Kirjoittajan arkistot:ursulaborg

Maailman menestyneimpiä ilmiöitä markkinoidaan oheistuotteilla

Fanit, ilmiöiden intohimoiset kannattajat, kuluttavat entistä enemmän, sekä tekevät enemmän ostopäätöksiä kuin koskaan aikaisemmin. Samalla kuluttajakäyttäytyminen hieman muuttuu sillä se mikä kiinnostaa nuoria tai intohimoisesti esimerkiksi jääkiekkoon suhtautuvia, ei yleensä kiinnosta kahden lapsen isää joka puskee läpi sohjosateen ruokakauppaan. Populaarikulttuuri ja sen eri ilmiöt tuottavatkin yhtiöille rahaa elokuvien ja musiikin ohessa – oheistuotteet ovat itse päätuotteen ohella suuria voittoja synnyttävä ala.

Elokuvat hyödyntävät oheituotteita

Viime vuosina nuorille suunnatut elokuvat ovat olleet erinomainen esimerkki oheistuotteiden merkityksestä. Nälkäpeli, Outolintu, Harry Potter-sarja; nämä ovat oheistuotteiden lippulaivoja. Elokuva itsessään on tuote jota vaalitaan huolella; näyttelijöiden valinnat aiheuttavat puhetta, kuultu musiikki soi radioissa ja näyttelijät kiertävät ympäri maailmaa promoamassa tuotettaan. Mutta se ei riitä tuottajalle, eikä se riitä kuluttajalle.

Satoja tuotteita yksittäisistä elokuvista

Esimerkiksi voidaan ottaa yhtä hyvin Star Wars kuin Harry Potterkin. Molemmista on painettu satoja erilaisia t-paitoja, julisteita, levyjä, koriste-esineitä, keräily-figuriineja, tarroja, avaimenperiä. Harry Potter on oheistuotteistamisessaan mennyt niin pitkälle että sille on avattu huvipuiston kaltainen teemastudio Lontooseen.

Nälkäpelin ilmestyessä, kirjojen ollessa jo suurmenestys, täyttyivät nuorien fanien takinliepeet pienistä kultaisista linturintaneuloista. Samalla kioskeissa myytiin väliaikaisia logo-tatuointeja. Useat fanit kantoivat silikonista ranneketta jossa oli erilaisia iskulauseita elokuvasta. Tuotekirjosta löytyi niin t-paitoja, Nälkäpeli-logolla painettuja kaulanauhoja, sukkia, tennareita, varvastossuja, vesipulloja, termoksia, laukkuja ja pyyhkeitä.

Yritykset markkinovat brändejään liikelahjoilla

Täysin samalla periaatteella toimivat liike- ja mainoslahjat. Paitsi että ne antavat lisäarvoa puhtaassa markkinointimielessä, ne tuovat yritystäsi esille ja antavat huomiota vaivattomasti. Talencon mainoslahjoja voidaan oikein valittuna käyttää oheistuotteina erilaisten ilmiöiden, tarinoiden ja oman yrityksen sanomaa rikastuttamaan. Osuva tuote on paitsi tarpeellinen, se voi tarjota piristävää vaihtelua oheistuotteena normaaliin markkinointiin, tuoda täysin erilaisia mielleyhtymiä ja parhaimmillaan tarjoaa kantajalleen yhdistelmän toimivuutta ja innostusta.

Urheilujoukkueet myyvät fanituotteita

Vaikka oheistuotteiden määrä tuntuu hurjalta, on muistettava kuinka iso ilmiö on kyseessä. Tyylillä toteutetut tuotteet menevät kaupaksi sillä fanit, kuluttajat, haluavat kertoa muillekin mikä heitä liikuttaa, kenen puolella he seisovat. Samaa logiikkaa voi käyttää yhtä hyvin urheiluseurojen oheistuotteissa – fanituotteet eivät koske vain teinejä, eivätkä vain elokuvien ystäviä. Jos kaivaa hieman muistiaan, huomaa että on varmasti nähnyt esimerkiksi Suomen jääkiekkomaajoukkueen leijona-logon jos jonkinlaisessa tuotteessa eri ihmisten päällä, kasseissa, pipoissa ja varvastossuissa. Selvästi fanituotteet ovat seuroille iso bisnes.

Tähtien oheis- ja fanituotteiden myynti on suurta

Kansainvälisten supertähtien oheistuuote, ja gfanituotemyynti on niin valavaa että se se ylittää silloin tällöin uutiskynyjksen meillä Suomessa. Kun Rammstein-yhtye joutui kohun keskipisteeseen, uutisoitiin meillä että kohu vaikuttaa fanituotemyyntiin.

Oheistuotteet tuovat lisämyyntiä

Oikein valittu tuote, kaunis toteutus ja oikea kuluttajakunta luovat erinomaisen yhtälön josta ammentaa lisämyyntiä ilmiöille, harrastuksille ja fanituksen aiheille.

Lue lisää brändin rakentamisesta

Kuinka brändi positioidaan?
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä

Miten valitsin yrityksen joululahjat viime vuonna

Joululahjan ostaminen pomolle tai niiden antaminen yhteistyökumppaneille ja työntekijöille on joidenkin tutkimusten mukaan toiseksi stressaavin lahjavalinta – heti anopille lahjan ostamisen jälkeen. Tämä ei liene mikään ihme, sillä yrityslahjat voivat tuntua persoonattomilta, ja toisinaan hyvinkin tarpeettomilta.

Pohdin tätä asiaa viime vuonna samoihin aikoihin, sillä lahjan tulisi tuntua henkilökohtaiselta ja samalla viestittää kiitosta vuoden hyvästä yhteistyöstä. Niin kaunis ajatus kuin joulukortti onkin, ei se tuntunut oikein riittävän. Miksi ajattelin asiaa lokakuussa? Vuosien saatossa olen oppinut että tärkein sääntö yrityslahjojen hankkimisessa on: ole ajoissa liikenteessä.

Joulu on paitsi hemmottelun myös toisista huolehtimisen aikaa. Siksi pienetkin lahjat tuntuvat tärkeiltä, eikä rahallisen panostuksen tarvitse olla suuri – tärkeintä on muistaminen. Tämän takia voit valita huoletta lahjaksi omalla painatuksella tai logolla varustetun pipon lämmittämään lahjan saajan päätä talvisessa viimassa; tuskin kukaan harmistuu ylimääräisestä talvivarustuksesta kun pakkanen kolkuttelee ovenpieliä. Samaan kategoriaan niputan ihanat jalanlämmittimet, kuten vaikka untuvatossut tai sherpasukat. Näillä valinnoilla ei yksinkertaisesti voi mennä pieleen. Omiin suosikkeihini kuuluvat myös laadukkaat pyyhkeet ja hajustesaippuat – jouluna on aikaa rentoutua ja tarkoitus panostaa myös omaan hemmotteluun.

Joulu on myös herkuttelun aikaa, ja useat yritykset ovat ottaneet tavaksi lahjoittaa herkkuja tavaran sijaan. Itse koen juustojen, viinin ja suklaan antamisen hienoksi eleeksi mutta hakuammunnaksi siinä mielessä, että lahjan saajan henkilökohtaisesta mausta ei välttämättä ole tietoa. Siksipä kallistun itse suosittelemaan oheistuotteita, kuten viinisettiä, juustoveitsiä tai vaikkapa laadukkaita keittiöpyyhkeitä. Olen myös  huomannut että sytyttimiä ei voi koskaan olla liikaa. Pitkävartiset sytyttimet joilla voi talven tullen hoitaa niin kynttilöiden kuin takankin starttaamiset ovat kallisarvoisia – sellaista ei koskaan löydy kun aika tulee.

Ei kannata myöskään unohtaa sitä tosiasiaa että suurin osa meistä tekee vuoden ympäri töitä. Yksinkertaiset, työtä tai välineitä suojaavat lahjat ovat aina kullanarvoisia. Samoin esimerkiksi Powerbank laturi on  matkaajalle kuten itselleni välttämättömyys, muistitikut taas itsestäänselvyys ihmisille jotka haluavat työnsä pysyvän tallessa.

Koska aloitin pohtimiseni periaatteella pienistä eleistä sekä kenties suuremmistakin määristä, kaiken helpoimmaksi ratkaisuksi tarjoutuvat usein tuotteet joita voi jakaa myöhemmin myös esimerkiksi messuilla. Mainoslahjoinakin hyvin kelpaavat huulirasvat tai sateenvarjot kelpaavat myös joululahjoiksi. Miksi? Huulirasvapuikko on ennen kaikkea tarpeellinen lahja, mutta myös pieni, vaivaton ja moneen eri tilaisuuteen sopiva. Sateenvarjolle tuskin kukaan sanoo ei – en voi olla ainoa joka sateisen päivän sattuessa huomaa että varjoni on jäänyt autoon, kaverille, bussiin. Elämästä selviää helpommalla jos periaatteena pitää sitä tosiasiaa että sateenvarjoja ei voi koskaan olla liikaa.

P.S. Illat ovat jo hämärtymään päin. Muistathan käyttää heijastinta?

Lue myös:

Milloin henkilökunnalle joululahjaksi annetut lahjakortit ovat verovapaita?
Joulun liikelahjat asiakkaille ja yhteistyökumppaneille
Joulun parhaat mainoslahjat ovat monella kotimaisia
Vinkkejä yrityksen joululahjan hankintaan
Näin ideoit yrityksen liikelahjat syksyksi
Asiakaslahjojen ideointi: anna vuodenaikojen tunnelmien inspiroida
Kesän liikelahjat ja asiakaslahjat
Näin saat parhaan hyödyn kesälahjoistasi
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Liikelahjojen antaminen – mitä, kenelle ja milloin?
Kuusi vinkkiä varainhankintaan

Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Yrityksen joululahjat
Lahjakortit yrityksille joululahjaksi
– Kodin tuotteet yrityksen painatuksella
– Vapaa-ajantuotteet yrityksen painatuksella
– Asiakaslahjat omalla logolla
– Liikelahjat painatuksella
– Yrityslahjat painatuksella
– Brändituotteet omalla logolla tai painatuksella
– Mainoslahjat painatuksella
– Henkilöstölahjat painatuksella
Heijastimet painatuksella
Pipot logolla
Mainospyyhkeet yrityksen logolla
Suklaat omalla logolla
Viinisetit yrityslahjaksi
Juustosetit yrityksen logolla
Varavirtalähteet painatuksella
Huulirasvat painatuksella
Sateenvarjot yrityksen painatuksella tai logolla
Muistitikut logolla

Haptinen palaute – koskettavaa markkinointia

Haptinen palaute tarkoittaa tuntoaistiin pohjautuvaa kokemusta. Tekniikassa tätä hyödynnetään nykyaikana ennenkaikkea mobiililaitteissa (puhelin värisee sen soidessa) tai esimerkiksi konsolipeleissä joissa ruudulla tapahtuva räjähdys aiheuttaa kontrollerin värisemisen pelaajan käsissä. Markkinoinnissa ja viestinnässä nojataan edelleen kuitenkin ennenkaikkea visuaaliseen sekä audiopohjaiseen viestintään. Luotetaan kuluttajan haluun tulkita asioita näkemisen ja kuulemisen kautta, vaikka täyteen tupatussa nykymaailmassa erilaiset ärsykkeet saavat ihmisen kaipaamaan hiljaisuutta ja yksinkertaisuutta. Samalla unohdetaan jatkuvassa ärsykevirrassa se tosiasia että ihmiset unohtavat helposti näkemänsä ja kuulemansa, kun taas tunne, kosketus säilyy mielessä pitkään. Ihminen syntyy koskettamaan jo kauan ennenkuin tämä pystyy näkemään tai kuulemaan, saati ymmärtämään näkemäänsä.

Halu kosketella on luonnollista

Luontainen halu kosketella esineitä, jopa – ainakin lapsena – maistamaan niitä, on iskostunut selkäytimeen. Esineiden piteleminen, tunnustelu, tuo asian konkreettisemmaksi. Mieli muistaa miltä esineen pinta tuntuu, onko se sileä, pehmeä, teräväreunainen, ja luo tätä kautta mielikuvia itse tuotteesta. Valloilla oleva käsitys siitä että ihmiset toimivat erityisesti visuaalisten ärsykkeiden varassa ja rakentavat näin maailmaansa ei enää pidä paikkaansa. Tästä huolimatta juuri haptinen palaute on usein jätetty täysin huomiotta markkinoinnissa. Markkinointi lähtee iskulauseista, isoista ja huomion kiinnittävistä kuvista, loputtomista rallatuksista. Kekseliäinkään slogan ei jää kuluttajan mieleen pyörimään ilman vakuuttavaa todistetta siitä että taustalla on toimiva tuote. Rallatuksen voi muistaa mutta ostatko tuotteen hokeman perusteella? Markkinointi joka tuo tuotteen ja viestin kirjaimellisesti iholle on trendi joka kasvaa, mutta jota pitäisi ajatella vielä enemmän. Mainoskirje joka putoaa kuluttajan pöydälle voi vaikuttaa positiivisesti vastaanottajaan, verrattuna perinteiseen sähköpostiin. Kuoren ja paperin laatu, kädessä tuntuva paino ja pinnan karhea materiaali voi herättää mielikuvan laadusta, aikeesta, välittämisestä täysin eri tavalla. Katalogin selaaminen neutraalissa ympäristössä antaa tuotteista täysin eri kuvan kuin itse sen koskettaminen, kokeileminen ja tunteminen.

Mainos- ja liikelahjoilla vahvistetaan mielikuvia ja brändiä

Promootiotuotteissa, joissa usein myydään enemmänkin ideaa ja brändiä kuin varsinaista tuotetta, tunne on tärkeä. Miten myyt luotettavuutta, uskottavuutta, miten vakuutusyhtiö kertoo olevansa hyvä? Esite joka listaa asioita, vaikka kuinka tyylikkäästi, ei erotu kilpaijoistaan millään tavalla. Tuotteessa ei ole mitään konkreettista; mielikuvat syntyvät hyvin valittujen promotuotteiden kautta. Matkanjärjestävät voivat tuottaa esitteitä toisensa perään, mutta miten kävisi jos tarjolla olisi kohdemaan tuotteita, makuja, rasiallinen kahvipapuja josta maa on tunnettu? Arvoja voi välittää myös käytettyjen materiaalien kautta, kierrätystä, rosoista, vakaata ja laadukasta terästä. Tuotteen keveys viestii usein heppoisuutta; oikein valittuna promootiotuote viestii juuri oman brändisi arvoja. Kevytkin voi olla paikallaan, jos se on viestisi ydin. Jos myisit tyynyjä, eikö laadukkaalle paperille kirjoitettu kirje vastaanottajalle keveän sulan kera olisi viehättämpi viesti kuin sähköposti? Konkreettisten tavaroiden antaminen kuluttajalle tuo myös omistajuuden tunteen; tuntemalla brändin viestin sitoutuminen ja idean alulle paneminen on sanallista viestiä vankempaa. Mitä nokkelammin valittu promootiotuote on, sitä enemmän kuluttaja on sen kanssa toivottavasti tekemisissä. Viesti välittyy ja vahvistuu. Siksi oikean tuotteen valitseminen on tärkeää sekä vaatii pohdintaa. Kirjeen mukana lähetetty käsin kosketeltava lahja auttaa takuuvarmasti muistamaan itse kirjeen paremmin kuin mikä vaikutus pelkällä kirjeellä olisi koskaan ollut vastaanottajalleen.

Talencolta saat kosketeltavat markkinoinin työkalut

Tutustu mainos- ja liikelahjoihimme joiden avulla voit hyödyntää haptisuutta omassa matrkkinoinnissasi, selaa tuoteryhmiä:

Brändituotteet ja kestävä kehitys

Haptisen markkinoinnin yleistyminen on jäänyt ekologisuuden ja kestävän kehityksen trendien jalkoihin. Lue lisää kirjoittamiamme artikkeleita ekologisista liikelahjoista:

Miten kestävää kulutusta voi edistää brändimarkkinoinnissa?
Taistelu muoviroskaa vastaan kiihtyy
Mitä järkeä tavarantoimittajan on varata oikeus yli- tai alitoimituksiin?
Ovatko ekologiset liikelahjat voimistuva trendi?
Miten kestävää kulutusta voi edistää brändimarkkinoinnissa?
Reppujen materiaalit menossa vastuullisempaan suuntaan

Brändäys- ja myyntitietoutta

Haptinen markkinointi ja brändäys liittyvät vahvasti toisiinsa. Lue kirjoituksiamme brändäyksestä:

Artikkeleita myynnistä ja markkinoinnista

Brändäyksen tärkeys

Brändäys on päivän sana, mutta kuinka moni ottaa sen tosissaan, tai edes ajattelee sitä muuten kuin markkinointitoimenpiteenä? Menestyneimmillä yrityksillä on selkeä, helposti tunnistettava imago jonka jokainen Matti Meikäläinen tunnistaa sekunneissa. Miten samaa käytäntöä voi toteuttaa pienemmässä yrityksessä, pienillä resursseilla?

Ensiaskel

Ensimmäisen askeleen pitäisi olla helppo. Miksi yrityksesi on olemassa? Harvoin riittää tieto siitä mitä ja miten tuotetta tai palveluasi tarjoat, kaivaudu hieman syvemmälle ja pohdi miksi haluat tarjota näitä asioita. Ymmärtämällä perimmäisen tarkoituksen yrityksessäsi sen kasvutarina, tausta ja sanoma on helpompaa kirjoittaa auki – samalla vedät suuntaviivat brändillesi ja imagolle jota haluat välittää ulospäin. Miksi te olette erikoisia muista saman alan tarjoajista?

Brändi on enemmän kuin ulkoiset tekijät

Brändi ei ole yhdenmukaisten nettisivujen, esitteiden ja logon tuottamista. Nämä asiat toki auttavat, mutta valitettavan usein yrityksen imagon pohtiminen jää juuri näihin ulkoisiin tekijöihin. Brändille pitää antaa aikaa kasvaa, sen suuntaa pitää voida muuttaa jos valittu polku ei yksinkertaisesti toimi. Samalla kuitenkin radikaalit suunnanvaihdokset, ulkoasun täydellinen uusiminen parin vuoden välein kertoo asiakkaalle myös siitä ettei yrityksessä oikeasti tiedetä mitä tehdään – tai mitä halutaan kertoa. Haluatko uusia yrityksesi graafisen ilmeen? Hyvin harkittu, pitkälle mietitty ja aidosti yritystä kuvaava pohja luo helpon jatkosuunnittelun. Vakaalta pohjalta on hyvä tehdä pieniä muutoksia, antaa brändille modernimpaa ilmettä ilman että kaikki laitetaan kertaheitolla uusiksi. Samalla asiakkaat eivät tipu kärryiltä mistä yrityksestä olikaan kyse.

Sosiaalinen media

Nykyaika asettaa brändille myös muita haasteita. Miten toimimme sosiaalisessa mediassa, mitä kerromme asiakkaille ja millä tyylillä? Asiantuntijuus, huumori, vinkkien antaminen vai puhdas asiatiedottaminen – nämä asiat on helpompi hallita kun oma brändi sekä visio siitä miksi asioita tehdään ovat kunnossa. Entä henkilöbrändäys?

Brändäys osana sisäistä markkinointia

Vahva brändi toimii myös sisälle päin. Sen tarkoitus ei ole vain kertoa asiakkaille keitä me olemme, mitä me tarjoamme, mitä ovat vahvuutemme ja mitä me arvostamme. Samat arvot ovat aivan yhtä tärkeitä myös työntekijöille itselleen. Hyvin toimiva yritys jonka yrityskuva on positiivinen kannustaa työntekijöitä, antaa näille motivaatiota sekä ylpeyttä työskennellä yrityksessä. Yrityksen arvot ovat kaikkien tiedossa, niitä arvostetaan ja halutaan toteuttaa. Samalla pystytään asettamaan uusia tavoitteita ja kasvamaan yrityksenä.

Aitous ja rehellisyys

Ole aito ja rehellinen – älä tarjoile visioita joita et pysty toteuttamaan tai tarjoamaan. Katso liikelahjojasi, yrityksesi graafista ilmettä, yritysvaatetustanne ja tuotteita joita tarjoatte sekä jaatte. Kertovatko ne teistä jotain oleellista, ovatko ne yritysilmeenne mukaisia, tunnistaako teidät erottumalla muista? Kysy asiakkailtasi mitä he yrityksessäsi arvostavat; suorasukaista rehellistä viestintää, erinomaista asiakaspalvelua, kilpailukykyisiä hintoja vai raudanlujaa asiantuntijuutta? Kun perusta on kunnossa, on siitä helppo rakentaa erottuva, selkeä brändi johon nojata vuosia.

Lue lisää brändäyksestä

22,7 milj USD yhteen ainoaan kampanjaan!
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Toimiston brändäys edullisesti
Mainoskynät vahvistavat yrityksen brändiä

Aiheeseen liittyviä tuotteita:
Liikelahjat
Hupparit painatuksella

kestävä-kehitys-vastuullisuus-eko

Miten kestävää kulutusta voi edistää brändimarkkinoinnissa?

Ympäristöystävällisyys, kestävä kehitys ja kulutus ovat nykypäivän avainsanoja. Tuskin yksikään yritys pystyy enää jättämään kokonaan pois laskuista paitsi oman toimintansa aiheuttamaa kulutusta, myös ekologisen ajattelun imagovaikutusta. Kuluttajat ovat vaativampia, tietoisempia asioista sekä osaavat kiinnittää yrityksen vihreään imagoon huomiota. Me olemme kiinnostuneita ympäristöasioista, haluamme vaihtoehtoja, tietoa siitä voiko valinnoilla pitkässä juoksussa säästää sekä rahaa että luontoa.

Erinomainen esimerkki kestävän kulutuksen siirtämisestä liiketoimintaan on hotelliala. Nykyisin jo suurimmassa osassa hotelleista on kylpyhuoneessa kyltit joissa kehoitetaan asiakkaita jättämään vaihtoa tarvitsevat pyyhkeet lattialle, ja ripustaa käyttöön kelpaavat naulaan. Vielä muutama vuosi sitten pyyhkeet vaihdettiin hotellissa kuin hotellissa joka päivä. Pieniä asioita, joista kasvaa suuri vaikutus – lainsäädäntö raahaa perässä, mutta joskus asiaan on hyvä varustautua jo etukäteen. Miksi?

Vihreää ajattelua tukeva yritys saa arvostusta jopa viranomaisilta; tunnustuksia ja palkintoja jaetaan vuosittain ympäri maailman ekoystävällisimmille yrityksille. Näiden PR-arvo on mittaamaton. Kehittämällä kestävän kulutuksen ajattelua myös oman henkilökunnan keskuudessa, työpaikoilla, yritys antaa itsestään modernin, ajan hermolla olevan kuvan ulospäin. Koska asiakkaat ovat valveutuneempia kuin ennen, on hyvä vastata kysyntään ennenkuin sitä ryhdytään vaatimaan. Kyse on vaihtoehtojen tarjoamisesta.

Myös henkilöstöä on hyvä motivoida ”siirtymään vihreään ajatteluun”. Jos säästötoimenpiteet käsipyyhkeissä, lampuissa, paperin käytön vähentämisessä tuovat aidosti säästöä, miksi ei siirtää tätä rahamäärää henkilöstön virkistämiseen? Sitoutunut henkilökunta edistää omalla esimerkillään myös näin yrityksen uutta ajattelutapaa ulospäin – me välitämme, emme elä menneisyydessä, olemme ajanhermolla.

Eri liiketoiminnan aloilla lainsäädäntö ympäristökysymyksissä tulee kiristymään tulevaisuudessa. Miksi odottaa? Edelläkävijyyttä arvostetaan, valmistautumista; me olimme ensimmäisiä.

Paitsi oman yrityksen sisäisessä toiminnassa, yritys voi kertoa asenteestaan ja arvoistaan myös markkinoinnissa. Millaisia liikelahjoja annat asiakkaillesi ja liikekumppaneillesi? Voisiko perinteinen herkkupaketti sisältää luomutuotteita, lähitiloilta tuotettuja herkkuja? Kestokassit ovat aina erinomainen idea sekä eri tapahtumissa jaettavaksi että lahjan muodossa. Kestokassi on paitsi hyödyllinen sen saajalle, myös erinomainen ja näkyvä mainospaikka yritykselle itselleen. Muovikassien kielto lisääntyy ympäri maailmaa, ja osa suurista kauppaketjuista on kieltäytynyt tarjoamasta näitä lainkaan. Maailma muuttuu, mutta kestävää mainospaikkaa voi hyödyntää kuka tahansa.

Voisiko hienoja paperitavaroita tarjota kierrätetystä materiaalista? Entä kahvimukit? Useissa yrityksissä edelleen tarjotaan vieraille kahvia ja teetä paperi- ja muovimukeista. Mitä jos säästettäisiin huomattavia euroja, sekä ympäristöä, siirtymällä kunnon mukeihin? Tai antamalla näitä kunnon setti liikekumppanille lahjaksi, kehoituksella siirtää heidän muovimukinsa historiaan? Samalla periaatteella sekä asiakkaita että liikekumppaneita voi kehoittaa panostamaan laatuun, kestävyyteen. Tarjoa kestäviä kangaskasseja, kierrätetystä materiaalista tehtyjä tarvikkeita, kunnon mukeja ja mukana vaikka esitteen muodossa helppoja kierrätysideoita. Näin luot paitsi kuvan modernista ja ajattelevasta yrityksestä joka kantaa oman osansa vastuusta, mutta jakaa tietoa myös eteenpäin muille – hauskalla tavalla.

Lue myös:
rPET: Kestävä vaihtoehto muovien maailmassa
Reppujen materiaalit menossa vastuullisempaan suuntaan
Ekologisuus ja eettisyys yritysmaailman megatrendinä
Taistelu muoviroskaa vastaan kiihtyy
Mitä järkeä tavarantoimittajan on varata oikeus yli- tai alitoimituksiin?

Aiheeseen liittyviä tuotteita:

– Liikelahjat omalla logolla
– Yrityslahjat omalla logolla
– Mainoslahjat omalla logolla
– Yritystekstiilit omalla logolla
– Mainosvaatteet omalla logolla
– Mainostuotteet omalla logolla
– Asiakaslahjat omalla logolla

Kuusi vinkkiä varainhankintaan

Varainhankinta on perinteinen, ja hyväksi todettu, tapa rahoittaa erilaisia projekteja. Yhdistykset, seurat, koulut ja järjestöt pyörivät pääosin vapaaehtoisella avulla ja lahjoituksilla. Liikelahjat ja mainoslahjat ovat perinteinen varainhankinnan keino. Brändättyjä tuotteita myymällä saadaan kerätyksi omalle hankkeelle tuloja, samalla kun asiasta kiinnostuneet saavat tuotteita jotka ovat lähellä sydäntä.

Aktiivisella varainhankkijalla ei ole varaa unohtaa muita keinoja. Tässä pientä muistilistaa sekä ideoita menestyksekästä varainhankintaa varten.

Vinkit tehokkaaseen varainhankintaan

1. Tiedota

Yksinkertaisen webbisivun tekeminen ei maksa mitään. Kerro sivustolla mihin rahaa kerätään, laita esille kuvia myyntituotteista. Pidä huolta että sivustolta löytyy yhteystiedot ihmisille joihin voi ottaa asian tiimoilta yhteyttä. Ilmaisia palveluita ovat mm. WordPress.com, Blogger.com sekä Tumblr.com. Jaa tietoa Facebookissa.

2. Pyydä tukea säätiöiltä

Suomi on säätiöiden ja yhdistysten luvattu maa. Selvitä onko olemassa säätiöitä jotka ovat valmiita tukemaan projektiasi.

3. Järjestä tapahtuma

Illanistujaiset, juhlat, tapahtuma. Nämä ovat hyviä keinoja ohjata tuottoja esimerkiksi luokkakassaan. Tärkeintä on järjestää tapahtuma niin että mahdollisimman moni pääsee paikalle. Yhteiset pikkujoulut voi aivan hyvin järjestää marraskuun alussa, samoin kesäjuhlat toukokuussa kun kaikki ovat paikalla. Illanistujaiset tutustuttavat asiasta kiinnostuneita ihmisiä toisiinsa, parantavat yhteishenkeä sekä ovat erinomainen tilaisuus kertoa myyntituotteista rennossa ympäristössä.

4. Myy kohderyhmää kiinnostavia tuotteita

Valitse myyntiin sellaisia tuotteita jotka kiinnostavat kohderyhmääsi ja ovat linjassa projektisi tavoitteiden kanssa. Esimerkiksi

Kestokassi on helppo myydä, kaikille tarpeellinen
– Keraamiset mukit ovat pitkäikäisiä ja niitä käytetään päivittäin.
Essu tai esimerkiksi pieni keittiöpyyhe. Edullisia, tarpeellisia ja helppo painattaa.
Kynttilät luovat tunnelmaa, erityisesti talvisaikaan.
Frisbee on edullinen, hauska ja innostaa niin nuoria kuin vanhojakin viihtymään ulkona.

Huomaa että lähes kaikista tuotteista on saatavana trendikkäitä ekologisia vaihtoehtoja. Koulun, yhdistyksen tai yrityksen logolla varustettuna tuotteet lisäksi luovat ja vahvistavat joukkuehenkeä.

5. Järjestä myyjäiset

Vanha, mutta hyväksi havaittu keino. Myymällä itsetehtyjä piparkakkuja ja muita herkkuja luodaan tekijöiden kesken yhteishenkeä samalla kun kerätään varoja. Jos aika ei tahdo riittää leipomiselle. voi pipareita ja keksejä myös tilata valmiina jolloin ne voi myös saada brändättyinä.

6. Älä unohda

Kerro muille ihmisille tavoitteistasi ja tapahtumista. Puhu mahdollisuuksista osallistua. Isovanhemmat, naapuri, ystävät haluavat useimmiten olla mukana tukemassa ja auttamassa.

Talenco toteuttaa varainhankintatuotteet yhdistyksen, seuran tai koulun logolla

Talencolta saat kaikki tuotteet yhdistyksesi visuaalisen ilmeen mukaisesti painettuina ja viimeisteltynä. Kysy myös ekologisia, kuten bambusta tai RPET-materiaalista valmistetuista tuotteista.

Tarvittaessa saat käyttöösimaksuttomia työkaluja myyntituotteiden varastointiin ja etähallintaan.

Ota yhteyttä jo tänään

Anna Talenco toteuttaa varainhanitatuotteet yhdistyksesi logolla – helposti, laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Ota yhteyttä jo tänään.

Lue lisää

Ehdotuksia varainhankintatuotteiksi

Kestokassit painatuksella
Mainoskassit painatuksella
Mukit painatuksella
Frisbeet painatuksella
Pyyhkeet painatuksella tai brodeerauksella
Herkut

Lisää ideoita varainhankinnan myyntituotteiksi

Kodin tuotteet omalla logolla
Vapaa-ajantuotteet yrityksen logolla
Asiakaslahjat
Yrityslahjat

Varainhankintaan voit myös käyttää yrityslahjoja

Mainoslahjoja painatuksella
Liikelahjoja logolla
Juomapulloja omalla painatuksella

Käyttämällä näitä mainostekstiilejä varainhankintaan rakennat joukkuehenkeä

Mainostekstiilejä painatuksella tai brodeerauksella
T-paitoja omalla painatuksella
Huppareita omalla painatuksella

Artikkeleita varainhankinnan myyntituotteista

Miksi suosittelemme mukia omalla painatuksella mainoslahjaksi kaikille yrityksille?
Mihin sinun kannattaa kiinnittää huomiota kun valitset mukia yritykselle mainoslahjaksi?
Kuinka suosittu brändätystä mukista voi tulla?
Mitä yhteistä IT-alalla ja nyrkkeilijöillä?
Painetut t-paidat ovat muotia
Paita tekee miehen
Yhteenkuuluvuutta mainostekstiileillä ja brändivaatteilla
Fanituotteet ovat iso bisnes urheiluseuroille ja bändeille
Pikeepaidan käyttökohteet

Uusasiakashankinta – korvataanko laatua määrällä?

Jokainen yritys tarvitsee toimiakseen, ja kasvaakseen, uusia asiakkaita. Harva meistä on siitä onnekkaassa asemassa ja alalla, että uskollinen asiakaskunta on ja pysyy, sekä tuottaa jatkuvasti tarpeeksi tulosta. Uusasiakashankinta on siis aina muodissa oleva sana, mutta miten siihen pitäisi suhtautua?

Kontaktien tuottaminen jo sinällään vaati töitä. Uusia asiakkaita ja vinkkejä ei tule sisään ovesta kävelemällä, tai ainakin näin tapahtuu harvoin.

Suositukset vahvistavat brändiäsi

Tärkeimpänä johtoajatuksena kannattaa pitää suosituksia. On turhaa pistää panoksia myyntiin ja markkinointiin, jos ovesta sisään tulevien asiakkaiden tahdissa sama määrä vanhoja asiakkaita marssii aina ulos. Asiakaspalvelu ja asiakassuhteiden vaaliminen on ensiarvoista. Tyytyväiset asiakkaat kertovat palveluista muille, hyvästä tuotteesta ja palvelusta kuuleminen tutulta johtaa useimmiten myös uuteen asiakkaaseen. Vaali asiakassuhteita – uusasiakashankintaa parhaimmillaan. Näin vahvistat yrityksesi mainetta ja brändiä.

Kuinka lähestyä asiakkaita

Perinteisiä kanavia tiedottaa palveluistaan ovat tietenkin nettisivusto, sosiaalinen media, sähköpostimainonta, blogit, tapahtumamarkkinointi sekä suora- ja printtimainonta. On tärkeää tunnistaa mitkä näistä tavoista sopivat juuri omalle yritykselle – kaikkialle ei tarvitse keretä, eikä kaikkia kanavia käyttää. On turhaa jakaa resursseja laajalle ohuesti, kun tuntemalla oman toimialansa ja asiakkaansa voi keskittyä siihen missä asiakkaat ovat. Mitä heille voi tarjota ja mitä kanavaa käyttäen. Järkikin jo sanoo, että liikelahjoja tarjoava yritys voi lähestyä asiakkaita sähköpostilla, siellähän toimistoissa työskentelevät ihmiset koneen ääressä istuvat. Mutta entä maanviljelijät? Vaatekauppoja rakastavat?

Kontakteissa pitäisi keskittyä määrän sijasta laatuun. Millaiselle ryhmälle olemme myymässä, markkinoimassa? Sen sijaan että summamutikassa lähetetään markkinointikirjeitä kaikille mahdollisille tahoille, tai yritämme messuilla puhua kaikkien kanssa samaa kieltä ja raahata kymmeniä erilaisia näytteitä mukanamme, pitäisikö miettiä keitä me palvelemme?

Kun myynnissä mennään määrä edellä, tulee kompastuttua moneen helmasyntiin. Myynnille tuputetaan kontakteja joita asia ei kiinnosta pätkääkään – aikaa menee hukkaan. Sovitaan turhia asiakaskäyntejä, määrä on niin suuri että kaikkiin ei keretä ottaa yhteyttä ajoissa – todelliset ostajat jäävät huomiotta. Korvaamalla määrän laadulla päästään pitkälle.  Viisi todellista kontaktia on aina parempi kuin 20 epävarmaa  – yritetäänkö tehdä vaikutusta määrällä, vai uskalletaanko pitää huoli siitä että kontaktoitavat asiakkaat ovat ns. vaivan väärttejä? Täyttävätkö he yrityksen asettamat ”laatuvaatimukset” – he tarvitsevat tuotetta, ovat kiinnostuneita. Vaivaudu ottamaan selvää mikä yhteydenottotapa sopii heille parhaiten.

Tämä kaikki vaatii vaivaa, ja massaviestinnän sijaan targetoitu uusasiakashankinta voi tuntua työläältä. Mutta mitä jos myynti saisikin parempia kontakteja, useammista yhteydenotoista tulisi kaupat, asiakaskontakteja olisi vähemmän mutta laadultaan parempia? Ei yhtään hullumpi ajatus, tällöin energiaa riittäisi myös niiden vanhojen asiakassuhteiden vaalimiseen.

Liikelahjojen hyödyntäminen uusasiakashaninnassa

Me Talencolla olemme erikoistuneet toimittamaan työkaluja joilla saada suurin hyöty irti uusasiakashankinnan asiakaskohtaamisista, brändtuotteitä hyödyntämällä.

Lue lisää asiakaskohtaamisista messuilla

Näillä saat huomiota messuilla
Kuinka onnistut messuilla?
Hyvä ja toimiva messulahja on messuosastosi välttämätön viimeistelijä

Ekologiset mainoslahjat ovat ajankohtaisia

Kestävän kehityksen arvostuksen lisääntyessä myös liikelahjojen ja brändituotteiden on ollut pakko etsiä yhä ekologisempia ratkaisuja. Ohessa aiheesta kirjoittamiamme artikkeleita:

Reppujen materiaalit menossa vastuullisempaan suuntaan
Miten kestävää kulutusta voi edistää brändimarkkinoinnissa?
Ekologisuus ja eettisyys yritysmaailman megatrendinä
Miten kestävää kulutusta voi edistää brändimarkkinoinnissa?
Taistelu muoviroskaa vastaan kiihtyy
Mitä järkeä tavarantoimittajan on varata oikeus yli- tai alitoimituksiin?
Ovatko ekologiset liikelahjat voimistuva trendi?

Miksi asiakkaan sitouttaminen tunnetasolla on tärkeää yritykselle?

Niin paljon kuin kuvittelemmekin ihmisten olevan aina rationaalisia olentoja, ja tekevämme kaikki hankinnat pitkän harkinnan ja vertailun jälkeen, ei näin kuitenkaan aina ole. Ihmiset ovat, ja tulevat aina olemaan, omalta osaltaan osiensa summa, joihin vaikuttavat kokemukset ja tunteet. Näin on myös hankintojen ja ostosten tekemisen kanssa; tunteet ohjaavat valintoja siinä missä hinta, faktat ja muut järkiperäisemmät syyt. 

Siksi esimerkiksi laadukas, sitoutunut asiakaspalvelu vaikuttaa valintoihin ja asiakassuhteen kestoon usein enemmän kuin kilpailijan valikoima ja tarjoama hinta. Kyse on uskollisuudesta, sitoutumisesta, tuttuudesta. Tämä on asia johon yritysten kannattaisi kiinnittää huomiota – ilman tunneperäistä sitoutumista firman palveluihin, ihmisiin tai tuotteisiin asiakkaan on äärettömän helppo siirtyä kilpailijan puolelle.

Niin hölmöltä kuin tuntuukin yritysmaailmassa puhua tunteista, ovat nämä tunteet juuri se mitkä useimmiten vaikuttavat ratkaisevasti päätökseen. Miltä yritys saa sinut itsesi asiakkaana tuntemaan? Mitä tunteita asiakaspalvelukontakti sinussa aiheutti? Oliko palvelu persoonallista, muistettiinko sinut, otettiinko sinut aidosti huomioon? Tuntuukin että mitä suurempi yritys, sitä persoonattomampaa kaupankäynti on, ja sitä enemmän liikennettä eri palveluiden tarjoajien välillä on. Tunneside puuttuu.

Miksi panostaa tunnesitouttamiseen?

Tunnetasolla sitoutunut asiakas on uskollisempi. Ipsos Morin tekemän tutkimuksen mukaan tunnetasolla sitoutuneet asiakkaat suosittelevat palvelua kolme kertaa todennäköisemmin. 44% sanoi etteivät edes etsi toista palveluntarjoajaa, vaan käyttävät tuttua ja turvallista. Edes hintatarjoukset eivät iske tähän asiakasryhmään yhtä ahnaasti kuin normaaliin kuluttajaan.

Kuinka voit panostaa asiakassuhteeseen tunnetasolla?

Astu asiakkaan saappaisiin.

Empatia on kyky jota me kaikki emme hallitse. On kuitenkin tärkeää osata katsoa asioita asiakkaan näkökulmasta, olla tietoisia odotuksista ja kenties peloista joiden kanssa asiakas painiskelee. Miten asiakas oikesti otetaan vastaan tämän astuessa kauppaan? Mitä hän näkee tai kokee? Miten palvelu toimii käytännössä asiakkaan sen hankittua, onko viivettä, toimiiko tuote? Vieläkin tärkeämpää empatia on reklamaatiotilanteissa – yritys katsoo tietenkin valituksia omasta näkökulmastaan, mutta miten asiakas kokee asian?

Kuuntele.

Helpommin sanottu kuin tehty. Ota kontaktia asiakkaisiin, äläkä joka kerta edes yritä myydä jotain. Soita, kysy menneistä tilauksista, pyydä kahville, pyydä antamaan rehellistä palautetta sähköpostilla, puhelimitse, netissä. Et voi aidosti tietää miten yritykselläsi menee, jos et kysy mitä mieltä asiakkaat ovat tuotteista olleet. Jos pyydät automaattisesti aina palautetta esimerkiksi lomakkeen muodossa, älä arkistoi tuloksia odottelemaan aikaa jolloin sinulla on hetki niihin paneutua. Minkään ei pitäisi olla tärkeämpää.

Ole ylpeä asiakaspalvelustasi.

Korosta sitä. Laita asiakas etusijalle. Pidätkö lupauksesi? Keskittyvätkö hankintatilanteet tekemään kaiken helpoksi asiakkaalle, vai sinulle? Lähtevätkö asiakkaat aina tyytyväisinä, hymy huulilla? Kohtele asiakkaita kunnioituksella, se palautuu takaisin uskollisuutena. Korosta hyvää palvelua jos se on sen arvoista. Tee se ylpeästi, suomalaisille asiakaspalvelu on toisinaan vieläkin kirosana, vaikka sen pitäisi olla ensimmäinen asia joka on kunnossa. Pidä huolta siitä, että joka ikinen työntekijä on sitoutunut laadukkaaseen, asiakasta kunnioittavaan toimintaan, ja pitää siitä kynsin ja hampain kiinni.

Kuinka liikelahja vaikuttaa tunnesitoutumiseen?

Kun asiakas ottaa arkikäyttöön asiakaslahjana saadun ja yritysilmeen mukaisesti kustomoidun brändituotteen, ovat mahdollisuudet hyvät että asiakas ”kiintyy” tuotteeseen. Oli kyse sitten viikonloppulaukusta jolle on usein tarvetta, piposta tai muusta mainostekstiilistä joka sopii tyyliin, tai vaikka kauppakassina palvelevasta mainoskassista, on selvää että tuttu ja turvallinen tuote jota usein käytetään lisää tunnesitoutumista siihen liittyvään brändiin.

Liikelahjat ja psykologia

Sidosryhmien välisistä suhteista ja vaikuttamisen psykologiasta on kirjoitettu runsaasti. Tutustu aiempiin blogeihimme aiheesta Cialdini ja liikelahjojen psykologia ja Asiakaslahjat, liikelahjat ja psykologia niiden takana.

Lue lisää sitouttamisesta ja asiakaskohtaamisesta

Asiakaskohtaaminen B2B-liiketoiminnassa
Miksi henkilökunnan sitouttaminen on tärkeää?
Henkilökunnan sitouttaminen alkaa pienistä eleistä



Viisi vinkkiä asiakastilaisuuksiin

Asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kestitseminen ja palkitseminen on antoisaa. Ja sen pitäisi olla myös hauskaa. Uusia ideoita voi olla vaikea keksiä työn ohessa, ja ehkä jo rutiiniksi muodostuneet illalliset eivät enää kiinnosta.  Annamme viisi vinkkiä siitä, miten asiakastilaisuuksia voisi piristää.

Suomalaiset voivat olla tunnetusti hiljaista kansaa. Mitäpä jos illanvietossa tarjottaisiin jotain erilaista tekemistä yhdessä? Emme puhu nyt pakollisista tiiminsitouttamis-leikeistä, vaan mielekkäästä uuden oppimisesta.

Miten olisi kokkaustunti tärkeimpien asiakkaiden kanssa?

Monet ravintolat tarjoavat kokkaustunteja, joiden aikana ihmiset yhdessä valmistavat hienon aterian alusta loppuun – pastaa, sushia, eksoottisia thairuokia? Tunnelma näissä tapahtumissa on rento, yhdessä tekeminen on luontevaa ja tutustuminen sekä jutustelu tuntuu helpolta.

Hanki kiinnostava puhuja.

Useat tilaisuudet hyötyvät huomattavasti kiinnostavasta ohjelmasta. Onko mielessäsi joku toimialaasi sopiva julkisuuden henkilö, joka voisi puhua alasta. Tai kenties pitää inspiroivan puheen työnteosta, motivaatiosta, yrittämisestä tai vaikka kalastuksesta – mahdollisuudet ovat rajattomat. Järjestä viininmaistelu-tilaisuus ja pyydä sinne puhujaksi täysin odottamaton henkilö, vaikka jääkiekkovalmentaja.

Tarjoa elämyksiä.

Yhteistyökumppaneita ja asiakkaita ei ole pakko viedä koskenlaskuun, muitakin keinoja löytyy. Miten olisi esimerkiksi piknik ja leikkimielinen urheilutapahtuma? Kutsuvieraat voivat tuoda mukanaan perheensä, ruoka tarjoillaan rennossa grillaushengessä ja alueella voidaan järjestää erilaisia urheilutapahtumia ja kisoja. Tai vuokraa laiva, kolme tuntia merellä tai järvellä on hieno ympäristö rentoon keskusteluun ja pikkusuolaisen nauttimiseen. Miten olisi pingisturnaus? Joskus kannattaa miettiä epäsovinnaisempiakin tapahtumia ja pyöritellä ideoita – asiakkaat tarttuvat mielellään uusiin ideoihin ja kiinnostaviin tapahtumiin.

Sijainti on tärkein

Kuten yrittäjät usein sanovat: location, location, location. Myös tilaisuuksien järjestämisessä sijainti on tärkeää. Ellette ole lähdössä Lappiin laskettelemaan on hyvä muistaa että varsinkin arkipäivinä vieraat miettivät myös sitä, kuinka kauan tilaisuus vie ja missä se sijaitsee. Pidä huolta siitä, että tilaisuus on paikassa jonne on helppo löytää, helppo päästä tai sinne on järjestetty kuljetus. Syrjässä olevat teollisuushallit voivat olla halpoja, mutta eivät välttämättä houkuttele paikalle runsasta osanottoa jos sinne matkaaminen vie vieraalta arvokasta vapaa-aikaa.

Anna vieraille lahjakassi.

Hienon tilaisuuden jälkeen on hyvä muistaa vieraita lahjakassilla. Viininmaistajaistilaisuudessa kassista voi löytyä viinipullo, kokkausillasta mausteita tai kokkaussetti. Tärkeintä on että hienon illan jälkeen asiakkaalla on jotain konkreettista muistutusta tapahtumasta – samalla kassiin voi sujauttaa yhteystiedot, esitteen, liikelahjan ja muita asiakkuudesta muistuttavia tuotteita.

Lue lisää kuinka Oscar-gaalassa hyödynnetään lahjakassia markkinoinnissa.

Linkkejä tuotteisiin joita voit hyödyntää asiakastilaisuuksissa

Kangaskassit
Pastakoneet
Sushitarvikkeet
Grillaustarvikkeet
Suolaiset pikkupurtavat
Viinisetit
Liikelahjat
Gourmet

mainosmuki-yrityksen-logolla

Mitä hyötyä promotuotteista on?

Työelämässä pienet, tai suuret, yrityslahjat ovat mieluisia oikeastaan kaikille. Ne osoittavat kiitollisuutta, arvostusta ja muistamista tavalla joka on hyvin konkreettinen. Ne ovat oiva mainoskeino, eivät ainoastaan olemassa oleville asiakkaille muistutukseksi, mutta myös potentiaalisille uusille asiakkaille.

Pienen promolahjan avulla on helppo lähestyä asiakasta

Haluatko levittää tietoa uudesta tuotteesta tai palvelusta? Promolahja antaa mahdollisuuden lähettää asiakkaalle esimerkiksi pieni tuotenäyte, rohkaisemalla tulevaa asiakasta tutustumaan tuotteeseen vaivattomasti. Mitä enemmän olet miettinyt omaa brändiäsi, sitä helpompaa on valita juuri sopivat promotuotteet. Firmasi voi keskittyä teräkseen, jolloin promotuotteen tulee ilmentää tätä ideaa. Tai haluatko olla hauska ja innovatiivinen? Oikea myyjä löytää promotuotteen juuri omaan tarkoitukseesi, ja mitä se viestii asiakkaallesi.

Palkitse asiakkaita

Promotuotteet ovat erinomaisia, edullisia ja helppoja tapoja muistaa asiakkaita. Asiakkaiden arvostus on aina kullanarvoista, ja asiakkaita tulee palkita ja muistaa. Mainokset, sähköpostit ja muu mainosmateriaali menee helposti ohi asiakkaan silmien, varsinkin jos sitä tulee paljon. Tuskin kukaan jättää huomioimatta pientä lahjaa, konkreettista tavaraa, joka sopii paitsi antavan yrityksen imagoon, on myös tarpeellinen asiakkaalle. Jo se tosiasia, että yritys haluaa muistaa asiakasta, on monelle asia joka nostaa yrityksen muiden yläpuolelle kuluttajan silmissä.

Kustomointi kannattaa

Promootiotuotteissa nimen näkyminen on tärkeää. Oleellista ei ole hankkia kallista graafikkoa suunnittelemaan hienoa logoa ja loistavaa nimikylttiä, firman nimen näkyminen tuotteessa on itsestäänselvää. Firman logo, nimi yksinkertaisesti kirjoitettuna – mitä tahansa mistä ilmenee mikä firma on kyseessä, kuka tämän lahjan minulle antoi?

Turha krumeluuri pois

Niin houkuttavaa kuin onkin antaa aina halvinta ja nopeinta, kannattaa miettiä myös tuotteen pitkäikäisyyttä ja kuvaa jonka se antaa firmasta. Kynät, mukit, kalenterit pysyvät käytössä pitkään. Pieni langaton kaiutin kesälomalla on varmasti kovassa käytössä, hieno rantapyyhe kulkeutuu mukana moneen paikkaan.

Mitä tarkemmin harkittu tuote, sen pidempi käyttöaika – ja näkyvyys.

Promootiotuotteet ovat erinomainen tapa palkita ja huomioida sekä henkilökuntaa että asiakkaita. Oikein valittuna ne ovat pitkäikäisiä, tyylikkäitä ja kertovat antajastaan enemmän kuin kymmenen uutiskirjettä. Hyvän myyjän avulla jokainen yritys voi löytää juuri omaan brändiinsä sopivat tuotteet. On tärkeää muistaa myös tilanne johon tuote hankitaan, sekä lahjan saaja. Messuilla jaettava kangaskassi on mietittävä eri lähtökohdista kuin parhaille asiakkaille annettava lahja kesän kynnyksellä.

Promotuotteisiin liittyviä linkkejä

Lue lisää brändäyksestä

Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Näillä saat huomiota messuilla
Kuinka onnistut messuilla?
Näin valitset hyvän mainoskynän
Kuinka selviät messuista hengissä ja hyvinvoivana
Hyvä ja toimiva messulahja on messuosastosi välttämätön viimeistelijä
Tuotteet omalla logolla
Mainoslahjat lisäävät myyntiäsi kahdella tavalla
Näin maksimoit yrityslahjojen vaikutuksen

Promotuotteisiin liittyviä tuotteita

– Messulahjat
– Mainoskassi painatuksella
– Stressilelut logolla
– Kaulanauhat
– Huulirasvat logolla
– Latauskaapelit logolla
– Yritystekstiilit
– Mainoskarkit
– Mainoskynät logolla
– Heijastimet painatuksella
– Kangaskassit yrityksen painatuksella
– Mainoskassit yrityksen painatuksella
– Vesipullo logolla
– Kynät yrityksen painatuksella
– Mukit omalla logolla
– Kalenterit
– Bluetooth-kaiuttimet yrityksen logolla
– Kylpytekstiilit
– Kangaskassi painatuksella
– Asiakaslahjat omalla logolla
– Liikelahjat painatuksella
– Yrityslahjat painatuksella
– Mainoslahjat painatuksella