Aihearkisto: Liikelahjoja, brändituotteita ja markkinointia käsittelevät artikkelit

Tästä löydät laajan kokoelman liikelahjoja, brändituotteita ja markkinointia käsitteleviä artikkeleita. Saat ajankohtaisia uutisia, vinkkejä, ja ideointia erilaisiin markkinointia sivuaviin tilanteisiin. Käsittelemme myös brändäystä, kestävää kulutusta ja henkilöstölahjoja. Tarjolla on laaja valikoima tietoa ja suosituksia liikelahjoista sekä brändituotteiden hyödyntämisestä markkinoinnissa.

Sisäinen markkinointi ja tehokkaampi etätyö

Etätyö on tullut jäädäkseen. Vuoden 2020 keväällä, kesken koronakriisin, Ylen teetättämä kysely kertoi että, yli miljoona suomalaista siirtyi nopeassa tahdissa etätyöhön. Erään toisen tuoreen kotimaisen tutkimuksen mukaan etätyötä tehtiin seuraavana syksynä 4-5 kertaa enemmän verrattuna koronaa edeltävään aikaan. Omat huomioni asiakasrajapinnasta tukevat näitä tutkimuksia.

Koska suomalaiset suhtautuvat pääsääntöisesti myönteisesti etätöihin, ja etätyö säästää yrityksen kuluissa, lienee selvää että etätyöt ovat jatkossakin arkipäivää monessa yrityksessä.

Kuinka kannustaa etätöitä tekevää henkilöstöä?

Yrityksen kannalta nousee mielenkiintoiseksi kysymykseksi se, kuinka henkilöstöä voidaan kannustaa tehokkaaseen työntekoon, vaikka työpiste on kotitoimistolla eikä ympärillä ole työyhteisöä kirittämässä. Vastaus on työntekijän entistä vahvempi sitouttaminen yritykseen, sen brändiin ja sen arvoihin. Eli mitä enemmän yrityksen henkilöstö siirtyy etätöihin, sitä enemmän kasvaa sitouttamisen tarve ja sen painoarvo.

Tärkeä elementti henkilöstön sitouttamisessa on sisäinen markkinointi, eli omaan henkilöstöön kohdistetut markkinointitoimenpiteet. Monet sisäisen markkinoinnin periaatteista ovat samat joita yritys käyttää ulkoisessa markkinoinnissa.

Samoin kuin ulkoisessa markkinoinnissa, on tunnetason sitouttaminen tärkeää myös sisäisessä markkinoinnissa. Käyttäytymisellä on suurempi merkitys kuin sillä, mitä yritys sanoo. Näyttäminen toimii paremmin kuin kertominen. Aktiivisuus on kaiken A ja O.

Talenco auttaa luomaan yrityksellesi brändituotteita joita voit hyödyntää sisäisessä markkinoinnissa

Me Talencossa autamme asiakkaitamme kustomoimaan ja brändäämään yrityksen visuaalisen ilmeen mukaisia brändituotteita, asiakkaan omalla logolla tai muilla painatuksilla, joita voidaan käyttää niin liikelahjoina yrityksen asiakkaille kuin henkilöstölahjoina joiden avulla parantaa henkilöstön sitoutumista yritykseen.

Luonnollisesti saat meiltä huomattavan laajan valikoiman ekologisia liikelahjoja ympäristöystävällisistä materiaaleista kuten RPET valmistettuna. Lisäksi tarjoamme tarvittaessa käteviä työkaluja brändituotteiden varastointiin ja etähallintaan.

Ota yhteyttä jo tänään

Me hoidamme yrityksellesi brändituotteet helposti, laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Ota meihin yhteyttä jo tänään, niin kartoitetaan tarpeesi ja suunnitellaan niihin sopivat ratkaisut.

Lue lisää etätyöskentelystä, sisäisestä markkinoinnista, brändäyksestä ja ekologisista liikelahjoista

Etätyöskentely

Liikelahjojen etähallinta on tullut jäädäkseen
Tehokas etätyöskentely kotitoimistossa
Näin hyödynnät tuotteiden etähallintaa, TOP-5 vinkit

Sisäinen markkinointi

Kannustamalla henkilöstöä veden juomiseen ylläpidät työhyvinvointia
Yhteenkuuluvuutta mainostekstiileillä ja brändivaatteilla

Brändituotteet ja kestävä kehitys

Reppujen materiaalit menossa vastuullisempaan suuntaan
Miten kestävää kulutusta voi edistää brändimarkkinoinnissa?
Ekologisuus ja eettisyys yritysmaailman megatrendinä
Miten kestävää kulutusta voi edistää brändimarkkinoinnissa?
Taistelu muoviroskaa vastaan kiihtyy
Mitä järkeä tavarantoimittajan on varata oikeus yli- tai alitoimituksiin?
Ovatko ekologiset liikelahjat voimistuva trendi?

Lue lisää Talencon palveluista

Näin Talenco palvelee liikelahja-asiakkaita
Liikelahjojen ja brändituotteiden varastointi
Helpompi etsiä tuotteita Talencon tarjonnasta
Näin hyödynnät tuotteiden etähallintaa, TOP-5 vinkit

Lisää linkkejä tuotteisiin

Yrityslahjat
Asiakaslahjat
Mainoslahjat
Yrityksen mainostekstiilit

Piknikille mukaan kylmälaukut ja riippumatot

Tämän kesän suosituin ajanviete on piknik. Yhdessä, ulkona, ystävien ja perheen kanssa, kesästä nauttien. Rentoutuen ja herkutellen. Ohessa muutama tuoteidea kuinka piknikistä tulee täydellinen.

Piknik-tuoteideat

Piknik-korit ja reput

Tilava rPET materiaalista valmistetut kylmäkorit osoittavat, että kylmälaukun tai kylmärepun ei tarvitse olla perinteisen tylsä ja muovinen. Kauniisti meleerattu kangas sekä puuvilla- ja keinonahkayksityiskohdat saattavat tehdä kylmäkorista halutun laukun piknikille ja kauppareissuille. Paksu kylmävuoraus pitää tuotteet pitkään kylminä ja korkealuokkaiset vetoketjut ja kangasmateriaalit varmistavat parhaimmillaan sen pitkän käyttöiän. Laukun ulkopuolella on myös tasku pikkutavaroille. Säädettävän olkahihnan ja kantokahvojen ansiosta sitä on kätevä kantaa. Kauniisti meleerattu polyesterikangas on 50-prosenttisesti valmistettu kierrätetyistä PET-pulloista.

Riippumatot

Ticket to the Moon riippumatot ovat kesän hitti.  Riippumatossa oleskelemisen lisäksi nyt myös asentaminen on hauskaa: Compact Hammock Express Setting Bag on uusi ratkaisu, jolla pääset kirjaimellisesti mukavuusalueelle käden käänteessä. Irrotettavan puolikuun muotoisen säilytyspakkauksen lisäksi Compact Hammockissa on nyt myös toinen, kiinteä suorakaiteen muotoinen tasku, johon riippumaton voi pakata. Tilaa riittää hyvin yhdelle henkilölle ja keveytensä ansiosta Compact Hammock kulkee helposti mukana.

Muita ideoita kesäksi:

– Puutarhatatarvikkeet
– Istutettavat yrtit
– Aurinkolasit
– Pyyhkeet
– Grillaustarvikkeet
– Juomapullot
– Huovat ja torkkupeitot
– Yrityksen kesälahjat

LUE MYÖS

Lue lisää kesäisistä liikelahjoista ja brändituotteista

Näin saat parhaan hyödyn kesälahjoistasi
Valoa lisää joka päivä – kesä tulossa
Kesän liikelahjat ja asiakaslahjat
Kesälahjat, nyt on jo kiire!
Kesälahjat ja -kampanjat 2018

Lue lisää sisäisestä markkinoinnista

Kannustamalla henkilöstöä veden juomiseen ylläpidät työhyvinvointia
Yhteenkuuluvuutta mainostekstiileillä ja brändivaatteilla
Sisäinen markkinointi ja tehokkaampi etätyö
Työntekijän hygienia- ja suojavinkit
Miksi henkilökunnan sitouttaminen on tärkeää?

Liikelahjojen ja brändituotteiden jakelu kotiosoitteisiin

Yritysten asiakkaille ja henkilöstölle jakamat joululahjat ovat jälleen monella mielessä.

Kun tämänvuotinen joululahja on päätetty, täytyy seuraavaksi päättää kuinka lahjojen jakelu hoidetaan. Annetaanko tehtäväksi jollekin talon omasta väestä, vai olisiko syytä pyytää joululahjojen toimittajaa hoitamaan postitus?

>> Itse postitettu>>Postitus ulkoistettu
_____________________________________________________________
Aika ja vaivaSäästät aikaa ja vaivaa
_____________________________________________________________
Henkilökohtaisuus Itse postitetun joululahjan voi tehdä henkilökohtaisemmaksi
_____________________________________________________________
Hallinta ja kontrolliTiedät tarkasti missä mennään
_____________________________________________________________
Logistiset haasteetTavarantoimittaja hoitaa mahdolliset logistiset ongelmat
_____________________________________________________________


Molemmilla vaihtoehdoilla on etunsa, kuten taulukosta näkee. Yrityksen saattaa olla helmpompi räätälöidä joululahja esim henkilökohtaisella käsinkirjoitetulla tervehdyksellä kun joululahjojen paketointi ja postitus hoidetaan itse. Toisaalta, ulkoistamalla jakeluprosessin yritys säästät aikaa ja vaivaa. Kun tavarantoimittajaa hoitaa tuotteet suoraan loppuasiakkaille, on yrityksen mahdollista keskittyä ydinliiketoimintaansa ja muihin kiirellisiin tehtäviin ilman ylimääräisiä logistisia huolia. Erityisesti joulun alla tämä saattaa olla arvokasta.


Talenco tarjoaa postituspalvelua liikelahjojen ja joululahjojen toimittamiseksi suoraan loppuasiakkaille

Talencolta saat luotettavan ja tehokkaan kotiinkuljetuspalvelun, joka takaa tilausten saapumisen asiakkaidenne osoitteisiin nopeasti ja luotettavasti. Yksinkertainen ja kätevä ratkaisu, joka tehostaa toimintaasi.

Palvelumme on käytössäsi kun haluat lähettää brändituotteita henkilöstöllesi tai asiakkaillesi poistumatta lainkaan esimerkiksi kotitoimistoltasi. Riittää että lähetät meille listan vastaanottajista osoitteineen, ja me hoidamme loput. Tai jos haluat, voimme kirjata sinut käyttäjäksi Promoshoppiin niin saat ”tehdä ostoksia” ja lähettää tuotteita haluamiisi osoitteisiin. Kummassakin tapauksessa saat monipuoliset online raportit joista näet kuka on saanut mitä.

Laskutus on yksinkertainen ja edullinen.

Lue lisää:
Pyydä enemmän – liikelahjojen postituspalvelut
Liikelahjojen etähallinta on tullut jäädäkseen
Tehokas etätyöskentely kotitoimistossa
Joulun liikelahjat asiakkaille ja yhteistyökumppaneille
Mielekkäät henkilöstölahjat jouluksi
Joulun parhaat mainoslahjat ovat monella kotimaisia
Vinkkejä yrityksen joululahjan hankintaan
Joulun liikelahjat – vinkit ja ideat yrityksille
Liikelahjat ja joululahjat ovat markkinointia
Lahjakorttiko yrityksen joululahjaksi? Näkökulmia puolesta ja vastaan.
Milloin henkilökunnalle joululahjaksi annetut lahjakortit ovat verovapaita?

Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Yrityslahjat
– Kodin tuotteet omalla logolla
– Vapaa-ajantuotteet yrityksen logolla
– Asiakaslahjat omalla logolla
– Liikelahjat painatuksella
– Yrityslahjat painatuksella
– Lahjakortit yrityksille joululahjaksi
Yrityksen joululahjat

Tehokas etätyöskentely kotitoimistossa

Me Talencolla olemme tehneet etätyötä pitkälle toistakymmentä vuotta. Tässä on mitä me olemme oppineet etätyöskentelyn tehokkuuden parantamisesta. Aiemmassa blogissa kerroimme etätyöohjelmista, tässä blogissa puhutaan kotitoimiston tehokkuudesta.

Varusteet tehokasta työskentelyä varten

Kotitoimiston varusteet ja tarvikkeet kannattaa hoitaa kerralla kuntoon. Jos koneet tai varusteet eivät pelitä, on riskinä että aikaa tilanteen korjaamiseen tuhraantuu suhteettoman paljon. Etätyössä ongelmien ratkaiseminen on hitaampaa verrattuna siihen että tarvike-, laite- tai ohjelmisto-ongelman voi ratkaista toimistolla.

Vastaavasti kannatta varmistua että pienet työtähelpottavat tarvikkeet ovat järjestyksessä. Jos jokainen miettii itsekseen mitä kaikkea tarvitaan että kotitoimiston saa optimoitua kuntoon, kuluu aikaa enemmän ja on todennäköisempää että jotain unohtuu.

Lisäksi voi kysyä itseltään että toteutuvatko kotitoimistolla mahdollisesti yhdessä sovitut kestävän kehityksen periaatteet. Kun varusteiden hankinta ja jakelu hoidetaan keskitetysti toimiston kautta, voidaan olla varmoja että ainakin käytettävät tarvikkeet ovat ekologisia.

Tehokkuutta parantavat toimistotarvikkeet

Näiden avulla luot sekä ammattimaisen että tehokkaan kotitoimiston tiimillesi.

  • Muistilehtiöt, kynät

Toimita tiimillesi riittävä määrä yrityksen brändillä varustettuja kierremuistioita ja kyniä. Kun tuotteet ovat brändättyjä, ymmärtää muu kotiväki että kyseessä on työpaikan tarvikkeet.  Näin ne eivät katoa paikaltaan ja niiden etsimiseen ei mene aikaa.

  • Kuulokkeet, mielellään vastamelukuulokkeet

Erityisesti kaupunkiasunnot ovat optimoituja niin että ylimääräistä tilaa ei yleensä ole. Kun etätyötekijällä on vastamelukuulokkeet päällä on helpompi keskittyä työtekoon vaikka ympärillä olisi muiden perheenjäsenten hälinää.

  • Webkameran suojat

Joskus videotapaamisessa käytetään useita toimintoja, jaetaan dokumentteja, jaetaan näyttöä, chat… Joskus voi tulla sekaannusta siitä onko kamera päällä vai ei. Nettikameran suojus on hyvä ja halpa tapa varmistua siitä että kamera ei vahingossa näytä sellaista mitä ei ole tarkoitus.

  • Webkamera

Lähes kaikissa kannattavissa tietokoneissa on nettikamera, mutta jos kotikoneella sellaista ei olekaan, niin kannattaa hankkia. Nyt on oikea hetki oppia hyödyntämään video- ja etätapaamisia.

  • Hiiri, hiirimatto, näppäimistö, näyttö

Kannettava tietokone on kaikin puolin hyvä työkalu, mutta työtehoa saa monessa tapauksessa nostettua jos ottaa käyttöön täysikokoisen näppäimistön, suuremman näytön ja irrallisen hiiren ja hiirimaton.

  • Laturi, latauskaapelit

Koska kotona saattaa olla monta elektronisten laitteiden käyttäjää, voi etätyöntekijän toisinaan olla vaikeaa puolustaa omia kaapeleitaan. Jos tiimillä on yrityksen logolla varustetut kaapelit ja laturit, ei ristiriitaa synny ja etsimisaikaa säästyy.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Nykyläppäri on pieni ja kevyt
Kaikkeen tähän tarvitset muistitikkua
Elektroniset laitteet ovat osa arkea
Bluetooth, maiden ja laitteiden yhdistäjä
Webkameran suojalla piilotat tietokoneesi nettikameran helposti ja suojaat yksityisyyttäsi
QI-latausalusta
PowerBank varavirtalähde on mielenkiintoinen liikelahja
Sisäinen markkinointi ja tehokkaampi etätyö

Yhteenkuuluvuutta mainostekstiileillä ja brändivaatteilla

Yhteenkuuluvuuden tunteen luominen etätyötekijöille voi olla haasteellista. Yrityksen brändihupparit ja muut mainostekstiilit ovat edullinen ja hyödyllinen tapa parantaa sekä yhteenkuuluvuutta että viihtyvyyttä. Bränditekstiileillä voit panostaa mukavuuteen ja olla rento, samalla kun ammattimaisuus säilyy. Videopalaverissa  on hyvä näyttää että lippua pidetään korkealla! Mainostekstiilit pitävät sisällään useampia tuoteryhmiä, esim pyyhkeet yrityksen logolla ovat myös suosittuja mainostekstiilejä, mutta tässä blogi käsittelemme mainostekstiilejä ensisijaisesti brändi- ja yritysvaatteiden kautta. 

Ketkä käyttävät brändin mukaisesti kustomoituja yritysvaatteita

Tunnetusti lähes kaikki menestyvät brändit käyttävät yritysvaatteita, ja mainostekstiilejä yleisemminkin, osana brändistrategiaansa. Brändivaatteet voivat olla esimerkiksi yrityksen logolla tai nimellä varustettuja paitoja, takkeja, huppareita tai lippiksiä.

Miksi yritykset käyttävät yhdenmukaisia yritysvaatteita tai brändivaatteita

Brändivaatteiden avulla on helppo tehdä yrityksen visuaalinen ilme ja identiteetti tutuksi koko joukkueelle, ja näin vahvistaa tiimin yhteenkuuluvuutta ja joukkuehenkeä. Yrityksen brändätyt mainosvaatteet luovat tunnetta siitä, että kaikki työntekijät ovat osa samaa tiimiä ja että heillä on yhteinen tavoite.

Brändivaatteiden henkilöstö voi kokea olevansa osa suurempaa kokonaisuutta ja että heidän roolinsa yrityksessä on merkittävä. Brändivaatteiden käyttö myös edistää yrityksen brändin pitkäjännitteistä vahvistamista. Kun yrityksen jäsenet käyttävät brändivaatteita, he samalla mainostavat yritystä. Tämä auttaa kasvattamaan yrityksen näkyvyyttä ja tunnettuutta. Parhaassa tapauksessa brändivaatteilla voi olla jopa vaikutusta yrityksen sisäiseen ilmapiiriin. Maailman vahvimmat brändit ovatkin ymmärtäneet tämän ja käyttävät aktiivisesti brändivaatteita luodakseen yhteenkuuluvuutta ja edistääkseen brändiään. Siksi brändivaattet ovatkin osa niin monen menestyvän yrityksen brändistrategiaa.

Lue lisää henkilöstön sitouttamisesta, sisäisestä markkinoinnista ja yhtenäisen visuaaliseen ilmeen tärkeydestä

Aikaisemmassa blogeissamme olemme käyneet läpi miksi yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä, ajatuksia sisäisestä markkinoinnista ja pieniä keinoja henkilöstön sitouttamiseen.

Hanki brändiäsi tukevat mainostekstiilit ja muut yritysvaatteet Talencolta

Talencolta löydät laajan valikoiman mainostekstiilejä ja muita työvaatteita ja yritysvaatteita. Selaa valikoimiamme tai ota suoraan yhteyttä niin autamme sinua löytämään tarvitsemasi.

Artikkeleita yritysvaatteista ja brändivaatteista

Berkeley, kun haluat erottua yritysvaatetuksella
Fanituotteet ovat iso bisnes urheiluseuroille ja bändeille
Painetut t-paidat ovat muotia
Sisäinen markkinointi ja tehokkaampi etätyö

Katso myös seuraavia tuoteryhmiä jotka liittyvät mainostekstiileihin ja yritysvaatetukseen

Mainostekstiilit
T-paidat painatuksella
Hupparit painatuksella
Pyyhkeet logolla

Työntekijän hygienia- ja suojavinkit – turvallisuus ja brändätyt liikelahjat

Mitä työnantaja tai tiimin vetäjä voi tehdä suojatakseen tiimiään ja vierailijoita? Näillä työntekijän hygienia- ja suojavinkeillä edistät turvallisuutta ja voit samalla hyödyntää brändättyjä hygieniatuotteita yrityksesi näkyvyyden vahvistamiseksi.

1. Käsihygienia – työntekijän turvallisuuden perusta

Hygienia on kaiken A ja O. Toistuva ja huolellinen käsienpesu, vähintään 20 sekuntia lämpimällä vedellä ja saippualla, vähentää merkittävästi tartuntariskiä.

  • Kuivaa kädet mieluummin kertakäyttöiseen paperiin kuin pyyhkeeseen tai kuivaajaan.
  • Sulje hana käsipaperin avulla.
  • Vaihda pyyhkeet kotona usein.

Tutustu brändättyihin käsidesipulloihin, kosteuspyyhkeisiin ja muihin hygieniatuotteisiin, jotka toimivat käytännöllisinä liikelahjoina työntekijöille ja asiakkaille.

2. Aivastaminen ja yskiminen – pienet teot suojaavat suurta

  • Aivasta tai yski käsivarren taiveeseen, älä käsiin.
  • Älä koskettele silmiä, nenää tai suuta, ellet ole juuri pessyt käsiäsi.

Näillä yksinkertaisilla tavoilla voit merkittävästi vähentää työntekijöiden ja asiakkaiden tartuntariskejä.

3. Käsineet ja kosketussuoja arjessa

Kodin ulkopuolella on hyvä käyttää käsineitä aina, kun mahdollista. Jos käsineet eivät ole käytännöllisiä, hyödynnä huivia tai mikrokuituliinaa koskettamaan pintoja, joita moni muu on jo käyttänyt:

  • hissin napit ja ovet
  • kahviautomaatit
  • bussien tukitangot
  • toimiston jääkaapin ovi

Muista myös toimiston pintojen ja näppäimistöjen säännöllinen puhdistus.

4. Kättelyn korvaaminen turvallisilla tavoilla

Kättelyä ei tarvitse pelätä, mutta sen välttäminen ei ole epäkohteliasta – päinvastoin. Hymy, ystävällinen pahoittelu tai vilkutus voi viestiä huolenpidosta yhtä hyvin.

5. Kosketusnäyttöjen turvallinen käyttö

Puhelimet, tabletit ja toimituskuittauslaitteet keräävät helposti bakteereja ja viruksia. Turvaa itsesi ja tiimisi esimerkiksi:

Brändätyt stylus-kynät logolla toimivat sekä hygieniaratkaisuna että tehokkaana liikelahjana.

6. Käsidesi ja yksittäispakatut hygieniatuotteet mukaan liikkeelle

Kun vesipesu ei ole mahdollista, alkoholipitoiset käsipyyhkeet tai käsidesi ovat paras vaihtoehto.

Pidä mukana pieniä, helposti jaettavia pulloja tai yksittäispakattuja käsipyyhkeitä – ne ovat käytännöllisiä liikelahjoja ja lisäävät työntekijöiden turvallisuutta.

Yrityksen logolla brändätyt käsidesit ja pyyhkeet sopivat niin toimistoon kuin asiakastapaamisiin.

7. Kasvomaskeja logolla – turvallisuus ja brändinäkyvyys

Pidä kertakäyttöisiä suu-nenäsuojuksia saatavilla vierailijoille ja työntekijöille. Ne suojaavat pisaratartuntaa vastaan, ja yksittäispakattuna ne viestivät vastuullisuudesta.

Tilaa yrityksen logolla brändätyt kasvomaskeja – käytännöllinen liikelahja, joka lisää turvallisuutta ja vahvistaa yrityksen brändiä.

8. Paperinenäliina – pieni tuote, suuri vaikutus

Paperinenäliinat ovat käteviä tarjota, ja niiden pakkaukset voi brändätä yrityksen logolla. Näin pienellä tuotteella yhdistyy käytännöllisyys ja markkinointiarvo.

Pidetään huolta toisistamme

Panostamalla työntekijöiden hygieniaan ja turvallisuuteen luot luottamusta sekä työntekijöiden että asiakkaiden keskuudessa. Brändätyt hygieniatuotteet toimivat kätevinä liikelahjoina ja viestivät yrityksen vastuullisuudesta.

Tutustu koko valikoimaan brändättyjä hygieniatuotteita ja liikelahjoja ja tee turvallisuus näkyväksi yrityksesi arjessa.

Lue lisää aihepiiristä

Artikkeleita turvatuotteista

Ensiapulaukut tuovat turvaa ensihätään
Liikelahja, joka näkyy kolme kertaa kauemmas kuin muut
Näin käytät sammutuspeittoa oikein
Logolla merkattujen heijastim

Artikkeleita brändituotteista ja eettisyydestä

Reppujen materiaalit menossa vastuullisempaan suuntaan
Miten kestävää kulutusta voi edistää brändimarkkinoinnissa?
Ekologisuus ja eettisyys yritysmaailman megatrendinä
Miten kestävää kulutusta voi edistää brändimarkkinoinnissa?
Taistelu muoviroskaa vastaan kiihtyy
Mitä järkeä tavarantoimittajan on varata oikeus yli- tai alitoimituksiin?
Ovatko ekologiset liikelahjat voimistuva trendi?

TOP-4 työkalut pienten tiimien etätyöhön ja verkkotapaamisiin

Nyt viimeistään on oikea hetki ottaa etätyöskentelyä tukevat ohjelmistot käyttöön. Näin kannamme vastuuta toisistamme näinä vaikeina aikoina, työnteon tehokkuuden siitä silti kärsimättä.

Meillä Talencossa on käytössä seuraavat ohjelmistot joita mielelläni suosittelen. Kaikista löytyy myös maksuttomat versiot. (Listaa on päivitetty)

Työstettävien dokumenttien jakaminen: Google Drive
Arkistoitujen dokumenttien ja kuvien jakaminen: Dropbox 
Helppo chat: Whatsapp
Verkkotapaamiset, video: Teams, Google Meet 

Me Talencossa olemme toimineet pilvessä alusta alkaen, siksi etätyöskentelystä on tullut luonnollinen osa yrityskulttuuriamme. Tällä hetkellä meitä Talencolaisia löytyy Helsingistä, Porvoosta, Turusta, Lahdesta ja Ilomantsista. Välimatkoista huolimatta olemme jatkuvasti kiinteässä yhteydessä toisiimme näiden ohjelmistojen avulla (yrityksen omien ERP ja CRM lisäksi) ja työnteko sujuu sekä mukavasti että tehokkaasti.

Lisää aiheesta:
https://www.hs.fi/talous/art-2000006440821.html

Pidetään huolta toisistamme!

#LetsBeCarefulOutThere

Lue tuore (19.4.2024) päivitys uusista palveluistamme:

Talencon vuosien mittaan laajentunut tuote- ja palveluvalikoima

Toiminta jatkuu normaalisti

Teemme etätöitä ja tavoitatte meidät tavalliseen tapaan.

Tämän hetken tilanne on se että tuotteita riittää varastossa ja jos jokin loppuu, autamme mielellämme laajan verkostomme avulla löytämään parhaan mahdollisen korvaavan vaihtoehdon.

Rajojen sulkemisen seurauksena on lähetysten kulku normaalia hitaampaa. Teettehän tilauksenne hyvissä ajoin, jotta tuotteet ehtivät perille toivotuksi päivämääräksi. On merkkejä siitä että tuotanto Kiinassa on jo hitaasti virkoamassa. Tuotteiden saatavuuksiin ei tämänhetkisten tietojemme mukaan ole lähiaikoina tulossa muutoksia.

Palvelemme mielellämme myös video-tapaamisissa.

Nyt jos koskaan on hyvä suunnitella tulevaisuutta ja varmistaa, että teillä on toimiva online-ratkaisu brändituotteillenne.

Muistattehan, Hills Street Bluesin sanoin,

#LetsBeCarefulOutThere

Brändäyksessä värillä on väliä

Värit määritellään Pantone värijärjestelmän avulla

Mikä yhdistää Fazerin Sinistä, Fiskarsin saksien oranssia ja Parocin eristepakkauksien punavalkoraitoja? Ne ovat, tuossa järjestyksessä, ensimmäiset Suomessa rekisteröidyt väritavaramerkit. Käytännössä rekisteröinti tarkoittaa sitä, että niillä on yksinoikeus myydä vastaavia tuotteita tuohon väriin yhdistettynä. Värit on määritelty Pantone värijärjestelmän (PMS) avulla.

Väripsykologia vaikuttaa ostohaluihin

Väri on siis tärkeä tuotemerkin tunnistamisessa ja väripsykologia, samoin kuin psykologia yleensä, on iso tekijä markkinoinnissa. Viimeaikainen markkinointitutkimus on osoittanut, että värejä voidaan käyttää kertomaan tuotemerkin persoonallisuudesta. On huomattu, että ostohalu on suurempi, jos havaittu persoonallisuus vastasi markkinoitua tuotetta tai palvelua. Tutkimusten mukaan väri vaikuttaa ostopäätökseen 60-80 %:iin asiakkaista.

Brändivärillä vaikutetaan brändin positiointiin

Brändivärit ovat tärkeä osa brändin visuaalista identiteettiä, ner heijastavat brändin persoonallisuutta ja sen arvoja. Brändiväreillä on merkittävä vaikutus siihen, miten brändi koetaan, minkälaista mielikuvaa siitä muodostetaan ja kuinka brändi positioituu.

Brändin värit herättävät tunteita ja assosiaatioita, jotka näinollen voivat tukea brändin tavoiteltua imagoa ja positiota. Esimerkiksi raikkaita värejä hyödyntämällä brändi voi positioida itsensä nuorekkaaksi.

Mitkä ovat suosituimmat brändivärit?

Markkinointisoftaa toimittava kalifornialainen Marketo analysoi maailman 100 suosituimman brändin värien käyttöä, mitkä värit ovat suosituimmat, ja mitä niillä viestitään. Tutkimuksen löydöksiä:

Sininen näyttää olevan yleisin väri. Se näkyy 33 %: ssa 100 parhaasta tuotemerkistä. Punainen on toisena, se esiintyy 29 prosentilla tuotemerkeistä. 95 % sadasta parhaasta tuotemerkistä käyttää vain yhtä tai kahta väriä, eli väribrändäys halutaan pitää yksinkertaisena. Väri on jopa tärkeämpi osa brändäystä kuin yrityksen nimi.

Värit voidaan jakaa kahteen pääryhmään: lämmin ja viileä. Lämpimät värit liittyvät yleensä energisyyteen, kun taas viileät värit liittyvät rauhallisuuteen ja turvallisuuteen.

Sininen

Sininen on suosituimpien tuotemerkkien värivalinta. Sininen muistuttaa taivaasta ja merestä. Sininen viittaa ennen muuta luottamukseen, turvallisuuteen, vastuullisuuteen ja varmuuteen.

"Rover" sailor bag liikelahja logopainatuksella

Punainen

Punainen lisää sykettä, ja siihen liittyy yleensä energiaa, jännitystä ja intohimoa. Se on huomiota herättävä väri, samalla kun se voi olla myös provosoiva ja innostava. Punaiseen yhdistyy aggressiivisuus, energisyys, provosoivuus, huomion herättäminen ja intohimo.

Heijastin pyöreä liikelahja logopainatuksella

Violetti

Violetti on hienostunut, mutta salaperäinen väri. Sitä käytetään korkealuokkaisempien tuotteiden kanssa, koska se liittyy ”kuninkallisuuteen” ja tyylikkyyteen. Violettiin yhdistyy hienostuneisuus, nostalgia, mysteerisyys ja henkisyys.

Coolchecker naisten tekninen pikee liikelahja logopainatuksella

Vihreä

Vihreä on synonyymi rauhallisuudelle, turvallisuudelle ja raikkaudelle. Vihreä viittaa vaurauteen, terveyteen, arvovaltaan, rauhaan, turvallisuuteen ja anteliaisuuteen.

Open-huppari, vetoketjullinen liikelahja logopainatuksella

Keltainen

Keltainen on suosittu värivalinta tuotemerkeille, jotka haluavat herättää positiivisuuden tunnetta. Sen assosiaatio aurinkoon muistuttaa toivosta ja optimismismista. Keltainen erottuu myös muiden värien joukosta, ja se tekee keltaisesta luovan ja houkuttelevan. Keltaiseen yhdistyy positiivisuus, valo, lämpö, motivaatio, luovuus ja onnellisuus.

Easy Squeezy urheilujuomapuollo värillinen runko liikelahja logopainatuksella

Oranssi

Oranssi yhdistää keltaisen kirkkauden ja intohimon, ja punaisen energian. Se on luova ja iloinen väri, joka herättää ystävällisen ja seikkailunhaluisen tunteen.

Huomioliivit liikelahja logopainatuksella

Ruskea

Ruskea edustaa maallista yksinkertaisuutta ja yleensä se heijastaa vakautta ja lujuutta. Sitä suosivat brändit, jotka haluavat olla klassisia ja luotettavia, ilman rohkeita liikkeitä. Ruskeaan liittyy luonnollisuus, yksinkertaisuus, kestävyys ja lohdullisuus.

Woodbridge Crewneck Ladies neule liikelahja logopainatuksella

Musta

Musta on suosittu värivaihtoehto ja se on yleensä yksi klassisimmista vaihtoehdoista. Se on sekä klassinen että hienostunut ja se voi tehdä brändi-identiteetistä erottuvan. Musta sekoittaa klassisia ja voimakkaita elementtejä. Musta voidaan yhdistää muihin väreihin, jolloin lisätään tunnetta menettämättä klassista vetovoimaa. Musta viesti arvokkuutta, ajattomuutta, hienostuneisuutta ja voimaa.

The Dolphin -salkku liikelahja logopainatuksella

Valkoinen

Valkoinen edustaa yksinkertaisuutta ja puhtautta. Nämä ominaisuudet tekevät siitä suositun terveydenhuolto- ja siivousalalla mutta myös lapsiin liittyvässä liiketoiminnassa. Valkoinen on puhdas, jalo ja pehmeä.

Pipo Caliber liikelahja logopainatuksella

Värivalinta voi siis rakentaa brändin esteettisyyttä ja tuo tuotteen lähemmäksi kohdeyleisöä. Kannattaa käyttää värejä, jotka korostavat tuotemerkin vahvuuksia ja herättävät oikeat tunteet oikealle yleisölle. Värillä on väliä!

Teksti: Aki Hyödynmaa

Lue lisää brändäyksestä

22,7 milj USD yhteen ainoaan kampanjaan!
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Toimiston brändäys edullisesti
Mainoskynät vahvistavat yrityksen brändiä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Paljonko liikelahjoihin kannattaa varata rahaa?
Berkeley, kun haluat erottua yritysvaatetuksella
Steve Jobs ja henkilöbrändäys

Kaupunkibrändäyksellä on pitkät perinteet

Helsinki – kaupungin brändi, liikelahjat, markkinointi ja graafinen ilme
Lahti – Liikelahjat, kaupungin brändi ja logo
Tampere – brändin rakentaminen ja graafinen ilme

Webkameran suojalla piilotat tietokoneesi nettikameran helposti ja suojaat yksityisyyttäsi

Ensimmäinen nettikamera valvoi kahvipannua Cambridgen yliopistolla

Innovaatiot syntyvät ratkaisuiksi polttaviin ongelmiin. Näin on myös nettikameran (webkameran) kohdalla. Cambridgen yliopiston tietotekniikan laitoksen tutkijoilla oli jatkuva kiire, ja kahvia kului. Mutta 90-luvun alussa laitoksella oli vain yksi kahviperkolaattori, joka oli sijoitettu päälaboratorioon, vaikka osa tutkijoista työskenteli eri tiloissa. Nämä sitten kävivät monet kerrat hakemassa kahvia, usein vain huomatakseen pannun olevan tyhjä.

Kaksi tutkijaa ratkaisi tämän polttavan ongelman asentamalla kahvihuoneeseen kameran, joka otti pannusta kuvan kolme kertaa minuutissa. He loivat ohjelmiston, jonka avulla kaikki pystyivät tarkistamaan pannun tilanteen yliopiston sisäisen verkon kautta. Näin nettikamera, tai kansainvälisemmin webkamera, näki päivänvalon marraskuussa 1993. Kun internet yleistyi muutamaa vuotta myöhemmin, Cambridgen kahvipannu päätyi sinne, ja siitä tuli maailmanlaajuinen hitti. Kymmenen vuoden käytön jälkeen kamera huutokaupattiin, ja se päätyi Der Spiegelin haltuun.

Nettikameran yleistyessä pahikset astuvat kuvaan

Nyt reilu neljännesvuosisata myöhemmin nettikamerat ovat arkipäivää. Pieni piste läppärissä ei juuri intohimoja herätä, varsinkaan jos kamera ei ole paljon käytössä. Mutta pitää muistaa, että se on siellä! Nettikameran avulla tehty rikollisuus syntyi varsin pian kameroiden yleistyttyä. Suomessa ensimmäinen tällainen juttu päätyi käräjäoikeuteen vuonna 2013. Mies oli murtautunut yli sadalle koneelle tekemänsä haittaohjelman avulla, ja ottanut koneiden nettikamerat haltuunsa. Syyte tuli mm. tietomurrosta, salakatselusta, kansainvälisesti suojatun tunnuksen luvattomasta käytöstä ja vaaran aiheuttamisesta tietojenkäsittelylle.

Vastaava rikollisuus ei ole ainakaan vähentynyt noista ajoista. Jos hakkeri pääsee murtautumaan koneelle, web-kameran kytkeminen päälle on melko helppoa. Sitä kautta hakkeri voi kuvata mitä käyttäjä koneensa edessä tekee tai kytkeä pelkän mikrofonin päälle salakuuntelua varten. Osan kameroista voi kytkeä päälle ilman, että käyttäjä huomaa sitä. Yleensä kameran toiminnan huomaa sen merkkivalosta, mutta joskus merkkivalon voi ohittaa.

Nettikameran hakkerointi on helppo estää nettikameran suojalla

Hakkeroinnin estämiseen on omat tekniset keinonsa, mutta nettikameran hyödyntämisen, esimerkiksi liikesalaisuuksien penkomiseen, voi helposti estää. Kamera pitää vain peittää. Kuuleman mukaan tätä ”tekniikkaa” hyödyntävät niin Marc Zuckenberg kuin Mikko Hyppönenkin. Tarvitaan pieni teipinpala, ja kamera on pois pelistä. Ja näin nettikameran suoja on syntynyt. Tämän erittäin tärkeän tehtävän hoitavat teipinpalat on mahdollista brändätä yrityksen omalla logolla tyylikkäiksi ja edullisiksi mainoslahjoiksi.

Miksi webkameran suoja on hyvä mainoslahja?

Nettikameran suoja on erinomainen mainoslahja, koska se edistää yksityisyyttä ja verkkoturvallisuutta, on edullinen mutta hyödyllinen, ja tarjoaa päivittäistä näkyvyyttä brändillesi. Se sopii lähes kaikille ja on helposti brändättävissä logolla. Lisäksi saatavilla on ekologisia vaihtoehtoja, jotka tukevat vastuullisuusimagoa.

Talenco auttaa luomaan yrityksellesi nettikameran suojan joka mainostaa yritystäsi ja joka suojelee asiakkaidesi yksityisyyttä

Me Talencossa autamme luomaan yrityksellesi tyylikkäitä brändi-ilmeen mukaisia nettikameran suojia. Nettikameran suojia / webkameran suojia on saatavana ympäristöystävällisistä materiaaleista kuten RPET. Tarvittaessa hoidamme myös brändituotteiden varastointinnin.

Ota yhteyttä jo tänään

Anna Talenco hoitaa yrityksellesi nettikameran suojat ja muut mainos- ja liikelahjat jotka saavat huomiota ja jotka sitouttavat niin asiakkaita kuin henkilöstöä – helposti, laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Ota yhteyttä meihin jo tänään, niin kartoitetaan tarpeesi ja suunnitellaan ratkaisut jotka tukevat yrityksesi brändiä ja kasvattavat myyntiä pitkäjännitteisesti.

Tutustu aiheeseen

Liikelahjoina käytettävä eletroniikka

Tehokas etätyöskentely kotitoimistossa
Nykyläppäri on pieni ja kevyt
Kaikkeen tähän tarvitset muistitikkua
Elektroniset laitteet ovat osa arkea
Bluetooth, maiden ja laitteiden yhdistäjä
Webkameran suojalla piilotat tietokoneesi nettikameran helposti ja suojaat yksityisyyttäsi
QI-latausalusta
PowerBank varavirtalähde on mielenkiintoinen liikelahja

Linkkejä tuotteisiiin

Nettikameran suojat omalla painatuksella
Eletroniikka omalla painatuksella
– Asiakaslahjat omalla logolla
– Liikelahjat painatuksella
– Yrityslahjat painatuksella