suurempi kertatilaus laskee kappalekohtaista hintaa, mutta liian suurella kertatilauksella saattaa kyniä jäädä vanhentumaan varastossa. Usein ajatellaan että noin vuoden kulutusta vastaavan määrän tilaaminen kerralla on taloudellisesti järkevää. 

3. Mainoskynän hintaluokka ja budjetti

Määrittele alustava kynäkohtainen tavoitehinta, suunnittelemasi tilausmäärä huomioiden. Hyödynnä myyjän asiantuntemusta pyytämällä ehdotuksia sopivan mallin löytämiseksi. Tarkastele vaihtoehtojen hintaa suhteessa laatuun.

4. Brändi-yhdenmukaisuus:

Varmista että että valitsemasi mainoskynän värit, ulkoasu ja tyyli sopivat yrityksesi brändi-ilmeeseen. Mainoskynän tulisi heijastaa yrityksesi identiteettiä, olla yhdenmukainen ja vahvistaa brändin tunnistettavuutta.

5. Mainoskynän laatu

Varmistu mainoskynän hinta-laatusuhteesta, tilaamalla fyysinen mallikappale kokeiltavaksi ennen lopullista sitoutumista tilaukseen. Pyydä kerralla muutama eri vaihtoehto ajan säästämiseksi.

6. Logon painatus

Tarkista, että mainoskynään voidaan painaa yrityksesi logo tai muu grafiikka haluamallasi tavalla. Varmista että saat aina oikovedoksen hyväksyttäväksi ennen painatusta.

7. Ympäristöystävällisyys

Varmista että valitsemasi mainoskynä vastaa yrityksesi ympäristöarvoja. Tarvittaessa kysy toimittajaltasi, onko hänellä ehdottaa kierrätettäviä tai muulla tavalla vastuullisempia vaihtoehtoja.

8. Toimitusaika

Varmista  toimittajalta mikä on valitsemasi mainoskynän toimitusaika. 

Lue lisää mainoskynistä ja mainoslahjoista

Miksi mainoskynä toimii edelleen mainoslahjana?
Mainoskynät vahvistavat yrityksen brändiä
Mainoskynät RPET kierrätysmuovista
Edulliset mainoslahjat käyttötarkoituksen mukaan
Omalla logolla
Tarvitaanko mainoslahjoja?
Digipainatus mainoslahjoille

Linkkejä mainoskyniin

Kuulakärkikynät omalla painatuksella
Korostuskynät
Värikynät ja tussit
Lyijykynät ja lyijytäytekynät

Tarvitsetko apua mainoskynän valitsemisessa?

Talencolta saat tuotteet ja neuvot niiden räätälöintiin yritysilmeesi mukaisesti

Me Talencolla autamme valitsemaan yrityksellesi uuden mainoskynän logollasi tai painatuksellasi varustettuina, nopeasti, luotettavasti ja edullisesti. 

Valtava tuotevalikoima ja asiantunteva henkilökohtainen palvelu takaavat sen että löydät juuri sen mitä tarvitset.

Kynien lisäksi löydät samasta paikasta kaikki yritystekstiilit, henkilöstölahjat mainoslahjatasiakaslahjat ja tietenkin kaikki ekologiset liikelahjat.

Kaipaatko neuvoja kuinka parhaiten hyödyntää logoasi liikelahjoissa?

Etkö löydä sopivaa tuotetta verkkosivuiltamme? Kaipaatko suunnittelu-apua? Asiakaspalvelumme on täällä auttamassa. Soita, lähetä spostia tai käytä sivustomme yhteydenottolomakketta ja kerro tarpeistasi. Laajan toimittajaverkostomme ansiosta voimme löytää juuri sinulle sopivan tuotteen, joka on kustomoitavissa omalla logollasi. Tarvittaessa teetämme sinulle räätälöidyt tuotteet ja neuvomme valmistusvaihtoehdoissa. Tästä voit lukea tarkemmin palveluistamme.

Autamme valitsemaan vastuullisempia lahjoja

Ilmastonmuutoksen myötä ekologiset ja vastuulliset ratkaisut ovat nousseet entistä tärkeämmiksi myös brändituotteissa. Autamme sinua valitsemaan ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja ja varmistamme, että saat tarvittavat sertifikaatit ja todistukset hankinnoistasi.

Nopeaa palvelua

Asiointi kanssamme on nopeaa ja helppoa. Hintamme sisältävät aina kaikki kulut: valitun merkinnän omalla logolla, aloituskulut ja rahdin. Näet myös määräalennukset heti, joten mitä suurempi tilausmäärä, sitä alhaisemmat yksikköhinnat. Kaikki tuotteemme voidaan räätälöidä omalla logollasi – myös vaativammat kustomoinnit onnistuvat. Riittää, että kerrot toiveistasi, niin teemme sinulle ehdotuksen ja selkeän tarjouksen. Asiakaspalvelumme palvelee joustavasti suomeksi ja ruotsiksi, ja tarvittaessa myös englanniksi.

Ota yhteyttä jo tänään

Anna meidän hoitaa yrityksesi mainos-ja liikelahjat – helposti, laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Ota yhteyttä jo tänään, niin selvitetään kuinka Talencon palvelut sopuvat sinulle, kartoitetaan tarpeesi ja suunnitellaan niihin sopivat ratkaisut.


Miksi mainoskynä toimii edelleen mainoslahjana?

Vaikka sähköiset laitteet ja digitaalinen kirjoittaminen ovat yleistyneet, käytetään tavallista kynää edelleen moniin tarkoituksiin. Koska kynä on edullinen tuote joka on helppo painaa yrityksen logolla ja on monen jokapäiväisessä käytössä, tekee mainoskynästä erinomaisen mainoslahjan.

Monet ihmiset pitävät käsin kirjoittamisesta. Kynää käytetään muistiinpanojen tekemiseen, luonnosteluun, päiväkirjojen kirjoittamiseen ja luovien ideoiden merkitsemiseen paperille.

Viralliset asiakirjat, sopimukset ja lomakkeet vaativat usein fyysisen allekirjoituksen. Sähköisen allekirjoituksen rinnalla käytetään kynää edelleen papereiden allekirjoittamiseen.

Taiteilijat, piirtäjät ja kuvittajat käyttävät usein kyniä luodakseen taideteoksia. Puhumattakaan lapsista ja kopululaisista ylipäätään. Erilaiset kynät, kuten lyijykynät, mustekynät ja tussit, mahdollistavat erilaiset piirustustekniikat ja linjojen vaihtelun.

Kynää käytetään muistiinpanojen ja suunnitelmien tekemiseen eri aloilla, kuten liike-elämässä, koulutuksessa, suunnittelussa ja arkkitehtuurissa. Esimerkiksi kokouksissa ja luennoilla kynää käytetään usein nopeiden muistiinpanojen tekemiseen.

Kynää käytetään tekstien ja asiakirjojen korostamiseen, alleviivaamiseen ja merkitsemiseen. Esimerkiksi opiskelijat käyttävät kyniä tärkeiden kohtien korostamiseen oppikirjoissa.

Vaikka sähköiset laitteet tarjoavat monia etuja, kynän käyttö voi silti olla suosittua monissa tilanteissa, joissa perinteinen kirjoittaminen ja fyysinen kosketus paperiin ovat arvostettuja.

Mainoskynät yrityksen painatuksella Talencolta

Selaa valikoimaamme tai ota meihin yhteyttä, niin etsimme sinulle ja yrityksellesi sopivan kynän.

Artikkeleita logolla painetuista mainoskynistä

Näin valitset hyvän mainoskynän
Mainoskynät vahvistavat yrityksen brändiä
Mainoskynät RPET kierrätysmuovista
Digipainatus mainoslahjoille

Aiheeseen liittyviä tuotteita

Mainoskynät
Korostuskynät
Värikynät ja tussit
Lyijykynät ja lyijytäytekynät
Kalenterit
Muistikirjat
Muistilehtiöt

Rammstein-kohu vaikuttaa jopa oheistuotemyyntiin – mistä on kyse?

Rammstein on kiistanalainen saksalainen bändi, joka viime päivinä noussut moniin otsikoihin ikävistä syistä. Skandaaliyhtye on yksi Saksan tunnetuimmista musiikin vientituotteista jonka ympärillä pyörivä kohu on levinnyt siihen pisteeseen että bändin oheistuotteita on alettu vetää pois kauppojen hyllyiltä ja verkkokaupoista. (Helsingin Sanomat 7.6.2023)

Rammstein perustettiin Berliinissä vuonna 1994, ja se sai nopeasti mainetta räjähdysherkistä live-esityksistään ja provosoivista sanoituksistaan. Bändin soundi on ainutlaatuinen sekoitus heavy metalia, industrialia ja elektronista musiikkia, ja sanoitukset käsittelevät usein tabuaiheita, kuten seksiä, väkivaltaa ja politiikkaa.

Kiistanalaisesta sisällöstään huolimatta Rammsteinin suosio kasvoi nopeasti Saksassa ja levisi pian muualle Eurooppaan. Bändin läpimurto tuli vuonna 1997, kun heidän toinen albuminsa Sehnsucht julkaistiin, joka sisälsi hittisinglen Du Hast. Kappaleesta tuli kansainvälinen menestys, ja se auttoi vakiinnuttamaan Rammsteinin yhdeksi 1990-luvun jännittävimmistä ja innovatiivisimmista bändeistä.

Bändin viimeisin kiertue alkoi 22. toukokuuta Vilnasta ja sen on määrä päättyä Brysseliin elokuussa. Kiertue käsittää 20 keikkaa, jotka ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta loppuunmyytyjä jo nyt.

Vilnan avauskonsertin jälkeen yhtyeen naispuolinen fani väitti tulleensa huumatuksi ja hyväksikäytetyksi keikan jälkeen back stage -bileissä. Tämä ei varmasti ole ainoa laatuaan oleva kohu: rock-bändien takahuonebileitä ei tunnetusti pidetä pyhäkoulutilaisuuksina. Joka tapauksessa on yksiselitteisen väärin, jos hyväksikäyttöä on tapahtunut.

Tapauksesta on syntynyt valtava kohu, ja mm. bändin ”casting director” Alena Makeeva on erotettu. Pääosin laulaja Till Lindemannille työskennellyt assistentti Makeeva on myös saanut porttikiellon bändin ympäristöön. Makeevan huhuttiin värväävän naisia Rammsteinin tapahtumissa ja tarjoavan heitä seksuaalisessa mielessä Lindemannille. Myös huumaavien drinkkien tarjoaminen faneille on ollut esillä. Kohu jatkui toukokuun viimeisen viikonlopun Helsingin-keikkojen ympärillä, ja jatkunee kiertueen loppuun saakka.

Koska Rammsteinilla on vahva brändi ja uskollinen fanikunta, bändi on hyödyntänyt menestystään merkittävästi myös oheistuotemyynnin kautta. Bändin oheistuotteisiin kuuluvat esimerkiksi T-paidat, hupparit, pipot, mukit, julisteet, hajuvedet, keräilyesineet ja muut fanituotteet jotka on painatuksilla ja pakkauksilla brändätty Rammstein brändin mukaisiksi,

Lue lisää oheistuotteiden ottamisesta käyttöön

Artikkeleita bändien käyttämistä oheistuotteista ja fanituotteista

Mitä yritys voi oppia brändinrakentamisesta Madonnalta?
Fanituotteet ovat iso bisnes urheiluseuroille ja bändeille
Oheistuotteet – Maailman menestyneimpiä ilmiöitä markkinoidaan oheistuotteilla

Artikkeleita brändin käytöstä

Kuinka brändi positioidaan?
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä

Linkkejä tekstiileihin joita bändit käyttävät luodakseen fanituotteita

Mitä yritys voi oppia brändinrakentamisesta Madonnalta?

Pop-tähti Madonna on ollut ”olemassa” vuodesta 1984, jolloin hän julkaisi toisen albuminsa Like a Virgin. Sitä on myyty maailmanlaajuisesti yli 25 miljoonaa kappaletta. Alusta lähtien Madonna on huolehtinut tietoisesti itsensä brändäämisestä. Voisivatko liikeyritykset oppia jotain tästä?

Kyllä voivat. Madonna on tunnettu kyvystään uudistaa ja muokata brändiään ajan myötä. Hän on jatkuvasti kehittänyt musiikkiaan, tyyliään ja esiintymistään. Tämä on auttanut häntä pysymään kiinnostavana ja relevanttina nelikymmenvuotisen aikana. Liikeyritys voi ottaa oppia tästä ja pyrkiä jatkuvasti uudistumaan ja kehittämään tuotteitaan ja palveluitaan vastaamaan muuttuvia asiakastarpeita.

Madonna on aina ollut tunnettu myös rohkeudestaan ja omaperäisyydestään. Hän on uskaltanut rikkoa rajoja, haastaa normeja ja tuoda esille omia näkemyksiään. Liikeyritys voi rohkeasti pyrkiä erottumaan kilpailijoistaan tarjoamalla ainutlaatuisia ja rohkeita tuotteita ja palveluita, jotka herättävät asiakkaiden mielenkiinnon. Liika tyytyväisyys itseensä voi ajan myötä kostautua.

Intohimoisesta ja tinkimättömästä asenteestaan musiikkiin ja esittämiseen on ollut tunnusmerkillistä Madonnalle. Hän on sitoutunut täysin omaan brändiinsä ja pyrkii aina antamaan parhaansa. Tästä sitoutumisesta kannattaa oppia ja pyrkiä aina tarjoamaan asiakkailleen parasta mahdollista palvelua ja kokemusta. Asiaa kannattaa korostaa ja tuoda julki.

Madonna on monipuolinen taiteilija, joka on kokeillut eri musiikkityylejä, elokuvia ja muotia. Hän onnistunut laajentamaan brändiään eri alueille ja tavoittamaan erilaisia kohdeyleisöjä. Myös yritys voi olla monipuolinen ja pyrkiä tarjoamaan erilaisia tuotteita ja palveluita tavoittaakseen laajemman asiakaskunnan.

Hyvä brändi rakentuu arvojen ympärille: Madonna on alusta lähtien ollut vahvasti mukana brändinsä rakentamisessa ja viestimisessä. Hän on tehnyt valintoja, jotka heijastavat hänen arvojaan ja visiotaan. Liikeyritykset voi oppia tästä ja pyrkiä rakentamaan brändinsä vahvan arvopohjan ympärille, joka resonoi asiakkaiden kanssa ja luo pitkäaikaista sitoutumista.

Ainutlaatuisuus ja erottuvuus on korostunut Madonnassa. Hän on rohkeasti tuonut esille omia persoonallisia piirteitään ja näkemyksiään. Yritykset voivat oppia tästä luomalla ja korostamalla omaa ainutlaatuista brändi-identiteettiään, joka erottaa heidät kilpailijoistaan.

Madonna on tunnettu rohkeudestaan kokeilla erilaisia musiikkityylejä, muotia ja esiintymistapoja. Hän ei pelkää ottaa riskejä ja astua pois mukavuusalueeltaan. Yritystenkin kannattaa kokeilla olla rohkea ja pyrkiä innovatiivisiin ratkaisuihin sekä kokeilla uusia tuotteita, palveluita ja markkinointistrategioita.

Madonna on ollut mestari kohderyhmänsä tuntemisessa ja tavoittamisessa. Hän on pystynyt luomaan vahvan yhteyden fanikuntaansa ja ymmärtämään heidän tarpeitaan ja mieltymyksiään. Liikeyritykset voivat oppia tästä keskittymällä kohderyhmänsä perusteelliseen tuntemiseen ja tarjoamalla heille räätälöityjä ratkaisuja.

Vaikka Madonna uudistunut jatkuvasti, on hän onnistunut pitämään brändinsä johdonmukaisena ja tunnistettavana vuosikymmenten ajan. Hän on kehittynyt ja uudistunut musiikillisesti ja visuaalisesti, mutta hänen brändinsä ydinominaisuudet ja arvot ovat säilyneet. Brändin johdonmukaisuus on syytä muistaa viestinnässä ja visuaalisessa ilmeessä ajan myötä.

Madonnon uran alkupuolella ei tunnettu sellaista asiaa kuin sosiaalinen media. Mutta kun se suunnilleen 15 vuotta sitten tuli, Madonna otti sen heti omakseen. Hän on hyödyntänyt eri alustoja, ja esimerkiksi Instagramissa hänellä on lähes 20 miljoonaa seuraajaa ja Twitterissäkin lähes kolme miljoonaa. Luodakseen vuorovaikutusta fanien kanssa ja pitääkseen heidät ajan tasalla urastaan sosiaalinen media on erinomainen väline. Yritysten on myös syytä ottaa sosiaalinen media tosissaan ja hyödyntää sen kanavia syytä brändin rakentamiseen, asiakassuhteiden luomiseen ja markkinointiviestinnän tehostamiseen.

Brändin rakentamisen yksi ulottuvuus on tarinankerronta. Pop-tähdet ovat mestareita tarinankerronnassa, ja niin on Madonnakin. Hän on luonut ympärilleen tarinoita, jotka kiehtovat ja sitouttavat kuulijat. Liikeyritykset voivat oppia tästä luomalla bränditarinoita ja viestimällä niitä selkeästi ja mukaansatempaavasti asiakkaille!

Lue myös:

Rammstein-kohu vaikuttaa jopa oheistuotemyyntiin – mistä on kyse?
Fanituotteet ovat iso bisnes urheiluseuroille ja bändeille
Oheistuotteet – Maailman menestyneimpiä ilmiöitä markkinoidaan oheistuotteilla
Steve Jobs – myös henkilöbrändäyksen esikuva
Toimiston brändäys edullisesti
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändyksessä värillä on väliä
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä

Aiheeseen liittyviä tuotteita:
T-paidat
Huivit ja kaulahuivit omalla logolla tai painatuksella
Huulirasvat omalla logolla tai painatuksella
Mainostekstiilit