Aihearkisto: Liikelahja- ja brändituote-trendit

Maailma muuttuu, pysytkö perässä?

Liikelahja-ala on murroksessa. Markkinoinnin osaaminen yrityksissä kasvaa valtavalla vauhdilla. Alan huikean nopea kansainvälistyminen on nostanut kaikkien toimijoiden rimaa. Netin käytön lisääntyminen ja uusien nettipalveluiden ilmaantuminen on vaikuttanut dramaattisesti myös liikelahja-alaan. 

Liikelahjojen vastaanottajien asenteet muuttuvat

Vastaanottajien asenteet muuttuvat. Takavuosien lähtökohta, että liikelahjojen vastaanottaja ilahtuu mistä tahansa ilmaisista tuotteista, on historiaa. Harva haluaa kulkea ympärinsä yrityksen mainostauluna jos tunnesidettä tuotemerkkiin ei ole. Vastaanottaja odottaa saavansa liikelahjoista yhä suurempaa hyötyä itselleen.

Markkinoinnin päättäjät ovat reagoineet tilanteeseen asettamalla selkeitä tavoitteita liikelahja-panostuksille.

Liikelahjalla pyritään vahvistamaan siteitä

Liikelahjan on vaikutettava sidosryhmiin tunnetasolla. Oli liikelahja iso tai pieni, avaimenperä tai taidelasi-maljakko, on sen saatava lahjan vastaanottaja ilahtumaan. Arvokkaamman liikelahjan vaikutuksen tulee olla pitkävaikutteinen. Mitä edullisempi liikelahja sitä selkeämmin se toimii mainosmediana. Sekä arvokkaampien että edullisempien liikelahjojen on vahvistettava yrityksen visuaalista identiteettiä ja brändiä.

Hyvän suunnittelun avulla saavutetaan vastaanottajan hyväksyntä

Jotta tavoitteet toteutuisivat on suunnitteluun pakko panostaa entistä enemmän. Hyvin suunniteltu liikelahja, vaikka huulirasva, voi ilahduttaa vastaaottajaansa tyylikkyydellään ja samalla antaa käyttäjälleen ”käyttöhyödyn”. Käyttäjä hyväksyy vahvasti brändätyn tuotteen koska se kuuluu asian luoteeseen. Mikäli brändäys on kömpelö menettää koko tuote kiinostavuutensa ja markkinoijan panostus valuu hukkaan.

Jos huulipuikon suunnittelussa on onnistuttu ja käyttäjän hyväksyntä on saavutettu, on lopputuloksena mainosmedia joka tukee yrityksen brändiä ja luo positiivisia assosiaatioita hyvinkin pitkän aikaa. Olennaista on ylittää vastaanottajan odotukset.

Uudet tekniikat mahdollistavat paremman brändäyksen

Tällä hetkellä suosittuja ovat tuotteet joiden avulla yrityksen visuaalista identiteettiä voidaan vahvistaa digipainatuksilla. Kun aikaisemmin moniväripainatukset ovat lähinnä olleet kansainvälisten suuryritysten herkkua niiden edellyttämien valtavien painosmäärien takia, on digitaalitekniikka mahdollistanut sen että pienempikin yritys pystyy nyt hyödyntämään huolellisesti brändättyjä liikelahjoja ilman suuria kustannuksia.

Hyvä esimerkki on mikrokuituliina, tässä vaiheessa voidaan jo puhua modernista klassikosta liikelahjana.  Mikrokuituliinaan voi painaa valtavan hienon ja suuren painatuksen vaikka valokuvana, on hintatasoltaan hyvinkin edullinen (1-2 euroa), kaikkien tarvitsema. Ja mikä parasta ei haittaa vaikka käyttäjällä on entuudestaan jo useampi, uudelle löytyy aina käyttöä.

Vaatimustaso kasvaa

Trendi on kohtii korkeampaa vaatimustasoa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita kalliimpia tuotteita harvemmille vaan sitä että panostuksilta vaaditaan parempaa tehoa ja parempaa suunnittelua. Miksi antaa lahjaa joka lähinnä ilahduttaa vastaanottajaa, jos pienellä vaivalla ja samaan hintaan voisi antaa lahja joka ilahduttaa vastaanottajaa JA tukee yrityksen visuaalista identiteettiä?

Osaaminen kasvaa, vaatimukset kasvavat. Lahjojen pitää puhutella vastaanottajaa, saada aikaan mielihyvää ja samalla tukea antajan yrityskuvaa ja identiteettiä. Kyseessä ei ole ensisijaisesti hyväntekeväisyys tai edes ystävällisyys, vaan markkinointitoimenpide jonka tehtävä on olla osa yrityksen markkinointistrategiaa.

Ota asia kanssamme puheeksi, autamme mielellämme.

Lue myös:
Taistelu muoviroskaa vastaan kiihtyy
Ekologisuus ja eettisyys yritysmaailman megatrendinä
Liikelahja- ja logotuotetrendit 2019

Ilmiö presidentinvaaleissa: liikelahjat

”Kampanjatuotteesta tuli superhitti!” huuta lööppi. Mistä on kyse?

Kyse on tietenkin siitä että kaikki ehdokkaat uskovat kampanjatuotteiden voimaan. Mitä lähemmäksi vaaleja päästään, sitä enemmän on tavaraa markkinoilla. On Café Niinistö –mukia ja jo legendan maineeseen noussut Paavo ja Vuokko -väyrysmukia. Pekka Haaviston kuuluisa tiskirättiä. Kukapa ei olisi tietoinen Donald Trumpin tavaramerkiksi nousseesta punaisesta lippiksestä ja sen sloganista ”Making America Great Again”. Trumpin presidenttiydestä, politiikasta, tai arvomaailmasta voi olla montaa eri mieltä, mutta hänen kampanjatiiminsä markkinointiosaamista ei voi kiistää.

Kampanjatuotteet tekevät brändistä näkyvän

Kampanjatuotteet ovat kuin liikkuvia mainoksia. Niiden avulla ehdokas ja hänen sanomansa pysyvät esillä arjessa. Vaalimukia tai t-paitaa ehdokkaan painatuksella käyttävä henkilö ei ainoastaan ilmaise omaa kantaansa, vaan levittää viestiä kaikille, jotka näkevät tuotteen.

Brändin tunnistettavuus on ratkaisevan tärkeää. Yhtenäinen visuaalinen ilme – värit, fontit ja logot – luovat johdonmukaisen ja ammattimaisen vaikutelman. Hyvin rakennettu brändi ei vain näytä hyvältä, vaan herättää tunteita ja vahvistaa mielikuvaa ehdokkaasta. On hyvä muistaa että poliitikon henkilöbrändin rakentaminen ei ole sattumanvaraista, vaan se on tarkasti suunniteltua, pitkäjänteistä työtä.

Värit ja visuaalisuus vaikuttavat mielikuviin

Värit eivät ole vain esteettinen valinta – ne vaikuttavat siihen, miten brändi koetaan. Esimerkkejä on helppo löytää:

  • Punainen – Voima, energia ja intohimo (Trump, SDP).
  • Sininen – Luotettavuus ja rauhallisuus (Kokoomus, Biden).
  • Vihreä – Ympäristötietoisuus ja vastuullisuus (Vihreät).

Kampanjatuotteen värimaailma voi vahvistaa ehdokkaan viestiä ja tehdä siitä tunnistettavan. Trumpin punainen lippalakki ei ollut vain päähine – se oli kannanotto ja voimakas tunnusmerkki.

Brändi ei synny hetkessä – pitkäjänteinen työ palkitaan

Brändin rakentaminen vaatii suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Se ei ole vain logo tai slogan, vaan kokonaisuus, joka kertoo tarinan ja herättää tunteita. Esimerkiksi Barack Obaman Hope-juliste vuodelta 2008 on yhä ikoninen, koska se kiteytti hänen kampanjansa sanoman visuaalisesti voimakkaalla tavalla.

Kampanjatuotteet ovat yksi tehokkaimmista tavoista tehdä brändistä näkyvä ja vaikuttava. Ne eivät ole vain mainosvälineitä – ne voivat myös tuottaa merkittäviä tuloja kampanjalle. Yhdysvalloissa kampanjatuotteiden myynti on tärkeä rahoituskanava, ja sama ilmiö on nähtävissä myös Suomessa.

Vaalituotteet Suomen presidentivaaleissa

Lähestyvien presidentienvaalien kampanjatuotevalikoimat eivät vielä ole tiedossa, mutta arvauksia voitaneen jo tehdä. Alexander Stubbin kampanjatiimi, joka aiemmin hyödyntänyt hänen leveää hymyään ja urheilullisuuttaan, jatkaanee samalla linjalla. Olli Rehn keksinee jotain positiivista kenties jalkapallon, kansainvälisen kokemuksen tai yleisen feel good-teeman tiimoilta. Jussi Halla-aho nojannee, perinteiseen tapaan, perussuomalaisten visuaaliseen ilmeeseen luodakseen sen pohjalta valikoiman kansanomaisia kampanjatuotteita. Anders Adlercreutz, jonka sellon soitto eduskuntatalossa levisi viraalisti kansainvälisiin viestimiin, voisi kenties ajatella hyödyntävän soitosta saatua laajaa myönteistä julkisuutta.

Vaalimainonta Yhdysvalloissa

Vertailun vuoksi voidaan katsoa kuinka Yhdysvaltojen lähestyvissä presidentinvaaleissa tehdään. Siellä Joe Bidenin kampanja nojaa sosiaalisessa mediassa viraalisti levinneen meemin ”Dark Brandonin” varaan.

Dark Brandonin tarina alkoi sillä että Joe Bidenin vastaehdokkaat, eli republikaanit, ottivat käyttöön vulgäärin kannatusrallatuksen ”F–ck Joe Biden!” jonka eufemismina ruvettiin käyttämään siistimpää ”Let’s go Brandon!”-versiota. Samanaikaisesti oli Kiinasta alkanut levitä meemi jossa Joe Biden kuvattiin kaikkivoipaiseksi pahan symboliksi, jonka silmät katselevat ympärilleen kuin lasersäteet.

Joe Bidenin kampanjatiimin onnistui kääntää nämä kaksi anti-Biden kampanjaa yhdeksi Dark Brandon kampanjaksi jossa Joe Biden on kaikkivoipainen Dark Brandon joka näkee kaiken lasersilmillään. Dark Brandon kampanja siis neutralisoi kaksi negatiivista Bidenin vastaista kampanjaa, samalla kun se välitti mielikuvaa vahvasta modernista presidentistä joka elää ajassa.

Tätä kirjoitettaessa hakusanoilla ’dark brandon merch’ antaa Google noin 10 miljoona vastausta ja Dark Brandon aiheiset tuotteet tuovat Joe Bidenin 43 tuotteen kampanjatuote-shopin myynnistä yli puolet.

Yhdysvalloissa vaalikampanjointi on saavuttanut valtavat mittasuhteet. Kampanjoita, erityisesti presidentinvaali-sellaisia, voi hyvällä syyllä verrata pitkäkestoisiin karnevaaleihin joihin yritetään vetää kannattajat mukaan ympäri maan. Kampanjatuotteet ovat olennainen osa kampanjan menestystä, joilla osoitetaan suosiota ja kerätään varoja. Kampanjoiden tuotevalikoimista ja verkkokauppojen liikevahdoista raportoidaan niin uutis-, kuin talouslehdissä.

Onko vielä muita syitä miksi kampanjatuotteet ovat tärkeitä?

Brändätyt lahjat ovat kustannustehokas tapa vaikuttaa sidosryhmiin ja hoitaa varainkeruuta. Ei ainoastaan yritysten, vaan myös ehdokkaiden tai ajatusten markkinointiin. Ja tämän ovat politiikotkin huomanneet. Vaalituotteet ja kampanjatuotteet levittävät ehdokkaan viestiä, keräävät näkyvyyttä, vahvistavat vaikutelmaa suositusta ja menestyvästä ehdokkaasta. Samalla kun jokainen myyty kampanjatuote kasvattaa vaalibudjettia. 

Vaalituotteet ja kampanjatuotteet ehdokkaan nimellä ja numerolla, kenties jopa kuvalla, ovat myös kannattajien mieleen. Käyttämällä kampanjatuotteita julkisesti on kannattajan mahdollista osoittaa tukeaan ehdokkaalle, kantaa roponsa kampanjan tueksi ja saada itselleen jokin pieni hyödyllinen tuote, kuten heijastin, jääskrapa tai vastaava.  

Liikelahjat ja kampanjatuotteet eivät ole vain vaalimainontaa, vaan osa strategista brändäystä. Kun brändi on huolella mietitty ja johdonmukainen, se tekee ehdokkaasta tunnistettavan, herättää tunteita ja rakentaa uskottavuutta. Värit, visuaalinen ilme ja oikeanlaiset tuotteet voivat tehdä ehdokkaasta – tai yrityksestä – ilmiön, jonka ihmiset muistavat vielä vuosien päästä.

Talencolta saat kaikki kampanjatuotteet

Talenco auttaa toteuttamaan kampanjasi tarvitsemat tuotteet edullisesti ja nopeasti. 

Autamme kustomoimaan ja brändäämään kampanjasi visuaalisen ilmeesi mukaisia tekstiilejä, jakotuotteita, lippuja ja muita tuotteita joihin tulee logo tai muu painatus. Pienillä mainoslahjoilla pidät ehdokkaasi ja puolueesi äänestäjän mielessä, ne auttavat sitouttamaan äänestäjiä.

Ota yhteyttä jo tänään

Ota yhteyttä jo tänään, niin pääset aloittamaan vaalityön mahdollisimman aikaisin.

Promotional Products Awards 2010 – uusia ideoita

Tämän vuoden Promotional Products Awards, eli liikelahjapalkinnot, jaettiin tänä vuonna Promotion World messuilla Hannoverissa. WA Verlag GmbH:n järjestämä kilpailu innovativisille liike- ja mainoslahjoille järjestettiin jo kahdeksatta kertaa. Monipuolinen raati joka edusti niin loppuasiakkaita, suunnittelijoita, tuottajia kuin alan järjestöjäkin valitsi tällä kertaa kokonaista 39 palkinnonsaajaa.

Näistä osa on arvoisan blogistin mielestä vanhojen ideoiden uutta paketointia, osa turhaa kikkailua joka ei meikäläisten leveysasteilla toimi. Mutta joukossa on myös virkistäviä uutuuksia ja yksinkertaisia oivalluksia.

Tässä muutama positiivinen yllätys:

1. The Car Bikini – auton sivupeilin peittävä mainossukka. Kuullostaa hullulta vai mitä? Mutta ei välttämättä ole sitä. Toimii siten että käyttäjä vetää sukan, joka tietenkin on auki peilin kohdalta, peilin päälle. Saa todella helposti paikoilleen ja pois, hyvä merkattava, innovatiivinen, erilainen, edullinen… Kuka sitten haluaisi peittää autonsa mainoksiin voisi joku kysyä? Vastaus on että vaikka kuinka moni. Urheiluseurojen kannattajat, puolueiden kannattajat (erityisesti vaalien alla!) autoliikkeet, kilpailujen järjestäjät, tapahtumien järjestäjät, minkä tahansa yrityksen masinoima markkinointikampanja, taksiyritykset…

2. Antibac – Living Pen by Senator. Kynä joka tappaa 99,9% siihen tarttuvista bakteereista ja viiruksista. Aktiivinen ainesosa on osa kynän runkoa joten teho kestää koko kynän elinajan. Turvallinen lapsille, ei ärsytä ihoa, eurooppalaisten standardien mukainen. Sopii erityisen hyvin esim sairaaloille, lääkäriasemille, lentokentille jne.

3. Hätärillit – Saksalaisittain Notbrille. Käyntikortin kokoiset tilapäis-silmälasit jotka menevät luottokortin kokoisiksi. Säilytys esim lompakossa, kotelo täysin räätälöitävissä. Loistava esim pankin tiskillä jaettavaksi tarpeen tullen, liikkeissä, Kelan toimistoissa… Missä vain lukulaseja käyttävät ihmiset asioivat.

Aiheeseen liittyviä tuotteita:
Liikelahjat logolla
Mainoslahjat painatuksella
Mainoskynät
Autotarvikkeet yrityksen painatuksella
Aurinkolasit omalla logolla