Aihearkisto: Liikelahjoja, brändituotteita ja markkinointia käsittelevät artikkelit

Tästä löydät laajan kokoelman liikelahjoja, brändituotteita ja markkinointia käsitteleviä artikkeleita. Saat ajankohtaisia uutisia, vinkkejä, ja ideointia erilaisiin markkinointia sivuaviin tilanteisiin. Käsittelemme myös brändäystä, kestävää kulutusta ja henkilöstölahjoja. Tarjolla on laaja valikoima tietoa ja suosituksia liikelahjoista sekä brändituotteiden hyödyntämisestä markkinoinnissa.

Huulirasva on asiakkaidesi huulilla vuoden ympäri

Wikipedia kertoo, että ”Huulirasva tai huulivoide on kosmeettinen valmiste, jonka tarkoitus on kosteuttaa huulien ihoa”. Kesäisin huulirasvaa käytetään mm. suojaamaan huulia liialliselta auringolta – palamiselta – ja talvisin estämään huulia rohtumasta kylmässä ja kuivassa ilmassa. Huulirasvan hoitava ja suojaava koostumus rauhoittaa kuivia ja rohtuneita huulia ja pehmentää huulet. Huulirasvoihin voi myös olla lisätty esimerkiksi makua, väriä, vitamiineja tai aurinkosuojaa. Norjalaisten hiihtäjien huulirasvoihin on lehtitietojen mukaan lisätty muutakin.

Huulirasvan historia

Huulirasvoja on käytetty kauan, kyse ei siis ole mistään vain teollisen ajan humputuksesta. Kiinasta siitä on mainintoja jo meikäläisten ajanlaskun alkuajoilta. Eurooppalaisissa teksteissä sen tiedetään esiintyneen ainakin 1700-luvulta lähtien. Ensimmäinen teollisen huulirasvan nimeltä ChapStick tekijä oli apteekkari Charles Browne Fleet, touhukas virginialainen, joka keksi huulirasvan lisäksi muuan muassa laksatiiveja. ChapStick näkyy edelleen olevan erään huulirasvojen valmistajan tuotemerkki.

Voiko huulirasvaa käyttää värin?

Kerran sain törmätä Ylen klikkiotsikkoon: ”Huulirasvoja – Käytätkö huulirasvaa väärin? Lue ammattilaisen vinkit” Ensimmäinen ajatus oli, että onpa siinä klikkiotsikkoa kerrakseen. Tarkemmin ajateltuna, voihan sitä käyttää huulirasvaa väärinkin. Laittaa vaikka paljon mentholia sisältävää rasvaa rohtuneisiin huuliin. No, en kuitenkaan klikannut juttuun…

Huulirasva logolla on myös suosittu mainoslahja

Huulirasva yrityksesi logolla on mainoslahja kaikille vuodenajoille. Hyödyllinen ja persoonallinen logollasi brändätty huulirasva kulkee käyttäjänsä taskussa tai käsilaukussa mukana kaikkialle, ja jättää siksi voimakkaan ja positiivisen muistijäljen. Se on myös hyvin henkilökohtainen. Edullisen hintansa vuoksi se sopii myös jakotuotteeksi, joka pysyy pitkään saajansa mukana.

Talencolta saat suositut huulirasvat omalla logolla

Me Talencolla autamme asiakkaitamme kustomoimaan ja brändäämään yrityksen visuaalisen ilmeen mukaisia huulirasvoja, kuten myös muita mainoslahjoja asiakkaan logolla tai muilla painatuksilla. Huulirasvat ovat suosittuja mainoslahjoja jotka parantavat brändin tunnettuutta yrityksen sidosryhmien parissa. 

Tarvittaessa tarjoamme lisäksi käteviä työkaluja brändituotteiden varastointiin ja etähallintaan.

Ota yhteyttä jo tänään

Anna Talenco toimittaa yrityksellesi huulirasvat omalla logollasi, ne ovat käyttökelpoisia ja haluttuja. Kysy myös ekologiset ratkaisut. Ota yhteyttä jo tänään!

Kannustamalla henkilöstöä veden juomiseen ylläpidät työhyvinvointia

Työhyvinvoinnin kannalta riittävä veden juominen on tärkeää sekä henkilön itsensä kannalta, mutta myös työyhteisö iskukyvyn kannalta. Liian vähästä vedenjuonista johtuva nestetasapainon vaihtelu saattaa pahimmillaan johtaa keskittymiskyvyn heikkenemiseen, päänsärkyyn ja jopa lyhytaikaisen muistin huononemiseen. Tämä johtuu siitä, että nestehukka vähentää aivojen energiantuotantoa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että nestetasapainon lasku voi merkittävästi vähentää yksilön keskittymiskykyä. Jos siis haluat pitää henkilöstön keskittymiskyvyn ja ajattelun kirkkaina, kannatta varmistaa että vettä on riittävästi saatavilla. 

Toinen veden tärkeä tehtävä on toimittaa tärkeitä ravintoaineita kehosi soluihin ja poistaa kuona-aineita soluista. Näillä prosesseilla on hyvinkin suuri vaikutus ihmisen terveydentilaan. Kuivuminen, eli siis esimerkiksi riittämätön veden juominen, häiritsee kehon verenpaineen säätelymekanismeja, mikä voi johtaa korkeaan verenpaineeseen. Riittävä nesteytys voi parantaa sydämen toimintaa ja vähentää sydänsairauksien riskiä.  

Vastaavasti maksan tehtävänä on muuttaa kehon rasva energiaksi. Jos maksan on autettava munuaisia tehtävässään, koska se käyttää liian vähän vettä, elimistöön alkaa kertyä ylimääräistä rasvaa. Ja toisin päin, jos vettä on riittävästi, maksa polttaa rasvaa enemmän.   

Henkilökohtainen juomapullo saattaa siis olla hyvinki järkevä investointi. Jos juomapullo lisäksi on varustettu yrityksen omalla logolla, vahvistaa se yllämainittujen positiivisten terveveysvaikutusten lisäksi myös yhteenkuuluuvuuden tunnetta yrityksessä.  

Hyvinvointiin liittyviä blogeja

Työkyky yrityksen menestystekijänä
Liikelahja joka tukee terveellisiä elämäntapoja
Sisäinen markkinointi ja tehokkaampi etätyö

Aiheeseen liittyviä tuotteita

Juomapullot yrityksen logolla
Liikelahjat painatuksella
Asiakaslahjat painatuksella
Yrityslahjat liikuntaan omalla logolla

Näin käytät sammutuspeittoa oikein

Sammutuspeitto on palamattomasta materiaalista tehty peitto jota voi käyttää alkusammutukseen. Kotona sammutuspeitto on hyvä pitää näkyvällä paikalla keittiössä. Se kiinnitetään tukevasti seinälle, jotta sen voi hätätilanteessa, ja hätääntyneenä, nopeasti kiskaista esille. Sillä peitetään palava kohde, esim. rasvapalo liedellä, tai palamaan syttynyt televisio. Tukes on koonnut selkeät ohjeet peitteen käyttämiselle:

  1. Vedä sammutuspeite nauhoista ulos pakkauksesta.
  2. Ota kiinni peitteen nurkista.
  3. Suojaa kätesi peitteen alle.
  4. Ojenna kädet suoraan eteenpäin.
  5. Lähesty paloa peitteen takana suojassa (ulkona tuulen suunnasta).
  6. Levitä peite rauhallisesti ja tiiviisti palon päälle tai ympärille.
  7. Jätä peite paikoilleen, kunnes olet varma, että tuli on tukahtunut


Aiheeseen liittyviä tuotteita:
Mikrokuituliinat
Stylus kosketusnäyttökynät
Kosketusnäyttösormikkaat
Käsidesit ja antibakteeriset suojat omalla logolla
Kasvomaskit
Ensiapulaukut omalla painatuksella
Heijastimet painatuksella
Heijastavat huomiotekstiilit omalla painatuksella
Laastarit omalla painatuksella
Auton turvavarusteet omalla painatuksella
Liikelahjat omalla painatuksella
Asiakaslahjat omalla painatuksella
Mainoslahjat omalla painatuksella
Yrityslahjat omalla painatuksella


Lue myös:
Ensiapulaukut tuovat turvaa ensihätään
Liikelahja, joka näkyy kolme kertaa kauemmas kuin muut
Logolla merkattujen heijastimien edelläkävijä Soft Reflector luopuu muovin käytöstä pakkauksissa
Huulirasva on asiakkaidesi huulilla vuoden ympäri
Ekologisuus ja eettisyys yritysmaailman megatrendinä
Noudata etikettiä ja vältä virheet liikelahjojen antamisessa
Miksi asiakkaan sitouttaminen tunnetasolla on tärkeää yritykselle?
Miksi henkilökunnan sitouttaminen on tärkeää?
Mitä ominaisuuksia liikelahjojen vastaanottajat arvostavat?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?

Joulukuvasto 2022

Joululahja on yrityksen tapa kiittää menneestä vuodesta. Sen avulla osoitat arvostusta niin asiakkaille kuin henkilöstölle. Ohessa parhaita jouluahjaideoitamme vuodelle 2022. Olemme keränneet ne upeaan 65-sivuiseen selattavaan juhlakuvastoon. Klikkaa kuvastoa ja valitse suosikkisi. Omalla logolla tai ilman.

Ja muistathan että voit jättää paketoimisen ja postittamisen meidän huoleksi!

Lue myös:
Milloin henkilökunnalle joululahjaksi annetut lahjakortit ovat verovapaita?
Joulun liikelahjat asiakkaille ja yhteistyökumppaneille
Mielekkäät henkilöstölahjat jouluksi
Joulun parhaat mainoslahjat ovat monella kotimaisia
Vinkkejä yrityksen joululahjan hankintaan
Joulun liikelahjat – vinkit ja ideat yrityksille
Liikelahjat ja joululahjat ovat markkinointia
Miten valitsin yrityksen joululahjat viime vuonna
Asiakaslahjojen ideointi: anna vuodenaikojen tunnelmien inspiroida
Liikelahjojen antaminen – mitä, kenelle ja milloin?
Kuusi vinkkiä varainhankintaan
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?

Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Yrityksen joululahjat
– Kodin tuotteet omalla logolla
– Vapaa-ajantuotteet yrityksen logolla
– Asiakaslahjat omalla logolla
– Liikelahjat painatuksella
– Yrityslahjat painatuksella
– Brändituotteet omalla logolla tai painatuksella
– Mainoslahjat painatuksella

Talenco – kaikki brändituotteet ja mainosmateriaalit yhdeltä luukulta

Talenco tarjoaa kokonaisvaltaisen palvelun liikelahjojen, brändituotteiden ja muiden markkinointimateriaalien hankintaan. Meiltä saat kaikki tarvittavat tuotteet yhdestä paikasta – liikelahjojen lisäksi valikoimamme kattaa suurtulosteet, painotuotteet, yritystekstiilit ja logolliset toimistotarvikkeet. Kaikki tuotteet toimitetaan lähtökohtaisesti asiakasyrityksen omalla logolla, varmistaen yhtenäisen ja ammattimaisen ilmeen.

Digitaalisuutta, suunnittelua ja henkilökohtaista palvelua

Hyödynnämme digitaalisia työkaluja, ammattitaitoista suunnittelua ja henkilökohtaista palvelua, jotta asiakkaamme voivat luoda haluttuja ja vaikuttavia brändituotteita. Henkilökohtainen yhteyshenkilösi on tukenasi alusta loppuun: etsimme sopivat tuotteet, ideoimme ratkaisuja ja autamme kaikissa prosessin vaiheissa.

Tuotteet, ideat ja uutuudet

Laajasta liikelahjojen ja brändituotteiden nettivalikoimastamme löydät niin uusimmat uutuudet kuin tuoreimmat trendit. Etsimme uusia mielenkiintoisia ideoita ja ratkaisuja ja jaamme ne asiakkaidemme kanssa. Tai kerro minkälainen ajatus sinulla on niin kaivamme esiin juuri sinun tarpeisiin sopivan ratkaisun.

Palvelua kertaostajille ja pitkäaikaisille kumppaneille

Palvelumme kattaa yhtä hyvin satunnaisten ostajien tarpeet kuin jatkuvaa yhteistyötä tekevät asiakkaat. Pyrimme huolehtimaan siitä että jokainen tilaus, oli se pieni tai suuri, saa saman huolellisen ja henkilökohtaisen palvelun.

myTalenco – tiimisi hallintatyökalu

myTalenco-palvelualusta tuo kaiken hallittavaksi yhdestä paikasta. Tarjoukset, tilausarkistot, logopankki, oikovedokset ja muut promomateriaalit ovat kaikkien tiimin jäsenten käytettävissä maksutta, ajasta ja paikasta riippumatta. Alusta tekee tuotteiden valinnasta, ostamisesta ja hallinnasta helppoa ja kustannustehokasta.

MyShop – tilaa ajankohtaisia tuotteita OnDemand

Uusin palvelumme MyShop on vaivaton, tehokas ja kustannustehokas tapa hallita brändituotteita. Palvelu mahdollistaa tilaamisen ilman varastointia: tuotteet valmistetaan tilauksesta ja toimitetaan suoraan vastaanottajalle. Prosessi on nopea, joustava ja ajankohtainen – ei varastointia, ei sitoutumista, ei pakollisia ostoja.

myShop tarjoaa rahtivapaat toimitukset koko Eurooppaan (tullialueen sisällä) ja rajattoman tuotevalikoiman. Lisäksi palvelun kautta tehdyt tilaukset saavat automaattisesti 2 % lisäalennuksen verrattuna muihin tilauskanaviin. Kattavat raportit tukevat päätöksentekoa ja tehostavat arjen toimintaa.

Tarvittaessa voi MyShoppiin liittää myös varastoituja valmiiksi painettuja tuotteita. Tämä mahdollistaa pienetkin toimitukset nopealla toimitusajalla. Varastointi on maksuton. Varastoiduista tuotteista perimme kiinteän lähetyskustannuksen.

Näin palvelu toimii räätälöitynä verkkokauppa- ja varastointiratkaisuna, jonka avulla yrityksen visuaalisen ilmeen mukaiset tuotteet ovat aina helposti saatavilla.

Suunnitteluapua – kustomointi brändin visuaalisen ilmeen mukaisesti

Lähes kaikki tuotteet kustomoidaan, eli painetaan yrityksen logolla ja yrityksen visuaalisen ilmeen mukaisesti. Autamme mielellämme tuotteiden suunnittelussa, merkkaussuunnittelusta aina laajempien yhdenmukaisten kokonaisuuksien suunnitteluun.

Lahjojen postituspalvelu

Säästät aikaa ja vaivaa kun hyödynnät postituspalveluamme ja annat meidän lähettää lahjat suoraan lahjojen vastaanottajille.

Kestävä kehitys – vastuullisuutta kaikessa toiminnassa

Vastuullisuus on keskeinen osa Talencon toimintaa. Palveluissa ja tuotteissa pyritään aina huomioimaan ympäristönäkökohdat. Autamme asiakkaita tekemään ympäristöystävällisiä valintoja.

Kaikki yhdestä paikasta, helposti ja tehokkaasti

Olipa tarpeesi pieni tai laaja, Talenco yhdistää henkilökohtaisen palvelun, digitaaliset työkalut ja vastuulliset ratkaisut niin, että liikelahjat ja mainosmateriaalit toimivat tehokkaasti osana yrityksen markkinointia ja työnantajabrändiä.

Henkilökohtainen palvelu

Henkilökohtainen yhteyshenkilösi auttaa löytämään etsimäsi brändituotteet, ideoi uusia tuotteita, etsii toimittajat ja keksii ratkaisut kaikkiin kysymyksiin.

Lue lisää Talencon tarjoamista palveluista

Lue lisää palveluistamme >>


Joulukuvasto 2021

Tänä vuonna kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä. Suosittelemme että päätät henkilöstön ja yhteistyökumppaneiden joululahjoista mielelläään viimeistään marraskuun ensimmäisellä viikolla. Muistathan varata riittävästi aikaa myös lahjojen jakamiselle.

Jos tarvitset apua postitusten tai pakkamisen kanssa niin kysy meiltä, autamme mielellämme.

Ohessa kuvaston yäydeltä upeita lahjaideoita kumppaneillesi jouluksi 2021, ole hyvä. Ja koska ideat ovat hyviä voi niitä hyödyntää myös ympärivuotisina asiakaslahjoina tai henkilöstölahjoina (klikkaa kuvaa).



Mukavaa ja rauhallista joulunodotusta meiltä pukin apureilta!

Lue myös:
Milloin henkilökunnalle joululahjaksi annetut lahjakortit ovat verovapaita?
Joulun liikelahjat asiakkaille ja yhteistyökumppaneille
Mielekkäät henkilöstölahjat jouluksi
Joulun parhaat mainoslahjat ovat monella kotimaisia
Vinkkejä yrityksen joululahjan hankintaan
Joulun liikelahjat – vinkit ja ideat yrityksille
Liikelahjat ja joululahjat ovat markkinointia
Miten valitsin yrityksen joululahjat viime vuonna
Asiakaslahjojen ideointi: anna vuodenaikojen tunnelmien inspiroida
Liikelahjojen antaminen – mitä, kenelle ja milloin?
Kuusi vinkkiä varainhankintaan
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?

Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Yrityksen joululahjat
– Kodin tuotteet omalla logolla
– Vapaa-ajantuotteet yrityksen logolla
– Asiakaslahjat omalla logolla
– Liikelahjat painatuksella
– Yrityslahjat painatuksella
– Brändituotteet omalla logolla tai painatuksella
– Mainoslahjat painatuksella

Brändituotteet ja vastuullisuus

Useimmissa yrityksissä kiinnitetään yhä enenevissä määrin huomiota vastuullisuuteen. Sen lisäksi että on järkevää kantaa huolta tästä yhteisestä planeetastamme, on vastuullinen toiminta monasti suoranainen välttämättömyys myös yrityksen oman menestyksen kannalta.

Aineettomat henkilöstö- ja liikelahjat

Yksi vastuullisuuden ilmentymä on että osa henkilöstölahjoista on luonnonvaroja säästäviä aineettomia lahjoja. Aineeton lahja on usein lahjan saajalle mieluisa, joten sikälikin sellainen siis on kaikin puolin kannatettava valinta.  Jotkut yritykset jättävät joululahjat hankkimatta ja sen sijaan muistavat hyvää tekeviä järjestöjä joululahjoituksella.

Entä liittyvätkö nämä aineettomat lahjat ja lahjoitukset brändituotteisiin? Itse asiassa varsin vähäisessä määrin. Lahjan tarkoitus ilahduttaa vastaanottajaa, ja miksei myös antamisen eleestä.

Brändituotteiden tavoitteet

Brändituotteiden tehtävä sitävastoin on ratkaista konkreettisia markkinoinnin haasteita. Nämä ovat kysymyksiä joihin kaikki modernit organisaatiot joutuvat kiinnittämään huomiota, kuten:

brändiuskollisuuden rakentaminen
sidosryhmien sitoutuminen
brändin tunnettuuden parantaminen
– yhteenkuuluvuuden vahvistaminen
– brändimielikuvan vahvistaminen
jne.

Kaikki organisaatiot haluavat jatkuvasti parantaa ja vahvistaa näitä, myös sellaiset tunnetusti vastuulliset toimijat kuten WWF ja Amnesty, mutta myös sellaiset yritykset joiden palvelut ovat digitaalisia, kuten esim Adobe tai jopa ”pilvessä” kuten SpaceX.

Brändituotteiden avulla on mahdollista tuoda organisaatio (sen visuaalisen brändin avulla) osaksi sidosryhmien arkea ja näin saavuttaa näitä tavoitteita. Aineeton lahja on hieno lahja kun halutaan antaa vastaanottajaa ilahduttava lahja, mutta kun halutaan ratkaista markkinoinnin haasteita tarvitaan muita ratkaisuja.

Vastuulliset ja ekologiset brändituotteet saat Talencolta

Jos haluat vaihtaa ajatuksia siitä kuinka yhdistää vastuullisuus ja markkinoinnin haasteet, ota yhteyttä. Mietitään vaikka siitä kuinka kuinka voimme yhdessä edistää vastuullisuutta ympäristöystävällisemmillä tuotevalinnoilla tai vähentämällä hävikkiä ja turhaa matkustamista hyödyntämällä myTalenco palvelualustaa.

Kysy meiltä ekologisista brändituotteista ja muista liikelahjoista, tai lue lisää:

Reppujen materiaalit menossa vastuullisempaan suuntaan
Miten kestävää kulutusta voi edistää brändimarkkinoinnissa?
Ekologisuus ja eettisyys yritysmaailman megatrendinä
Taistelu muoviroskaa vastaan kiihtyy
Mitä järkeä tavarantoimittajan on varata oikeus yli- tai alitoimituksiin?
Ovatko ekologiset liikelahjat voimistuva trendi?
rPET: Kestävä vaihtoehto muovien maailmassa

Lisätietoa Talencon palveluista

Näin Talenco palvelee liikelahja-asiakkaita
Liikelahjojen ja brändituotteiden varastointi
Helpompi etsiä tuotteita Talencon tarjonnasta
Näin hyödynnät tuotteiden etähallintaa, TOP-5 vinkit

Brändäystietoutta

Brändäyksessä värillä on väliä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Toimiston brändäys edullisesti
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Mitä ovat PMS-värit? Kaikki mitä haluat tietää PMS-väreistä ja Pantone-värikartasta
Väriavaruus painotöissä, CMYK tai RGB?

Artikkeleita myynnistä ja markkinoinnista

Yhteenkuuluvuutta mainostekstiileillä ja brändivaatteilla
Miksi asiakkaan sitouttaminen tunnetasolla on tärkeää yritykselle?
Miksi henkilökunnan sitouttaminen on tärkeää?
Asiakaslahjat, liikelahjat ja pykologia niiden takana
Liikelahjojen kohdentaminen eli targetointi
Miksi kauttaaltaan painettujen brändituotteiden suosio kasvaa ja kenelle ne parhaiten sopivat?
Sisäinen markkinointi ja tehokkaampi etätyö
Haptinen palaute – koskettavaa markkinointia
Uusasiakashankinta – korvataanko laatua määrällä?
Tuotteet omalla logolla
Mainoslahjat lisäävät myyntiäsi kahdella tavalla
Miksi Piilaaksossa rakastetaan promotuotteita?
Maailman menestyneimpiä ilmiöitä markkinoidaan oheistuotteilla
Asiakaslahjat, liikelahjat ja psykologia niiden takana
Mitä ominaisuuksia liikelahjojen vastaanottajat arvostavat?
Noudata etikettiä ja vältä virheet liikelahjojen antamisessa
Liikelahjojen antaminen – mitä, kenelle ja milloin?
Kuusi vinkkiä varainhankintaan

Yksi huoli vähemmän kesätoimistolla

Jätä brändituotteesi ja liikelahjasi kesän ajaksi meidän huolehdittavaksi, niin voit rauhassa vetäytyä lomalle tai miksei kesätoimistolle keräämään voimia. Hallinnoi brändituote-valikoimiasi, varastoja ja lähetyksiä mukavasti, olit sitten laiturinnokassa, veneessä tai vaikka matkailuautossa maata kiertämässä.

Tarvitsetko joustavia toimitusaikoja tai tilapäistä varastointia? Me autamme kaikessa.
Digitaaliset työkalut ja järjestelmät helpottavat tarvittaessa tilausten tekemistä ja seurantaa. Selkeän ja helppokäyttöisen verkkosivuston avulla saat vastaukset kysymyksiin joita saattaa kesälläkin herätä.

Jos tiedät ennakkoon minkälaista apua saatat kesällä tarvita, niin kerro meille. Me mietimme valmiiksi kuinka voimme tehdä kesästäsi mahdollisimman sujuvan.

Voimme esimerkiksi varastoida tuotteesi kesän ajan maksutta, jolloin saat käyttöösi jakelujärjestelmän jonka avulla hoidat tarvittavat lähetykset kätevästi etänä. Oli tarpeesi millainen tahansa niin voimme räätälöidä juuri sinulle sopivan ratkaisun.

Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Kesälahjat
– Liikelahjat logolla
– Yrityslahjat
– Mainoslahjat
– Asiakaslahjat
Henkilöstölahjat

Lue myös:
Liikelahjojen etähallinta on tullut jäädäkseen
Näin hyödynnät tuotteiden etähallintaa, TOP-5 vinkit
Pyydä enemmän – liikelahjojen postituspalvelut

20+ Lahjalaatikkoideaa brändisi tueksi

Yllätä sidosryhmäsi kotiin toimitetulla kesälahjalla. Räätälöi näköisesi lahjalaatikko, valitse siihen tuotteet ja me hoidamme loput. Voilà! Asiakkaasi ajattelee sinua lämmöllä, työkaverisi saa energia ja brändisi kiittää hyvin tehdystä työstä. Tässä palvelukonseptissa pääosassa ovat brändisi ja saamasi palvelu.

Toimitusaika vain noin n. 3 viikkoa oikovedosten hyväksynnästä.

Näin hyödynnät tuotteiden etähallintaa, TOP-4 käyttövinkit

Mitä tarkoitetaan liikelahjojen etähallinnalla?

Liikelahjojen etähallinnalla viitataan tässä siihen että liikelahjoja käyttöönsä hankkiva yritys jättää hankkimansa brändätyt tai yrityksen logolla tai muulla painatuksella mainos- ja liikelahjat tavarantoimittajan huostaan, joka varastoi ne, huolehtii niistä ja antaa asiakkaan käyttöön nettiliittymän niiden hallinnointiin. Käyttäjä voi kirjautua järjestelmään esimerkiksi kotikoneeltaan ja hoitaa kaikki jakeluun, varastointiin, varastontäydennyksiin ja yleiseen hallintaan, kuten raportointiin, liittyvät tehtävät järjestelmän kautta.

Miten lahjojen etähallinta säästää yrityksesi aikaa ja resursseja?

Koska varastointi ja logistiikka tapahtuu muualla kuin yrityksen omissa tiloissa, ei sinun tarvitse käydä toimistolla vastaanottamassa tuotteita, ylläpitämässä pakkausmateriaaleja, varata tilaa käyttöön, tarkistaa varastosaldoja, paketoida ja lähettää paketteja ym.

Käytännössä voit siis hoitaa kaikki yrityksenne kustomoituihin brändituotteisiin liittyvät tehtävät lainkaan poistumatta esim kotitoimistoltasi.

Tuotteiden etähallinta säästää esimerkiksi aikaa, vaivaa, tilaa, materiaaleja, hermoja ja kustannuksia. Käyttämällä hyväksesi etähallintaa säästät yrityksen resursseja joita voit ottaa tärkeämpään käyttöön. Nimensä mukaisesti etähallinta mahdollistaa etätyön, ja tehokkaan tiedon jakamisen yrityksen sisällä. Ohessa kerromme kuinka voit hyödyntää etähallintaa itsellesi sopivalla tavalla.

Näin otat lahjojen etähallinnan käyttöön

Etähallinnan käyttöönotto on häkellyttävän helppoa. Toimi näin:

1. Kerro meille että haluat meidän hoitavan varastoinnin puolestasi
2. Me toimitamme seuraavan tilauksesi varastolle
3. Saat käyttöösi maksuttoman jakelujärjestelmän jossa näet tuotesaldot ja jossa voit antaa lähetysmääräykset

TOP-4 käyttövinkit

Esimerkkitilanne: Haluat jakaa etätöissä olevalle henkilöstölle hupparit painatuksella. Sinulla on useita tapoja toimia, voit valita sen mikä itsestäsi tuntuu mukavimmalta.

Vaihtoehtoisia tapoja toimia

1. Lähetä meille tilauksesi kokojakaumineen ja lista vastaanottajista, me hoidamme loput.
2. Lähetä meille tilauksesi kokojakaumineen. Me lähetämme tuotteet varastoon josta sinä tilaat ne vastaanottajille jakelujärjestelmän avulla.
3. Sama kuin edellinen (2.), mutta tilat ylimääräisiä huppareita jotka jäävät varastoon. Kun tarvitset yksittäisiä kappaleita myöhemmin, voit ottaa ne kätevästi käyttöön jakelujärjestelmän avulla.
4. Sama kuin mikä tahansa yllä, mutta haluat lisäksi että me hoidamme kokojakaumien keräämisen? Lähetä meille lista henkilöistä niin me hoidamme loput. Meillä on automaattinen järjestelmä kokojakaumien keräämistä varten eikä tämä kustanna sinulle mitään (mutta säästää ns. excel-rumbalta)

Onko sinulla  muita toiveita? Todennäköisesti voimme auttaa. Kysy lisää tästä.

Kiinnostuitko?

Lue lisää liikelahjojen ja mainosmateriaalien etähallinnasta

Sisäinen markkinointi ja tehokkaampi etätyö
Liikelahjojen etähallinta on tullut jäädäkseen
Tehokas etätyöskentely kotitoimistossa

Lue lisää Talencon palveluista

Lue lisää palveluistamme tästä
Helpompi etsiä tuotteita Talencon tarjonnasta

Artikkeleita myynnistä ja markkinoinnista

Yhteenkuuluvuutta mainostekstiileillä ja brändivaatteilla
Miksi asiakkaan sitouttaminen tunnetasolla on tärkeää yritykselle?
Miksi henkilökunnan sitouttaminen on tärkeää?
Asiakaslahjat, liikelahjat ja pykologia niiden takana
Liikelahjojen kohdentaminen eli targetointi
Miksi kauttaaltaan painettujen brändituotteiden suosio kasvaa ja kenelle ne parhaiten sopivat?
Sisäinen markkinointi ja tehokkaampi etätyö
Haptinen palaute – koskettavaa markkinointia
Uusasiakashankinta – korvataanko laatua määrällä?
Tuotteet omalla logolla
Mainoslahjat lisäävät myyntiäsi kahdella tavalla
Miksi Piilaaksossa rakastetaan promotuotteita?
Maailman menestyneimpiä ilmiöitä markkinoidaan oheistuotteilla
Asiakaslahjat, liikelahjat ja psykologia niiden takana