Kirjoittajan arkistot:janvonheiroth

mainosmuki-yrityksen-logolla

Mukit omalla painatuksella – opas yrityksen mukivalintaan

Muki omalla painatuksella on erinomainen liikelahja, koska se on päivittäisessä käytössä ja jatkuvasti käyttäjän silmien edessä. Laadukas keraaminen muki saattaa olla asiakkaasi käytössä vuosikausia – se on kertakäyttömukin vastakohta ja siksi myös kestävä valinta. Lisäksi mukiin saa yleensä reilun painopinta-alan, jolloin yrityksesi logo tai kuvitus pääsee hyvin esille.

Mihin käyttöön mukit tulevat?

Mieti ensin mihin käyttöön muki tulee — onko se lahjaksi yksittäiselle asiakkaalle, yleiseen käyttöön kahvihuoneeseen, kahvilaan myyntiin vai kenties moneen käyttöön? Käyttötarkoitus vaikuttaa siihen minkälainen muki kannattaa valita. Kahvihuonekäyttöön riittää perusmuki, lahjana annettava muki hyötyy lahjapakkauksesta, ja kahvilakäyttöön tarvitaan ammattikeittiön pesukoneen kestävä painatus.

Painatuksen kestävyys

Riittääkö että mukin painatus kestää kodin astianpesukoneen, vai onko painatuksen oltava ammattikeittiön pesukoneen kestävä? Ammattikäyttöön tulevissa mukeissa painatus on yleensä hieman arvokkaampi ja painatusmahdollisuudet jonkin verran rajatummat. Retkeilykäyttöön taas sopii parhaiten termosmuki lasermerkkauksella, jolloin sekä muki että merkintä kestävät kovaakin käyttöä.

Painatustoiveet

Tarvitaanko laaja painatuspinta vai riittääkö pieni logo? Monivärinen painatus on usein hieman arvokkaampi kuin yksivärinen, mutta saattaa olla myös selvästi näyttävämpi. Voit harkita myös laserkaivertamista — lopputulos voi olla upea, mutta muista että painatustavan on sovittava yrityksesi visuaaliseen ilmeeseen.

Kuinka mukia jaellaan?

Jakelutapa vaikuttaa pakkaukseen. Kasvotusten lahjana annettava muki hyötyy lahjapakkauksesta, postitettava tarvitsee kuljetuspakkauksen, ja kahvihuonekäyttöön riittää bulkkipakkaus.

Pyydä mallikappale ennen tilausta

Suosittelemme pyytämään mallikappaletta kun tilaat uutta mukimallia ensimmäistä kertaa. Näin varmistut että mukin koko, ergonomia ja värisävy ovat juuri sellaisia kuin oli tarkoitus.

Tilaa mukit omalla painatuksella Talencolta

Talencolta löydät laajan valikoiman mukeja omalla painatuksella kaikkiin tarpeisiin. Selaa valikoimaa tai ota suoraan yhteyttä niin autamme sinua valitsemaan tarpeisiisi sopivan.

Lue lisää mainosmukien käytöstä liikelahjoina

Miksi suosittelemme mukia omalla painatuksella mainoslahjaksi kaikille yrityksille?
Mainosmukin painatustekniikka — miten valitset oikean?
Kuinka suosittu brändätystä mukista voi tulla?

Sateenvarjo_liikelahja

Sateenvarjotietoutta mainoslahjojen ostajalle

Sateenvarjoja on saatavana eri kokoisina ja tyyppisinä vastaamaan erilaisiin tarpeisiin. Tyyppien ja kokojen monipuolisuus varmistaa, että jokaiselle käyttäjälle löytyy tarpeisiin sopiva sateenvarjo.

Sateenvarjotyypit

Perinteisen sateenvarjon lisäksi voit valita kokoontaitettavan sateenvarjon, joka on kätevämmin mukana kannettava, tai suuremman golfvarjon joka on suurempi ja suojaa paremmin. Sateenvarjon avaus- ja sulkemismekanismi voi olla manuaalinen, puoliautomaattinen tai automaattinen käyttäjän toiveista riippuen. Myrskyvarjot puolestaan ovat tuulenpitäviä sateenvarjoja joiden kangas on kaksiosainen siten että kankaat menevät osaksi päällekkäin. Ne ovat suunniteltu kestämään kovia tuulia ilman että ne kääntyvät nurinpäin. Jos voimakas tuuli pääsee sateenvarjon alle päästää se tuulen poistumaan kankaiden välistä, ilman että kangas muljahtaa. Lisäksi löytyy heijastavia varjoja.

Sateenvarjo mainoslahjaksi

Sateenvarjot ovat olleet käytössä tuhansia vuosia, siksi ei olekaan odotettavissa että ne jäisivät pois käytöstä lähitulevaisuudessa. Käytettävyyden lisäksi sateenvarjo tarjoaa laajan ja näkyvän pinnan logon ja muiden brändielementtien esille tuomiseen. Logon ja designin voi sijoittaa joko yhteen kohtaan tai toistuvasti koko sateenvarjon pinnalle. Brändäys-mahdollisuudet ovat lähes loputtomat. Hyvin suunniteltu sateenvarjo, joka on varustettu yrityksesi painatuksella, ei ainoastaan suojaa sateelta, vaan toimii näin myös liikkuvana mainoksena.

Sateenvarjo on erinomainen valinta mainoslahjaksi tai liikelahjaksi sen käytännöllisyyden ja pitkäikäisyyden ansiosta. Sateenvarjoon painettu yrityksesi logo ja viesti näkyvät pitkään ja laajalle yleisölle. Sateenvarjoa käytetään usein ulkona ja vilkkailla alueilla, mikä lisää brändisi näkyvyyttä ja siten bränditietoisuutta (brand awarness) kohderyhmässäsi.

Lisäksi sateenvarjo on hyödyllinen lahja, joka koetaan arvokkaaksi ja käytännölliseksi, mikä parantaa asiakasuskollisuutta ja positiivisia mielikuvia yrityksestäsi. Kun olet antamallasi sateenvarjolla pelastanut asiakkaasi kastumiselta lienee luonnollista että hän kokee kiitollisuuttaa mikä puolestaan auttaa sitouttamaan asiakasta tunnetasolla.

Sateenvarjot painatuksella

Yrityksen hankkiessa sateenvarjoja mainoslahjaksi tai liikelahjaksi tulee varjoihin säännönmukaisesti logo tai painatus. Kaikkein tyypillisin tapa on panaa logo yhdellä värillä yhteen paneeliin. Sateenvarjon painatusominaisuudet ovat kuitenkin hyvät, joten tarvittaessa myös moniväripainatukset onnistuvat.

Kauttaaltaan painettu sateenvarjo voi olla hyvinkin näyttävä. Hyvin suunniteltuna se tyypillisesti kerää valtavasti huomiota ja toimii erinomaisesti brändin kävelevänä mainoksena. Kauttaaltaan painettua varjoa suunniteltaessa on hyvä huomioida että toisin kuin paneeliin tulevien painatusten kanssa, kauttaaltaan painettu kangas painetaan ennen kuin kangas on ommeltu.

Koska kauttaaltaan painetut varjot painetaan ja ommellaan asiakaskohtaisesti, ovat minimitilausmäärät yleensä aavistuksen korkeammat, esimerkiksi 250 kpl. Vertauksen vuoksi, kun varatsossa valmiina olevaan sateenvarjoon painetaan logo, voi tilausmäärä yleensä olla niinkin pieni kuin 10 kpl.

Ekologiset sateenvarjot

Sateenvarjo soveltuu loistavasti kierrätysmateriaaleille. Ehkä juuri sen takia tarjolla on erinomaisen laaja valikoima RPET ja muista kierrätysmateriaaleista valmistettuja sateenvarjoja. Ylimääräisen bonuksena voi kenties todeta että ekologiset sateenvarjot lisäksi ovat usein uusinta suunnittelua, ja siksi moderneja ja tyylikkäitä.

Sateenvarjo ukkosella

Sateenvarjon käyttäjän on hyvä huomioida vanha viisaus, että sateenvarjo saattaa olla vaarallinen ukkosella.

Talencolta saat kaikki ekologiset ja painetut sateenvarjot

Laajasta valikoimastamme löydät niin golfvarjot kuin kokoontaitettavat varjot, kauttaaltaan painettavat kuin yksivärisesti painettavat. Selaa valikoimaa tai ota yhteyttä niin autamme löytämään yritylsesi tarpeisiin sopivam sateenvarjon.

Mikä on tuubihuivi?

Tuubihuivi, jota myös monikäyttöhuiviksi kutsutaan, on saumaton, sylinterinmuotoinen kangaskappale, joka on suunniteltu käytettäväksi monin eri tavoin. Tuubihuivin yksinkertainen mutta älykäs muotoilu tekee siitä monikäyttöisen asusteen, joka sopii kaikenikäisille ja taipuu moneen eri tarkoitukseen. Voit käyttää tuubihuivia esimerkiksi kaulahuivina, pipona, hikinauhana, kasvosuojuksena tai jopa hiuspantana. Tämä monipuolisuus tekee tuubihuivista suositun valinnan joka sopii hyvin käytettäväksi niin urheilussa, ulkoilussa kuin kuin arjessa.

Tuubihuivin materiaali

Tuubihuivit valmistetaan yleisimmin polyesteristä tai puuvillasta, mikä tekee niistä kevyitä, kestäviä ja hengittäviä. Polyesteri on suosittu valinta sen kosteutta siirtävien ominaisuuksien ansiosta, mikä tekee siitä ihanteellisen aktiiviseen käyttöön, kuten urheiluun ja ulkoiluun. Puuvilla puolestaan tarjoaa pehmeämmän ja luonnollisemman tuntuman, mikä sopii erinomaisesti päivittäiseen käyttöön. Kierrätysmateriaaleista, kuten rPET, valmistetut tuubihuivit ovat tulleet yhä suosituimmiksi.

Tuubihuivin koko

Tuubihuiveja on saatavilla eri kokoisina, mutta yleisimmin käytetty standardikoko on noin 25 x 50 cm, mikä mahdollistaa sen monipuolisen käytön eri tarkoituksiin. Muotoilussa voidaan huomioida yrityksen brändi-ilme ja värit, mikä tekee tuubihuivista ainutlaatuisen ja erottuvan mainoslahjan. Erilaiset mallit ja designit lisäävät tuubihuivin houkuttelevuutta ja käyttömahdollisuuksia.

Tuubihuivin käyttö

Tuubihuivin monikäyttöisyys on yksi sen suurimmista vahvuuksista. Sitä voi käyttää kaulahuivina, pipona, hikinauhana, kasvosuojuksena, hiuspantana ja monella muulla tavalla. Tämä monipuolisuus tekee tuubihuivista käytännöllisen ja halutun asusteen, joka sopii erilaisiin sääolosuhteisiin ja aktiviteetteihin. Olitpa sitten juoksemassa, pyöräilemässä, vaeltamassa tai vain rentoutumassa, tuubihuivi tarjoaa suojaa ja mukavuutta.

Tuubihuivi mainoslahjana

Suuren painopintansa, monikäyttöisyytensä ja pitkäikäisyytensä ansiosta tuubihuivi on suosittu valinta mainoslahjaksi tai mainostekstiiliksi. Yrityksesi logolla painettu tuubihuivi on liikkuva mainos, joka tavoittaa laajan yleisön. Se on suhteellisen edullinen valmistaa ja räätälöidä, joten se sopii hyvin niin pienten kuin suurten yritysten mainoskampanjoihin. Tuubihuivi on kevyt ja helppo postittaa, mikä tekee siitä kätevän valinnan myös etäjakeluun. Monipulisuuutensa ansiosta tuubihuivi jää usein säännölliseen käyttöön, mikä entisestään vahvistaa yrityksesi näkyvyyttä.

Tuubihuivin painaminen

Yleisimmät painotekniikat, kuten silkkipaino ja sublimaatiopainatus, mahdollistavat korkealaatuisen ja kestävän lopputuloksen. Silkkipaino sopii erityisesti yksinkertaisille ja kirkasvärisille designille, kun taas sublimaatiopainatus mahdollistaa moniväristen ja yksityiskohtaisten kuvioiden toteuttamisen. Tuubihuivi on helposti brändättävä sillä se tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet logon ja designin sijoitteluun. Koska tuubihuivi on saumaton ja yhtenäinen kangaskappale, brändielementit voidaan sijoittaa näkyvästi ja tasaisesti koko huivin alueelle. Tämä varmistaa, että yrityksesi logo ja viesti näkyvät hyvin riippumatta siitä, miten tuubihuivia käytetään. Voit valita yksinkertaisen logon, toistuvan kuvion tai monimutkaisemman designin – vaihtoehdot ovat lähes rajattomat.

Tuubihuivin kustannustehokkuus

Tuubihuivi on edullinen valmistaa ja personoida niin suurissa kuin pienissä erissä. Siksi tuubihuivi sopii erinomaisesti laajan jakelun esimerkiksi messuilla, tapahtumissa tai postitse lähetettynä asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Tuubihuivin edullisuus ja sen tarjoama pitkäaikainen näkyvyys ja monikäyttöisyys tekevät siitä kustannustehokkaan mainoslahjan, joka maksaa itsensä takaisin lisääntyneen bränditunnettuuden ja asiakasuskollisuuden muodossa.

Tuubihuivien ympäristövaikutuksen vähentäminen

Tuubihuivin ympäristövaikutuksia voidaan vähentää valitsemalla ekologisia materiaaleja ja kestävän kehityksen mukaisia tuotantomenetelmiä. Monet valmistajat tarjoavat nykyään tuubihuiveja, jotka on valmistettu kierrätetyistä muovipulloista (rPET) tai luomupuuvillasta, mikä vähentää uusiutumattomien resurssien käyttöä ja ympäristön kuormitusta.

Tuubihuivit ovat pitkäikäisiä ja monikäyttöisiä, mikä vähentää kertakäyttötuotteiden tarvetta ja näin ollen edistää kestävää kulutusta. Kun tuubihuivi lopulta kuluu käytössä, monet materiaalit voidaan kierrättää, mikä edelleen pienentää sen ympäristöjalanjälkeä.

Yrityksesi voi edistää ympäristövastuullisuutta valitsemalla tuubihuivit, jotka on valmistettu kestävistä materiaaleista ja tuotettu ekologisia periaatteita noudattaen. Tämä ei ainoastaan tue ympäristönsuojelua, vaan myös vahvistaa yrityksesi imagoa vastuullisena toimijana.

Lue lisää tuubihuiveista:
Tuubihuivi painatuksella on suosittu yrityslahja

Cialdini ja liikelahjojen psykologia

Amerikkalainen psykologi ja markkinoija Robert Cialdini on muotoillut seitsemän periaatetta, jotka selittävät, miksi ja miten ihmiset suostuvat pyyntöihin. Cialdinin kirja Influence: The Psychology of Persuasion ja sen luoma käsitteistö vaikuttamisen periaatteesta, Cialdini’s 7 Principles of Influence, on markkinoinnin ja vaikuttamisen perusteos. Liikelahjojen, yrityslahjojen, yritystekstiilien ja muiden brändättyjen markkinointimateriaalien vaikutus perustuu näihin hienovaraisiin, mutta tehokkaisiin periaatteisiin.

Cialdinin 7 periaatetta

1. Vastavuoroisuuden periaate on ensimmäinen Cialdinin seitsemästä vaikuttamisen periaateesta. Tämän periaatteen mukaan ihmiset ovat luonteeltaan taipuvaisia palauttamaan palveluksia ja maksamaan velkoja – kohtelemaan toisia samalla tavalla kuin he ovat kohdelleet meitä. Vastavuoroisuuden periaatteen mukaan ihmiset tuntevat luonnostaan velvollisuutta tarjota alennuksia tai tehdä myönnytyksiä toisilleen, jos he ovat saaneet palveluksia näiltä samoilta henkilöiltä.

2. Johdonmukaisuuden periaate on Caldinin toinen vaikuttamisen periaate. Esimerkki joka sivuaa liikelahoja on henkilö joka saa liikelahjaksi brändiä mainostavan tuotteen, vaikka kassin yrityksen logolla. Johdonmukaisuuden periaatteen mukaan henkilö ei halua esiintyä sellaisen brändin yhteydessä johon hän ei usko, koska se ei olisi johdonmukaista. Brändättyjen liikelahjojen käyttöönotto siis johtaa siihen että lahjan saaja alkaa hyväksyä brändin.

3. Social proof-käsitteellä tarkoitetaan että kun näemme useamman ihmisen ympärillämme tekevän tai haluavan jotain, niin sen täytyy olla hyvää, koska niin moni on lähtenyt siihen mukaan. Liikelahjojen avulla brändit voivat saavuttaa yhteisön hyväksynnän ja kasvattaa omaa haluttavuuttaan kun moni ihminen ympärillämme näyttää kannattavan brändiä.

4. Liikelahjoilla, yritystekstiileillä ja muilla mainosmateriaaleilla voidaan rakentaa auktoriteettia, mikä on neljäs Caldinin vaikuttamisen periaate. Ammattimaisesti suunniteltu työasu, messuständi tai vaikka yritysilmeen mukaisesti suunniteltu design-lahja viestii kyseisen osa-alueen auktoriteetista mikä antaa uskottavuuttaa toiminnalle ja vaikuttavuutta.

5. Mieltymys on Caldinin viides vaikuttamisen periaate, sen mukaan olemme alttiimpia suostumaan sellaisten ihmisten pyyntöihin joista pidämme. Caldinin huomauttaa että pidämme ihmisistä jotka ovat samanlaisia kuin me, jotka osoittavat meitä kohtaan myönteistä huomiota ja kohteliaisuuksia ja jotka ovat halukkaista tekemään yhteistyötä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Liikelahjan antaminen parantaa mahdolisuuksia synnyttää sympatiaa jolloin vastaanottaja on alttiimpi vastaamaan myöntävästi lahjan antajalle.

6. Niukkuus kasvattaa arvoa on Caldiini kuudes vaikuttamisen periaate. Se perustuu siihen että sen mitä ei ole paljon, täytyy olla arvokasta. Jos jotain on saatavilla rajoitetusti, sen haluttavuus kasvaa. ”Minulla on sellaista mitä muilla ei ole”. Hyvin suunniteltu brändituote voi olla juuri sellainen. Esimerkiksi kun olet vieraillut Hard Rock Cafe-ravintolassa New York Cityssä, saatat mielelläsi kantaa päälläsi sieltä hankittua T-paitaa, tietäen että sitä ei heti tule vastaan.

7. Yhteenkuuluvuus (Unity) on Caldinin seitsemäs vaikuttamisen periaate. Tämän mukaan olemme herkemmin myöntyväisiä vastaamaan kyllä sellaisille joiden kanssa koemme yhteistä me-identiteettiä. Liikelahjoilla ja erityisesti yritystekstiileillä ja mainostekstiileillä on mahdollista synnyttää ja vahvistaa tiimihenkeä. Yrityksen brändin ja visuaalisen ilmeen mukaisesti kustomoidut liikelahjat vahvistavat yhteenkuuluvuutta ja sitoutumista sekä työntekijöiden että sidosryhmien keskuudessa. Lahjojen saaminen koetaan arvostuksen osoituksena ja personoidut lahjat, esim käsin kirjoitetun tervehdyksen muodossa, ovat erityisen merkityksellisiä.

Lue lisää liikelahjojen psykologisesta vaikutuksesta

https://www.talenco.fi/blogi/2015/11/22/liikelahjat-ja-psykologia-niiden-takana/

Talencon vuosien mittaan laajentunut tuote- ja palveluvalikoima

Moni on tottunut ajattelemaan Talencoa ennen kaikkea yrityslahjojen toimittajana. Ja tottahan se on, Talenco on toimittanut laadukkaita omalla logolla varustettuja liikelahjoja ja mainoslahjoja jo vuodesta 1997. Mutta tiesitkö että tarjoamamme brändättyjen tuotteiden valikoima on vuosien mittaan laajentunut kattamaan lähes kaikki yrityksen tarvitsemat markkinointimateriaalit, perinteisten liikelahjojen ja brändituotteiden lisäksi, ja myös niihin liittyvät palvelut? Näitä ovat esimerkiksi suurtulosteet, painotuotteet, yritystekstiilit ja logolliset toimistotarvikkeet.

Liikelahjojen maksuton varastointi ja siihen liittyvä materiaalipankki myTalenco puolestaan ovat esimerkkejä uusista palveluista jotka säästävät aikaa ja vaivaa, ja tässä tapauksessa myös tilaa. myTalenco on automaattisesti kaikkien asiakkaidemme käytössä ja sen avulla mitä moninaisempien tuotteiden hankkiminen onnistuu täysin kivutta.

Miten tähän on päädytty?

Kaikki perustuu tuttuun palvelukonseptiimme, ’kerro mitä tarvitset niin me etsimme sen sinulle’. Joko oman verkosivumme 50.000 tuotetta valikoimasta tai jostain muulta. Tuotevalikoimien ja palveluiden laajentuminen on siis ollut luonnollinen reaktio asiakkaiden kasvaneisiin tarpeisiin. Asiakkaamme ovat huomanneet että hyödyntämällä myTalenco-palvelumme tuomaa huolettomuutta mitä moninaisimpiin tuotteisiin, säästyy aikaa ja vaivaa ja sen sijaan on mahdollista keskittyä tärkeämpiin asioihin. Pyytämällä meiltä ratkaisua haasteeseen tai suoraan tarjousta tuotteesta, olemme voineet auttaa asiakkaitamme käyttämään omaa aikaansa tehokkaammin.

Mitä tästä on opittu?

Näyttää selvältä että asiakkailla on tarve hoitaa asiat yhä tehokkaammmin. Kaiken pitää onnistua ja mielummin jo eilen. Asiakkaiden odotukset kasvavat samaa tahtia kuin mitä AI mahdollistaa uusien palveluiden kehityksen. Ilman monipuolisia ja kattavia verkkopalveluita haasteisiin on vaikea vastata. Mutta samalla kun vaatimukset kasvavat, paranee myös yhteistyö. Vaativa lojaali asiakas saa parasta palvelua jolloin asiakasyrityksen sisäinen tehokkuus paranee ja markkinointi terävöityy. Kilpailu on kovaa ja kovenee mutta loppujen lopuksi kova kilpailu on kaikkien eduksi.

Entä jatkossa?

Uskomme että yritysten toimintojen yhä jatkuva tehostuminen johtaa väistämättä siihen että pienin askelin hankintoja tullaan hoitamaan yhä vain tehokkaammin. Näin ollen hankintojen ja palveluiden keskittäminen tulee jatkumaan. Toimittajilta tullaan vaatimaan yhä enemmän joustavuutta, asiantuntemusta ja intohimoa hyvään palveluun.

Asiakkaat tulevat vaatimaan korkeatasoista palvelua ilman pitkää sitoutumista. Tämä tulee luomaan haasteita palveluntarjoajille, mutta ne jotka siihen kykenevät, tarjoamaan monipuolisisa palveluita ilman asiakkaan muodollista sitoutumista, heidät tullaan palkitsemaan lojaaleilla asiakkailla.

Mitä uutta odotettavissa tuoterintamalla?

Tuotteista ei voi olla puhumatta mainitsematta ekologisia liikelahjoja. Ne herättävät jatkuvasti mielenkiintoa, oli sitten kyse biohajoavista henkilökorteista tai kierrätysmuovista eli rPET-materiaalista valmistetuista vaatteista. On vaikea nähdä etteikö tämä trendi pikemminkin vain kiihtyisi entisestään.

Tervetuloa kokeilemaan palveluamme. Uskallamme luvata että et tule pettymään. Voit lähettää vapaamuotoisen kyselyn, tai pyytää suoraan tarjousta kustomoiduista promo- tai brändituotteista.

Yhteyslomake

https://www.talenco.fi/kyselyt/

Aiheeseen liittyviä tuottteita

Suurtulosteet

Kyltit, banderollit, beach flagit, roll up, julisteet, mainosliput
https://heyzine.com/flip-book/talenco-xpo-suurtulosteet

Painotuotteet

Esitteet, flyerit, käyntikortit, kuvalliset henkilökortit
Pyydä tarjousta omilla toiveillasi

Liikelahjat ja mainoslahjat

Juomapullot logolla, sateenvarjot, powerbankit, stressilelut, avaimenperät, magneetit.
https://www.talenco.fi

Yritystekstiilit

Hupparit, T-paidat, lippikset, työvaatteet, tuubihuivit
https://www.talenco.fi/mainostekstiilit/

Logolliset toimistotarvikkeet

Kynät, lehtiöt, kansiot, muovitaskut
https://www.talenco.fi/liikelahjat/53.00.00/Toimisto-ja-Kynat-omalla-logolla-tai-painatuksella

Lue lisä

Artikkeleita Talencon tarjoamista yrityslahja-palveluista

Näin Talenco palvelee liikelahja-asiakkaita
Liikelahjojen ja brändituotteiden varastointi
Helpompi etsiä tuotteita Talencon tarjonnasta
Näin hyödynnät tuotteiden etähallintaa, TOP-5 vinkit


 

Brändäys

Bränditietoisuuden lisääminen yrityslahjoilla

Bränditietoisuus (Brand Awareness) kertoo siitä, missä määrin kuluttajat tuntevat tuotteesi tai palvelusi. Bränditietoisuuden kasvattaminen on tärkeä osa yrityksen menestystä. Kun kuluttajat tunnistavat ja muistavat brändinne, he ovat todennäköisemmin valmiita valitsemaan sen muiden vaihtoehtojen joukosta. Bränditietoisuuden kasvattaminen vaatii jatkuvaa työtä ja strategista suunnittelua. On tärkeää pysyä ajan tasalla ja sopeutua muuttuviin markkinoihin ja kuluttajien tarpeisiin

Asiakassuhteiden rakentaminen ja vahvistaminen

Bränditietoisuuden rakentaminen ja vahvistaminen yrityslahjoilla on tehokas tapa vahvistaa yrityksen tunnettuutta ja mielikuvaa asiakkaiden sekä sidosryhmien keskuudessa. Kun valitaan yrityslahjoja, jotka ovat linjassa yrityksen brändin ja arvojen kanssa, ne voivat toimia tehokkaina markkinointivälineinä ja edistää bränditietoisuutta. Kannattaa valita lahjoja, jotka sisältävät yrityksen logoja, sloganeita tai värejä, jotta ne helposti tunnistetaan ja liitetään yritykseen.

Yksilöllisten liikelahjojen voima

Yksilölliset liikelahjat ovat voimakas tapa erottua joukosta ja luoda pysyvää vaikutusta asiakkaisiin, yhteistyökumppaneihin ja työntekijöihin. Niiden voima piilee niiden henkilökohtaisuudessa ja huomioimisessa, mikä tekee vastaanottajasta tuntemaan itsensä arvostetuksi ja erityiseksi. Yksilölliset lahjat osoittavat, että olet panostanut aikaa ja vaivaa vastaanottajan mieltymysten ja tarpeiden huomioimiseen. Tämä luo vahvan henkilökohtaisen yhteyden.

Liikelahjojen valitseminen

Kun valitset liikelahjoja, jotka heijastavat yrityksesi arvoja ja persoonallisuutta, voit rakentaa vahvaa brändi-identiteettiä ja saada vastaanottajat tuntemaan itsensä erityisiksi. Vinkkejä personointiin:

 1) On tärkeätä ymmärtää kohdeyleisö ja sen mieltymykset, tarpeet ja arvot.  Mitä paremmin tunnet kohdeyleisösi, sitä helpompi on valita heille sopivia lahjoja.

 2) Pidä brändisi arvot mielessä, ja valitse liikelahjoja, jotka tukevat yrityksesi arvoja ja viestivät sen brändipersoonallisuutta. Esimerkiksi, jos yrityksesi arvostaa kestävyyttä ja ympäristöystävällisyyttä, harkitse ekologisia ja kierrätettäviä lahjavaihtoehtoja.

3) Personoi lahjat: Personoidut liikelahjat tekevät vaikutuksen ja osoittavat, että olet panostanut aikaa ja vaivaa lahjan valintaan. Voit esimerkiksi lisätä lahjaan vastaanottajan nimen tai yrityksen logon.

4) Seuraa trendejä: Seuraamalla trendejä ja pysymällä ajan tasalla ajankohtaisista tuotteista ja lahjaideoista voit valita liikelahjoja, jotka ovat mielenkiintoisia ja haluttuja vastaanottajien keskuudessa.

5) Tee lahjoista ainutlaatuisia: Valitse lahjoja, jotka erottuvat joukosta ja jättävät positiivisen vaikutelman. Voit esimerkiksi valita uniikkeja tai kustomoituja tuotteita, jotka eivät ole helposti saatavilla muualta.

6) Huomioi muistettavuus: Kun lahja on räätälöity vastaanottajan makuun, se jää mieleen pidemmäksi ajaksi. Tämä auttaa vahvistamaan brändin ja yrityksen muistettavuutta.

7) Positiivinen vaikutus mielikuvaan: Yksilölliset lahjat luovat positiivisen mielikuvan yrityksestäsi ja antavat viestin siitä, että olet huomaavainen ja välität asiakkaistasi ja kumppaneistasi.

Yrityslahjojen käyttäminen on asiakassuhteiden rakentamista. Lahjat myös vahvistavat asiakassuhteita Lahjat kannattaa valita huolella, jolloin niiden avulla voi osoittaa asiakkaille arvostusta. Talenco auttaa mielellään lahjojen valinnassa!

Lue lisää

Artikkeleita Talencon tarjoamista palveluista
Näin Talenco palvelee liikelahja-asiakkaita
Liikelahjojen ja brändituotteiden varastointi
Helpompi etsiä tuotteita Talencon tarjonnasta
Näin hyödynnät tuotteiden etähallintaa, TOP-5 vinkit

Brändituotteet ja kestävä kehitys
Reppujen materiaalit menossa vastuullisempaan suuntaan
Miten kestävää kulutusta voi edistää brändimarkkinoinnissa?
Ekologisuus ja eettisyys yritysmaailman megatrendinä
Miten kestävää kulutusta voi edistää brändimarkkinoinnissa?
Taistelu muoviroskaa vastaan kiihtyy
Mitä järkeä tavarantoimittajan on varata oikeus yli- tai alitoimituksiin?
Ovatko ekologiset liikelahjat voimistuva trendi?
Brändituotteet ja vastuullisuus

messut

Mainoslahjat messuilla ja tapahtumissa: lahjojen tehokkaan käytön salaisuudet


Messuilla onnistuminen on monelle yritykselle kriittisen tärkeää. Messuilla ylläpidetään asiakassuhteita ja tutustutaan uusiin asiakkaisiin. Koska messuille osallistuminen ja valmistautuminen vie aikaa ja tuo kustannuksia, kannattaa miettiä tarkkaan kannattaako messuille osallistua ja jos päätetään osallistua, kuinka saavuttaa messuille asetetut tavoitteet.

Mainoslahjat ovat hyväksi koettu tapa edistää brändiäsi ja luoda uusia asiakassuhteita messuilla ja tapahtumissa, mutta niidenkin tehokas käyttö vaatii suunnittelua ja strategiaa. Seuraavassa muutamia yksinkertaisia vinkkejä joiden avulla voit viimeistellä messuosastosi onnistuneella messulahjalla.

Suunnittele ajoissa

Mieti, ketkä tapahtumaan osallistuvat ja millaisista messulahjoista he todennäköisesti ilahtuvat. Valitse lahjat teeman mukaan. Lahjojen tulisi tukea tapahtuman teemaa ja olla käytännöllisiä samalla heijastaen brändiäsi. On tärkeää että saat lahjoilla huomiota ja onnistut houkuttelemaan kävijöitä ständillesi.

Brändää ja personoi

Voit myös hyödyntää personointimahdollisuuksia: lisää mainoslahjoihin logosi lisäksi vaikka viesti, joka tekee niistä ainutlaatuisia. Koska haluat että lahjat vahvistavat brändiäsi ja tekevät sen tunnistettavaksi on tärkeää että jakamasi tuotteet ovat visuaalisesti yhdenmukaisia.

Mieti messulahjojen jakelu

Tee strateginen jakelusuunnitelma: suunnittele, miten ja milloin jaat lahjoja sekä kenelle. Sijoita lahjojen jakopaikat strategisesti, jotta mahdollisimman monet näkevät ne. Voit kehittää aktiviteetteja tai kilpailuja, joissa lahjoja jaetaan, mikä lisää osallistujien sitoutumista ja kiinnostusta. Kulho mainoskarkkeja yrityksesi painatuksella tai logolla toimii tehokkaana houkuttimena ja kutsuna astua peremmälle.

Muista että tavoitteesi on että mainoslahjoja ei jää yli ja joudu hävikkiin, vaan että kaikki tulevat käytetyiksi.

Kerää palautetta

Kerää palautetta ja seuraa, kuinka hyvin mainoslahjat toimivat. Näin pystyt parantamaan strategiaasi tulevaisuudessa ja ymmärtämään, mitkä lahjat toimivat parhaiten kohderyhmällesi.

Nämä muutamat vinkit auttavat sinua hyödyntämään mainoslahjat tehokkaasti messuilla ja tapahtumissa, mikä edistää brändisi tunnettuutta ja sitouttaa asiakkaitasi.

YHDENMUKAINEN PUKEUTUMINEN MESSUILLA

Kauluspaidat omalla logolla
Pikeepaidat omalla logolla
T-paidat omalla painatuksella
Hupparit omalla painatuksella
Liivit omalla logolla
Solmiot omalla logolla
Huivit omalla logolla

TARPEELLISET TARVIKKEET MESSUILLE

Kaulanauhat omalla painatuksella
Juomapullot omalla painatuksella
Mukit omalla painatuksella
Kangaskassit omalla painatuksella
Roll up banderollit omalla painatuksella
Pinssit ja rintamerkit omalla logolla

Muistiinpanotarvikkeet

Muistikirjat logolla
Muistilehtiöt
Kynät omalla painatuksella

GIVE AWAY TUOTTEET JAETTAVAKSI STÄNDILLÄ

Suklaat omalla painatuksella
Stressilelut omalla painatuksella
Avaimenperät omalla painatuksella
Heijastimet omalla painatuksella
Huulirasvat omalla painatuksella
Magneetit omalla painatuksella
Puhdistusliinat omalla painatuksella

Liikelahjoihin liittyviä linkkejä

Ekologiset liikelahjat
Yrityslahjat
Asiakaslahjat
Mainoslahjat
Brändituotteet
Yrityksen mainostekstiilit

Etkö löytänyt etsimääsi? Lähetä meille lyhyt kysely niin ehdotamme sinulle sopivaa ratkaisua. 
Lähetä kysely tästä

liikelahjat-trends-2024

Liikelahjojen trendit 2024: mitä odottaa tulevaisuudessa

Megatrendit ovat useista ilmiöistä koostuvia yleisiä kehityssuuntia, laajoja muutoksen kaaria. Ne tapahtuvat usein globaalilla tasolla ja kehityssuunnan uskotaan usein jatkuvan samansuuntaisena pitkään. Megatrendit eivät kerro tarkasti, mitä vaikkapa tänä vuonna vielä tapahtuu. Ne eivät tarjoa vastauksia villeistä korteista ja mustista joutsenista, vaan painottavat muutoksia, joita ei ole varaa jättää huomioimatta. Menestyäkseen kilpailusssa on yritysten välttämätöntä ymmärtää ja huomioida ajankohtaiset megatrendit.

Megatrendien huomoiminen yrityksen pääytöksenteossa

Koska megatrendit ovat laajoja ja pitkäkestoisia yhteiskunnallisia, taloudellisia, teknologisia ja kulttuurisia muutoksia, vaikuttavat ne moniin eri elämänalueisiin, esimerkiksi kuluttajakäyttäytymiseen, yritysten toimintaympäristöön, markkinoiden tarpeisiin ja odotuksiin sekä tuotteiden ja palveluiden kysyntään. Siksi megatrendien huomioiminen on tärkeää myös liikelahjoja valittaessa, koska ne auttavat yrityksiä pysymään ajan tasalla ja tarjoamaan asiakkailleen relevanteimpia ja kiinnostavimpia tuotteita. Tyypillisenä esimerkkinä tästä on ekologisten liikelahjojen viime vuosina kasvanut suosio. Koska yrityksiltä odotettava vastuullisuus on globaali megatrendi ovat yritykset alkaneet huomioimaan ekologisuutta ja vastuullisuutta huomioiminen valitessaan logotuotteita ja yrityslahjoja.

Mitkä ovat SITRAN megatrendit vuodelle 2024

Sitra on julkaissut oman näkemyksensä mitkä ovat megatrendit 2024:

1. Luonnon kantokyky murenee
2. Hyvinvoinnin haasteet kasvavat
3. Demokratian kamppailu kovenee
4. Kilpailu digivallasta kiihtyy
5. Talouden perusta rakoilee

Nämä Sitran nimeämät megatrendit ovat pysyneet samoina vuodesta 2023.

Megatrendien huomioiminen liikelahjojen valinnassa

Liikelahjoja miettiessä kannattaa paneutua varsinkin kahteen ensimmäiseen: Ympäristötietoisuus ja kestävän kehityksen arvot ovat edelleen nousussa. Monet asiakkaat arvostavat ekologisia ja eettisiä tuotteita, joten kestävät ja ympäristöystävälliset liikelahjat voivat olla suosittuja valintoja.

Toisekseen ihmiset ovat yhä kiinnostuneempia terveydestään ja hyvinvoinnistaan, mikä näkyy esimerkiksi terveellisten elämäntapojen, mindfulnessin ja stressinhallinnan suosion kasvuna. Terveys- ja hyvinvointituotteet, urheiluvälineet tai stressinhallintaan liittyvät mainoslahjat, saattavat olla hyvinkin tervetulleita henkilöstölle ja asiakkaille, samalla kun ne ovat omiaan parantamaan työkykyä ja työhyvinvointia.

Trendi kohti henkilökohtaista palvelua ja vahvempaa brändäystä

Sitran nimeämien megatrendien lisäksi lienee syytä huomoida trendi kohti henkilökohtaista ja räätälöityä palvelua: digitaalisten palveluiden räjähdysmäisen kasvun rinnalla on havaittavissa henkilökohtaisen palvelun vakaa ja pitkäkestoinen suosion kasvu. Tähän trendiin sopivat räätälöidyt ja personoidut liikelahjat ja mainoslahjat jotka vastaavat vastaanottajan tarpeisiin ja mieltymyksiin.

Yksilöllisyyden vahvistumisen trendiin liittyy myös yritysten kasvava halu erottua kipailijoistaan yhä vahvemman brändäyksen avulla.

Selaa liikelahjoja vuodelle 2024

Talencolta löydät kaikki ekologiset ja trendikkäät liikelahjat ja liikelahjoihin liittyvät palvelut.

LUE LISÄÄ

Brändituotteet ja kestävä kehitys

rPET: Kestävä vaihtoehto muovien maailmassa
Reppujen materiaalit menossa vastuullisempaan suuntaan
Miten kestävää kulutusta voi edistää brändimarkkinoinnissa?
Ekologisuus ja eettisyys yritysmaailman megatrendinä
Miten kestävää kulutusta voi edistää brändimarkkinoinnissa?
Taistelu muoviroskaa vastaan kiihtyy
Mitä järkeä tavarantoimittajan on varata oikeus yli- tai alitoimituksiin?
Ovatko ekologiset liikelahjat voimistuva trendi?
Brändituotteet ja vastuullisuus
Liikelahja- ja logotuotetrendit 2019

Brändäystietoutta

Brändäyksessä värillä on väliä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Toimiston brändäys edullisesti
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Mitä ovat PMS-värit? Kaikki mitä haluat tietää PMS-väreistä ja Pantone-värikartasta
Väriavaruus painotöissä, CMYK tai RGB?
Brändäyksen tärkeys

Artikkeleita myynnistä ja markkinoinnista

Yhteenkuuluvuutta mainostekstiileillä ja brändivaatteilla
Miksi asiakkaan sitouttaminen tunnetasolla on tärkeää yritykselle?
Miksi henkilökunnan sitouttaminen on tärkeää?
Asiakaslahjat, liikelahjat ja pykologia niiden takana
Liikelahjojen kohdentaminen eli targetointi
Miksi kauttaaltaan painettujen brändituotteiden suosio kasvaa ja kenelle ne parhaiten sopivat?
Sisäinen markkinointi ja tehokkaampi etätyö
Haptinen palaute – koskettavaa markkinointia
Uusasiakashankinta – korvataanko laatua määrällä?
Tuotteet omalla logolla
Mainoslahjat lisäävät myyntiäsi kahdella tavalla
Miksi Piilaaksossa rakastetaan promotuotteita?
Maailman menestyneimpiä ilmiöitä markkinoidaan oheistuotteilla
Asiakaslahjat, liikelahjat ja psykologia niiden takana
Mitä ominaisuuksia liikelahjojen vastaanottajat arvostavat?
Noudata etikettiä ja vältä virheet liikelahjojen antamisessa
Liikelahjojen antaminen – mitä, kenelle ja milloin?
Kuusi vinkkiä varainhankintaan
Viisi vinkkiä asiakastilaisuuksiin

PMS-värit ja Pantone-värikartta – opas brändivärien käyttöön

Kun yrityksen logo näyttää eri tuotteissa eri sävyiseltä, brändi kärsii heti. Pantone-värikoodit — eli PMS-koodit — ratkaisevat ongelman määrittelemällä tarkat värisävyt jokaiseen painatukseen. Sama koodi toimii painotalolla Helsingissä ja tavarantoimittajalla Kiinassa: lopputulos on aina oikea.

Pantone-värijärjestelmä (PMS – Pantone Matching System) on kansainvälinen spottiväristandardi, joka sisältää yli 2 100 valmiiksi määriteltyä väriä. Jokainen väri tunnistetaan yksilöllisellä PMS-koodilla — Coca-Colan punainen ja UPS:n ruskea perustuvat tarkkoihin Pantone-määrityksiin, jotta väri toistuu yhdenmukaisesti pakkauksissa, vaatteissa ja brändituotteissa ympäri maailman.

Talenco käyttää PMS-värikoodeja päivittäin liikelahjojen, mainostekstiilien ja yritysvaatteiden painatuksessa — eri materiaalit reagoivat väreihin eri tavoin, ja väripoikkeamat näkyvät herkästi etenkin tekstiileissä ja muovisissa tuotteissa.

Brändin visuaalisen yhtenäisyyden merkityksestä löydät lisää artikkelista Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä.

PMS-värikoodit — miksi ne ovat tärkeitä

PMS-koodi on yksilöllinen tunniste, joka määrittelee värin tarkasti ja toistettavasti. Kun logosi värimääritys on kirjattu PMS-koodina yrityksen graafiseen ohjeistukseen, se voidaan toimittaa suoraan painotalolle tai tavarantoimittajalle — ilman värinäytteitä, arvailua tai korjausrundeja.

Yrityksen brändivärien johdonmukainen toistuminen rakentaa tunnistettavuutta ja ammattimaista mielikuvaa pitkällä aikavälillä. Väri on yksi nopeimmin havaituista brändin elementeistä — ja yksi helpoimmin pilattavista, jos värimäärittelyt puuttuvat.

Milloin PMS-värejä kannattaa käyttää?

PMS-painatus on oikea valinta silloin, kun tarvitaan tarkasti toistuvaa yrityksen brändiväriä yhdestä neljään värin kuviossa — esimerkiksi logon painamiseen liikelahjoihin, mainostekstiileihin tai yritysvaatteisiin. Spottivärinä PMS tuottaa puhtaan, tasaisen väripinnan, jota neliväripainatus ei pysty täysin jäljittelemään.

Täysvärisiä kuvia tai valokuvatasoista painatusta varten kyseeseen tulee CMYK. Väriavaruuksien käytännön eroista — milloin valitaan CMYK, RGB tai PMS — löydät vertailun artikkelista Väriavaruus painotöissä: CMYK vai RGB?

PMS-värit logossa ja brändituotteissa

Logo painetaan brändituotteissa hyvin erilaisille materiaaleille — kankaalle, muoville, metallille, paperille. Jokainen materiaali imee väriä eri tavoin, ja ilman tarkkaa Pantone-värimääritystä sama logo voi näyttää eri tuotteissa täysin erisävyiseltä.

PMS-koodi poistaa tämän tulkinnanvaraisuuden. Kun logon värimääritys on kunnossa, väri toistuu yhdenmukaisesti riippumatta painotekniikasta tai valmistajasta. Tämä on erityisen tärkeää organisaatioissa, joissa brändituotteita tilataan useista paikoista tai useiden eri henkilöiden toimesta.

Logon roolista brändiviestinnässä löydät lisää artikkelista Logon rooli brändimielikuvan luomisessa.

PMS-värit osana yrityksen graafista ohjeistusta

PMS-värien hallinta on keskeinen osa brändin visuaalisen ilmeen johdonmukaista ylläpitoa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että yrityksen graafiseen ohjeistukseen kirjataan jokaisen brändivärin PMS-koodi — ei pelkästään RGB- tai CMYK-arvoja. RGB toimii näytöillä, CMYK painotuotteissa, mutta PMS on ainoa järjestelmä joka tuottaa täsmälleen saman lopputuloksen myös spottiväripainatuksessa.

Kun Pantone-värikoodit on dokumentoitu, tiedot voidaan toimittaa suoraan graafisille suunnittelijoille, painotaloille ja tavarantoimittajille. Hyvä graafinen ohjeistus vähentää virheitä, nopeuttaa tilauksia ja varmistaa brändin ammattimaisen ilmeen kaikissa materiaaleissa.

Lue lisää siitä, miten brändituotteet toimivat osana pitkäjänteistä markkinointistrategiaa: Ostajan opas: Brändituotteet digiaikakaudella.

Haluatko varmistaa, että brändisi värit toistuvat täsmälleen oikein kaikissa brändituotteissa? Talencolla autamme määrittelemään oikeat Pantone-värivastaavuudet ja valitsemaan painotekniikat materiaalin mukaan — logosta valmiiseen tuotteeseen. Tutustu brändituotteiden valikoimaan tai pyydä tarjous.