Aihearkisto: Mainoslahjat

Kangaskassit logolla yrityksen markkinoinnissa

Kangaskassit painatuksella tai esimerkiksi omalla logolla ovat olleet suosittuja mainoslahjoja jo pitkään. Niiden käyttö yrityksen markkinoinnissa on osoittautunut erittäin tehokkaaksi. Mainoskassit ovat käytännöllisiä ja monikäyttöisiä sekä antajalle että vastaanottaille, niitä voidaan käyttää ympäri vuoden erilaisissa tilanteissa. Liikelahjan saajalla on aina käyttöä kevyelle kassille, mutta myös liikelahjan antajalla on usein monta käyttötarkoitusta mainoskasseille. Kangaskassit joissa on yrityksen logo tai muu mainosviesti, toimivat näkyvänä liikkuvana mainoksena, kun asiakkaat kantavat niitä mukanaan kaupungilla tai kaupassa.

Omalla logolla tai painatuksella varustettuja kangaskasseja käytetään paljon myös messuilla ja tapahtumissa. Ne ovat edullisia, helppoja jakaa ja messuilla asiakkaat arvostavat käytännöllisiä ja hyödyllisiä mainoslahjoja jollainen kangaskassi on. Painatetut kangaskassit voivat jopa toimia yrityksen tunnusvaatteena, kun henkilökunta käyttää niitä asiakkaiden palvelemiseen.

Kangaskassit ovat ympäristöystävällinen vaihtoehto muovikasseille. Kangaskassit ovat kestävämpiä kuin muovikassit, niitä voidaan käyttää yhä uudestaan. Tämä on paitsi ympäristöystävällistä, myös taloudellista.

Laadukas omalla logolla varustettu kangaskassi, vahvistaa yrityksen brändiä monella tavalla.

Lue myös:
Ekologisuus ja eettisyys yritysmaailman megatrendinä
Kangaskassien tuunaus on hauskaa ja luovaa ohjelmaa lasten synttäreillä
Kangaskassit logolla yrityksen markkinoinnissa

Aiheessa mainittuja tuotteita:
Kangaskassit logolla
Mainoskassit logolla


Tuubihuivi painatuksella on suosittu yrityslahja

Yrityksen logolla painettu tuubihuivi, tai putkihuivi, on ymmärrettävistä syistä saavuttanut valtavan suosion mainoslahjana. Tuubihuivi on monikäyttöinen asuste, jota voi käyttää esimerkiksi huivina, pääpantana tai kasvosuojana. Se on erityisen suosittu ulkoilu- ja urheiluharrastusten yhteydessä, sillä se suojaa hyvin kylmältä ja tuulelta. Tuubihuivin käyttö on helppoa ja vaivatonta, se sopii monenlaisiin asuihin ja sen avulla voi luoda tyylikkään ja samalla rentoutuneen asukokonaisuuden. Tuubihuivi on sekä käytännöllinen että suosittu asuste.

Tuubihuiveija löytyy eri materiaaleissa

Tuubihuivin materiaalivaihtoehtoja on runsaasti, joten sen voi valita käyttötarkoituksen mukaan. Esimerkiksi kevyempi kangas sopii paremmin kevät- ja syyskäyttöön, kun taas paksu villaneulos pitää kaulan lämpimänä talvella. Myös RPET kankaasta löytyy ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja.

Miksi tuubihuivi on hyvä liikelahja?

Tuubihuivi on hyvä valinta liikelahjaksi. Se on edullinen, hyvin räätälöitävä ja monipuolisuutensa ansiosta se sopii lähes kaikille. Yrityksen logolla varustettu tuubihuivi toimii tehokkaana mainosmediana.

Tuubihuivi sopii käytettäväksi kampanjoissa

Tuubihuivi on kevyt, pieni, erinomainen painettava ja edullinen tuote miksi se on erinomainen valinta osaksi markkinointi- tai mainoskampanjaa. Tuubihuivit voidaan esimerkiksi jakaa messuilla tai tapahtumissa kävijöille, mikä lisää yrityksen näkyvyyttä ja muistettavuutta. Samalla yritys voi tarjota asiakkailleen käytännöllisen ja hyödyllisen lahjan, joka lisää asiakastyytyväisyyttä ja sitoutumista.

Lue myös:
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?

Aiheeseen liittyviä tuotteita:
Tuubihuivit omalla logolla
– Brändituotteet
– Yrityslahjat
– Mainoslahjat
– Liikelahjat
– Mainostekstiilit
– Yritysvaatteet

Elektroniset laitteet ovat osa arkea

IT-laitteet, audiolaitteet ja muu elektroniikka tehostavat työntekoa monella tapaa, esimerkiksi parantamalla kommunikointia ja tiedonkulkua, helpottamalla tiedostojen jakamista ja tallentamista sekä lisäämällä tuottavuutta. Elektroniikka mahdollistaa tehokkaan etätyöskentelyn. Työpäivän jälkeen elektroniikka tarjoaa viihdettä ja helpotusta stressiin.

Monipuoliset laitteet ovat hyviä yrityslahjoja

Elektroniset laitteet ovat osa ihmisten arkea. Niiden avulla pidetään yhteyttä ystäviin ja perheenjäseniin, seurataan uutisia, tilataan ruokaa ja hoidetaan muita arjen asioita. Kaikesta tästä johtuen on luonnollista että sellaiset elektroniikan oheislaitteet kuin bluetooth-laitteet, powerbankit, webkameran suojat ja esimerkiksi langattomat latausalustat ovat tulleet yhä suositummaksi lahjavaihtoehdoksi yrityksille, jotka haluavat tarjota asiakkailleen, henkilöstölleen ja yhteistyökumppaneilleen arvostettuja ja käytännöllisiä liikelahjoja ja yrityslahjoja.

Elektroniikkaa on yleensä helppo kustomoida

Elektronisten laitteiden muodikas ulkoasu ja helppo brändättävyys monipuolisin painatuksin tai vain yrityksen logolla, lisäävät elektroniikka-laitteiden haluttavuutta myös yrityksille.

Kestävä kehitys ja elektroniset liikelahjat

Kestävän kehityksen haasteet koskevat myös elektroniikka-aiheisia liikelahjoja ja yrityslahjoja. Vastuullinen ostaja voi kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin valitessaan ekologisia liikelahjoja: Tuotteiden pitkäikäisyys, energiatehokkuus, kierrätettävät materiaalit, hiilijalanjälki ja eettinen valmistus. Tavarantoimittajat mielellään toimittavat tietoa sertifioinneista jotka kertovat liikelahjojen ekologisuudesta.

Talencolta saat kaikki elektroniikka-tuotteet yrityksesi logolla varustettuna

Me Talencossa autamme asiakkaitamme kustomoimaan ja brändäämään yrityksen visuaalisen ilmeen mukaisia tuotteita asiakkaan logolla tai muilla painatuksilla. Elektroniikka-tuotteet ovat haluttuja henkilöstölahjoja ja asiakaslahjoja, ne parantavat sidosryhmien sitoutumista yritykseen ja sen brändiin

Luonnollisesti saat meiltä huomattavan laajan valikoiman muitakin ekologisia liikelahjoja ympäristöystävällisistä materiaaleista kuten RPET valmistettuna.

Lisäksi tarjoamme tarvittaessa käteviä työkaluja brändituotteiden varastointiin ja etähallintaan.

Lue lisää tarjoamistamme palveluista tästä.

Ota yhteyttä jo tänään

Anna Talenco toimittaa yrityksellesi kaikki elektronisiet laitteet, ne sitouttavat ja ovat käyttökelpoisia ja haluttuja. Meiltä saat ne helposti, laadukkaasti ja kustannustehokkaasti.

Ota yhteyttä jo tänään, niin pääset valitsemaan yrityksesi tarpeisiin sopivia elektronisia tuotteita.

Elektroniikka-aiheisia tuotteita

Audiolaitteet yrityksen logolla
Brändättävät IT-tarvikkeet
Lataustarvikkeet
Elektroniikkatuotteet omalla logolla

Huulirasva on asiakkaidesi huulilla vuoden ympäri

Wikipedia kertoo, että ”Huulirasva tai huulivoide on kosmeettinen valmiste, jonka tarkoitus on kosteuttaa huulien ihoa”. Kesäisin huulirasvaa käytetään mm. suojaamaan huulia liialliselta auringolta – palamiselta – ja talvisin estämään huulia rohtumasta kylmässä ja kuivassa ilmassa. Huulirasvan hoitava ja suojaava koostumus rauhoittaa kuivia ja rohtuneita huulia ja pehmentää huulet. Huulirasvoihin voi myös olla lisätty esimerkiksi makua, väriä, vitamiineja tai aurinkosuojaa. Norjalaisten hiihtäjien huulirasvoihin on lehtitietojen mukaan lisätty muutakin.

Huulirasvan historia

Huulirasvoja on käytetty kauan, kyse ei siis ole mistään vain teollisen ajan humputuksesta. Kiinasta siitä on mainintoja jo meikäläisten ajanlaskun alkuajoilta. Eurooppalaisissa teksteissä sen tiedetään esiintyneen ainakin 1700-luvulta lähtien. Ensimmäinen teollisen huulirasvan nimeltä ChapStick tekijä oli apteekkari Charles Browne Fleet, touhukas virginialainen, joka keksi huulirasvan lisäksi muuan muassa laksatiiveja. ChapStick näkyy edelleen olevan erään huulirasvojen valmistajan tuotemerkki.

Voiko huulirasvaa käyttää värin?

Kerran sain törmätä Ylen klikkiotsikkoon: ”Huulirasvoja – Käytätkö huulirasvaa väärin? Lue ammattilaisen vinkit” Ensimmäinen ajatus oli, että onpa siinä klikkiotsikkoa kerrakseen. Tarkemmin ajateltuna, voihan sitä käyttää huulirasvaa väärinkin. Laittaa vaikka paljon mentholia sisältävää rasvaa rohtuneisiin huuliin. No, en kuitenkaan klikannut juttuun…

Huulirasva logolla on myös suosittu mainoslahja

Huulirasva yrityksesi logolla on mainoslahja kaikille vuodenajoille. Hyödyllinen ja persoonallinen logollasi brändätty huulirasva kulkee käyttäjänsä taskussa tai käsilaukussa mukana kaikkialle, ja jättää siksi voimakkaan ja positiivisen muistijäljen. Se on myös hyvin henkilökohtainen. Edullisen hintansa vuoksi se sopii myös jakotuotteeksi, joka pysyy pitkään saajansa mukana.

Talencolta saat suositut huulirasvat omalla logolla

Me Talencolla autamme asiakkaitamme kustomoimaan ja brändäämään yrityksen visuaalisen ilmeen mukaisia huulirasvoja, kuten myös muita mainoslahjoja asiakkaan logolla tai muilla painatuksilla. Huulirasvat ovat suosittuja mainoslahjoja jotka parantavat brändin tunnettuutta yrityksen sidosryhmien parissa. 

Tarvittaessa tarjoamme lisäksi käteviä työkaluja brändituotteiden varastointiin ja etähallintaan.

Ota yhteyttä jo tänään

Anna Talenco toimittaa yrityksellesi huulirasvat omalla logollasi, ne ovat käyttökelpoisia ja haluttuja. Kysy myös ekologiset ratkaisut. Ota yhteyttä jo tänään!

Sisäinen markkinointi ja tehokkaampi etätyö

Etätyö on tullut jäädäkseen. Vuoden 2020 keväällä, kesken koronakriisin, Ylen teetättämä kysely kertoi että, yli miljoona suomalaista siirtyi nopeassa tahdissa etätyöhön. Erään toisen tuoreen kotimaisen tutkimuksen mukaan etätyötä tehtiin seuraavana syksynä 4-5 kertaa enemmän verrattuna koronaa edeltävään aikaan. Omat huomioni asiakasrajapinnasta tukevat näitä tutkimuksia.

Koska suomalaiset suhtautuvat pääsääntöisesti myönteisesti etätöihin, ja etätyö säästää yrityksen kuluissa, lienee selvää että etätyöt ovat jatkossakin arkipäivää monessa yrityksessä.

Kuinka kannustaa etätöitä tekevää henkilöstöä?

Yrityksen kannalta nousee mielenkiintoiseksi kysymykseksi se, kuinka henkilöstöä voidaan kannustaa tehokkaaseen työntekoon, vaikka työpiste on kotitoimistolla eikä ympärillä ole työyhteisöä kirittämässä. Vastaus on työntekijän entistä vahvempi sitouttaminen yritykseen, sen brändiin ja sen arvoihin. Eli mitä enemmän yrityksen henkilöstö siirtyy etätöihin, sitä enemmän kasvaa sitouttamisen tarve ja sen painoarvo.

Tärkeä elementti henkilöstön sitouttamisessa on sisäinen markkinointi, eli omaan henkilöstöön kohdistetut markkinointitoimenpiteet. Monet sisäisen markkinoinnin periaatteista ovat samat joita yritys käyttää ulkoisessa markkinoinnissa.

Samoin kuin ulkoisessa markkinoinnissa, on tunnetason sitouttaminen tärkeää myös sisäisessä markkinoinnissa. Käyttäytymisellä on suurempi merkitys kuin sillä, mitä yritys sanoo. Näyttäminen toimii paremmin kuin kertominen. Aktiivisuus on kaiken A ja O.

Talenco auttaa luomaan yrityksellesi brändituotteita joita voit hyödyntää sisäisessä markkinoinnissa

Me Talencossa autamme asiakkaitamme kustomoimaan ja brändäämään yrityksen visuaalisen ilmeen mukaisia brändituotteita, asiakkaan omalla logolla tai muilla painatuksilla, joita voidaan käyttää niin liikelahjoina yrityksen asiakkaille kuin henkilöstölahjoina joiden avulla parantaa henkilöstön sitoutumista yritykseen.

Luonnollisesti saat meiltä huomattavan laajan valikoiman ekologisia liikelahjoja ympäristöystävällisistä materiaaleista kuten RPET valmistettuna. Lisäksi tarjoamme tarvittaessa käteviä työkaluja brändituotteiden varastointiin ja etähallintaan.

Ota yhteyttä jo tänään

Me hoidamme yrityksellesi brändituotteet helposti, laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Ota meihin yhteyttä jo tänään, niin kartoitetaan tarpeesi ja suunnitellaan niihin sopivat ratkaisut.

Lue lisää etätyöskentelystä, sisäisestä markkinoinnista, brändäyksestä ja ekologisista liikelahjoista

Etätyöskentely

Liikelahjojen etähallinta on tullut jäädäkseen
Tehokas etätyöskentely kotitoimistossa
Näin hyödynnät tuotteiden etähallintaa, TOP-5 vinkit

Sisäinen markkinointi

Kannustamalla henkilöstöä veden juomiseen ylläpidät työhyvinvointia
Yhteenkuuluvuutta mainostekstiileillä ja brändivaatteilla

Brändituotteet ja kestävä kehitys

Reppujen materiaalit menossa vastuullisempaan suuntaan
Miten kestävää kulutusta voi edistää brändimarkkinoinnissa?
Ekologisuus ja eettisyys yritysmaailman megatrendinä
Miten kestävää kulutusta voi edistää brändimarkkinoinnissa?
Taistelu muoviroskaa vastaan kiihtyy
Mitä järkeä tavarantoimittajan on varata oikeus yli- tai alitoimituksiin?
Ovatko ekologiset liikelahjat voimistuva trendi?

Lue lisää Talencon palveluista

Näin Talenco palvelee liikelahja-asiakkaita
Liikelahjojen ja brändituotteiden varastointi
Helpompi etsiä tuotteita Talencon tarjonnasta
Näin hyödynnät tuotteiden etähallintaa, TOP-5 vinkit

Lisää linkkejä tuotteisiin

Yrityslahjat
Asiakaslahjat
Mainoslahjat
Yrityksen mainostekstiilit

Brändäyksessä värillä on väliä

Värit määritellään Pantone värijärjestelmän avulla

Mikä yhdistää Fazerin Sinistä, Fiskarsin saksien oranssia ja Parocin eristepakkauksien punavalkoraitoja? Ne ovat, tuossa järjestyksessä, ensimmäiset Suomessa rekisteröidyt väritavaramerkit. Käytännössä rekisteröinti tarkoittaa sitä, että niillä on yksinoikeus myydä vastaavia tuotteita tuohon väriin yhdistettynä. Värit on määritelty Pantone värijärjestelmän (PMS) avulla.

Väripsykologia vaikuttaa ostohaluihin

Väri on siis tärkeä tuotemerkin tunnistamisessa ja väripsykologia, samoin kuin psykologia yleensä, on iso tekijä markkinoinnissa. Viimeaikainen markkinointitutkimus on osoittanut, että värejä voidaan käyttää kertomaan tuotemerkin persoonallisuudesta. On huomattu, että ostohalu on suurempi, jos havaittu persoonallisuus vastasi markkinoitua tuotetta tai palvelua. Tutkimusten mukaan väri vaikuttaa ostopäätökseen 60-80 %:iin asiakkaista.

Brändivärillä vaikutetaan brändin positiointiin

Brändivärit ovat tärkeä osa brändin visuaalista identiteettiä, ner heijastavat brändin persoonallisuutta ja sen arvoja. Brändiväreillä on merkittävä vaikutus siihen, miten brändi koetaan, minkälaista mielikuvaa siitä muodostetaan ja kuinka brändi positioituu.

Brändin värit herättävät tunteita ja assosiaatioita, jotka näinollen voivat tukea brändin tavoiteltua imagoa ja positiota. Esimerkiksi raikkaita värejä hyödyntämällä brändi voi positioida itsensä nuorekkaaksi.

Mitkä ovat suosituimmat brändivärit?

Markkinointisoftaa toimittava kalifornialainen Marketo analysoi maailman 100 suosituimman brändin värien käyttöä, mitkä värit ovat suosituimmat, ja mitä niillä viestitään. Tutkimuksen löydöksiä:

Sininen näyttää olevan yleisin väri. Se näkyy 33 %: ssa 100 parhaasta tuotemerkistä. Punainen on toisena, se esiintyy 29 prosentilla tuotemerkeistä. 95 % sadasta parhaasta tuotemerkistä käyttää vain yhtä tai kahta väriä, eli väribrändäys halutaan pitää yksinkertaisena. Väri on jopa tärkeämpi osa brändäystä kuin yrityksen nimi.

Värit voidaan jakaa kahteen pääryhmään: lämmin ja viileä. Lämpimät värit liittyvät yleensä energisyyteen, kun taas viileät värit liittyvät rauhallisuuteen ja turvallisuuteen.

Sininen

Sininen on suosituimpien tuotemerkkien värivalinta. Sininen muistuttaa taivaasta ja merestä. Sininen viittaa ennen muuta luottamukseen, turvallisuuteen, vastuullisuuteen ja varmuuteen.

"Rover" sailor bag liikelahja logopainatuksella

Punainen

Punainen lisää sykettä, ja siihen liittyy yleensä energiaa, jännitystä ja intohimoa. Se on huomiota herättävä väri, samalla kun se voi olla myös provosoiva ja innostava. Punaiseen yhdistyy aggressiivisuus, energisyys, provosoivuus, huomion herättäminen ja intohimo.

Heijastin pyöreä liikelahja logopainatuksella

Violetti

Violetti on hienostunut, mutta salaperäinen väri. Sitä käytetään korkealuokkaisempien tuotteiden kanssa, koska se liittyy ”kuninkallisuuteen” ja tyylikkyyteen. Violettiin yhdistyy hienostuneisuus, nostalgia, mysteerisyys ja henkisyys.

Coolchecker naisten tekninen pikee liikelahja logopainatuksella

Vihreä

Vihreä on synonyymi rauhallisuudelle, turvallisuudelle ja raikkaudelle. Vihreä viittaa vaurauteen, terveyteen, arvovaltaan, rauhaan, turvallisuuteen ja anteliaisuuteen.

Open-huppari, vetoketjullinen liikelahja logopainatuksella

Keltainen

Keltainen on suosittu värivalinta tuotemerkeille, jotka haluavat herättää positiivisuuden tunnetta. Sen assosiaatio aurinkoon muistuttaa toivosta ja optimismismista. Keltainen erottuu myös muiden värien joukosta, ja se tekee keltaisesta luovan ja houkuttelevan. Keltaiseen yhdistyy positiivisuus, valo, lämpö, motivaatio, luovuus ja onnellisuus.

Easy Squeezy urheilujuomapuollo värillinen runko liikelahja logopainatuksella

Oranssi

Oranssi yhdistää keltaisen kirkkauden ja intohimon, ja punaisen energian. Se on luova ja iloinen väri, joka herättää ystävällisen ja seikkailunhaluisen tunteen.

Huomioliivit liikelahja logopainatuksella

Ruskea

Ruskea edustaa maallista yksinkertaisuutta ja yleensä se heijastaa vakautta ja lujuutta. Sitä suosivat brändit, jotka haluavat olla klassisia ja luotettavia, ilman rohkeita liikkeitä. Ruskeaan liittyy luonnollisuus, yksinkertaisuus, kestävyys ja lohdullisuus.

Woodbridge Crewneck Ladies neule liikelahja logopainatuksella

Musta

Musta on suosittu värivaihtoehto ja se on yleensä yksi klassisimmista vaihtoehdoista. Se on sekä klassinen että hienostunut ja se voi tehdä brändi-identiteetistä erottuvan. Musta sekoittaa klassisia ja voimakkaita elementtejä. Musta voidaan yhdistää muihin väreihin, jolloin lisätään tunnetta menettämättä klassista vetovoimaa. Musta viesti arvokkuutta, ajattomuutta, hienostuneisuutta ja voimaa.

The Dolphin -salkku liikelahja logopainatuksella

Valkoinen

Valkoinen edustaa yksinkertaisuutta ja puhtautta. Nämä ominaisuudet tekevät siitä suositun terveydenhuolto- ja siivousalalla mutta myös lapsiin liittyvässä liiketoiminnassa. Valkoinen on puhdas, jalo ja pehmeä.

Pipo Caliber liikelahja logopainatuksella

Värivalinta voi siis rakentaa brändin esteettisyyttä ja tuo tuotteen lähemmäksi kohdeyleisöä. Kannattaa käyttää värejä, jotka korostavat tuotemerkin vahvuuksia ja herättävät oikeat tunteet oikealle yleisölle. Värillä on väliä!

Teksti: Aki Hyödynmaa

Lue lisää brändäyksestä

22,7 milj USD yhteen ainoaan kampanjaan!
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Toimiston brändäys edullisesti
Mainoskynät vahvistavat yrityksen brändiä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Paljonko liikelahjoihin kannattaa varata rahaa?
Berkeley, kun haluat erottua yritysvaatetuksella
Steve Jobs ja henkilöbrändäys

Kaupunkibrändäyksellä on pitkät perinteet

Helsinki – kaupungin brändi, liikelahjat, markkinointi ja graafinen ilme
Lahti – Liikelahjat, kaupungin brändi ja logo
Tampere – brändin rakentaminen ja graafinen ilme

Webkameran suojalla piilotat tietokoneesi nettikameran helposti ja suojaat yksityisyyttäsi

Ensimmäinen nettikamera valvoi kahvipannua Cambridgen yliopistolla

Innovaatiot syntyvät ratkaisuiksi polttaviin ongelmiin. Näin on myös nettikameran (webkameran) kohdalla. Cambridgen yliopiston tietotekniikan laitoksen tutkijoilla oli jatkuva kiire, ja kahvia kului. Mutta 90-luvun alussa laitoksella oli vain yksi kahviperkolaattori, joka oli sijoitettu päälaboratorioon, vaikka osa tutkijoista työskenteli eri tiloissa. Nämä sitten kävivät monet kerrat hakemassa kahvia, usein vain huomatakseen pannun olevan tyhjä.

Kaksi tutkijaa ratkaisi tämän polttavan ongelman asentamalla kahvihuoneeseen kameran, joka otti pannusta kuvan kolme kertaa minuutissa. He loivat ohjelmiston, jonka avulla kaikki pystyivät tarkistamaan pannun tilanteen yliopiston sisäisen verkon kautta. Näin nettikamera, tai kansainvälisemmin webkamera, näki päivänvalon marraskuussa 1993. Kun internet yleistyi muutamaa vuotta myöhemmin, Cambridgen kahvipannu päätyi sinne, ja siitä tuli maailmanlaajuinen hitti. Kymmenen vuoden käytön jälkeen kamera huutokaupattiin, ja se päätyi Der Spiegelin haltuun.

Nettikameran yleistyessä pahikset astuvat kuvaan

Nyt reilu neljännesvuosisata myöhemmin nettikamerat ovat arkipäivää. Pieni piste läppärissä ei juuri intohimoja herätä, varsinkaan jos kamera ei ole paljon käytössä. Mutta pitää muistaa, että se on siellä! Nettikameran avulla tehty rikollisuus syntyi varsin pian kameroiden yleistyttyä. Suomessa ensimmäinen tällainen juttu päätyi käräjäoikeuteen vuonna 2013. Mies oli murtautunut yli sadalle koneelle tekemänsä haittaohjelman avulla, ja ottanut koneiden nettikamerat haltuunsa. Syyte tuli mm. tietomurrosta, salakatselusta, kansainvälisesti suojatun tunnuksen luvattomasta käytöstä ja vaaran aiheuttamisesta tietojenkäsittelylle.

Vastaava rikollisuus ei ole ainakaan vähentynyt noista ajoista. Jos hakkeri pääsee murtautumaan koneelle, web-kameran kytkeminen päälle on melko helppoa. Sitä kautta hakkeri voi kuvata mitä käyttäjä koneensa edessä tekee tai kytkeä pelkän mikrofonin päälle salakuuntelua varten. Osan kameroista voi kytkeä päälle ilman, että käyttäjä huomaa sitä. Yleensä kameran toiminnan huomaa sen merkkivalosta, mutta joskus merkkivalon voi ohittaa.

Nettikameran hakkerointi on helppo estää nettikameran suojalla

Hakkeroinnin estämiseen on omat tekniset keinonsa, mutta nettikameran hyödyntämisen, esimerkiksi liikesalaisuuksien penkomiseen, voi helposti estää. Kamera pitää vain peittää. Kuuleman mukaan tätä ”tekniikkaa” hyödyntävät niin Marc Zuckenberg kuin Mikko Hyppönenkin. Tarvitaan pieni teipinpala, ja kamera on pois pelistä. Ja näin nettikameran suoja on syntynyt. Tämän erittäin tärkeän tehtävän hoitavat teipinpalat on mahdollista brändätä yrityksen omalla logolla tyylikkäiksi ja edullisiksi mainoslahjoiksi.

Miksi webkameran suoja on hyvä mainoslahja?

Nettikameran suoja on erinomainen mainoslahja, koska se edistää yksityisyyttä ja verkkoturvallisuutta, on edullinen mutta hyödyllinen, ja tarjoaa päivittäistä näkyvyyttä brändillesi. Se sopii lähes kaikille ja on helposti brändättävissä logolla. Lisäksi saatavilla on ekologisia vaihtoehtoja, jotka tukevat vastuullisuusimagoa.

Talenco auttaa luomaan yrityksellesi nettikameran suojan joka mainostaa yritystäsi ja joka suojelee asiakkaidesi yksityisyyttä

Me Talencossa autamme luomaan yrityksellesi tyylikkäitä brändi-ilmeen mukaisia nettikameran suojia. Nettikameran suojia / webkameran suojia on saatavana ympäristöystävällisistä materiaaleista kuten RPET. Tarvittaessa hoidamme myös brändituotteiden varastointinnin.

Ota yhteyttä jo tänään

Anna Talenco hoitaa yrityksellesi nettikameran suojat ja muut mainos- ja liikelahjat jotka saavat huomiota ja jotka sitouttavat niin asiakkaita kuin henkilöstöä – helposti, laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Ota yhteyttä meihin jo tänään, niin kartoitetaan tarpeesi ja suunnitellaan ratkaisut jotka tukevat yrityksesi brändiä ja kasvattavat myyntiä pitkäjännitteisesti.

Tutustu aiheeseen

Liikelahjoina käytettävä eletroniikka

Tehokas etätyöskentely kotitoimistossa
Nykyläppäri on pieni ja kevyt
Kaikkeen tähän tarvitset muistitikkua
Elektroniset laitteet ovat osa arkea
Bluetooth, maiden ja laitteiden yhdistäjä
Webkameran suojalla piilotat tietokoneesi nettikameran helposti ja suojaat yksityisyyttäsi
QI-latausalusta
PowerBank varavirtalähde on mielenkiintoinen liikelahja

Linkkejä tuotteisiiin

Nettikameran suojat omalla painatuksella
Eletroniikka omalla painatuksella
– Asiakaslahjat omalla logolla
– Liikelahjat painatuksella
– Yrityslahjat painatuksella

Miksi Piilaaksossa rakastetaan promotuotteita?

”Piilaaksossa sen jakaminen alkaa heti, kun firma on saanut logon ja nimen. Lanseerausbileissä niitä lykätään joka käteen. Sitä näkyy kaduilla, messuilla, tapahtumissa ja lavoilla. Se antaa yhteishenkeä omille ja sitouttaa asiakkaita. Sitä teetetään aina, kun tekeillä on uusi projekti, hanke tai saavutus.

Piilaakson lemmikin nimi on ”swag” eli promotuote tai liikelahja. Niitä jakaa valtaosa maailman toimialoista, mutta teknologiayritykset pitävät ehdotonta paalupaikkaa. Logolla varustettu esine kun antaa konkretiaa aineettomalle tekemiselle.” Näin kirjoittaa Senja Larsen Kauppalehdessä (KL 5.8.2019) . Miten meillä Suomessa. Toimivatko promotuotteet yhtä hyvin? Ja mikä on trendi?

Skannaapa kotisi kaapit, laatikot ja työpöydät. Kuinka monta logotuotetta – kangaskassia, t-paitaa, lippalakkia, kynää – löydät? Jenkeissä asiaa on tutkittu, ja sen mukaan kotitalouksista löytyy keskimäärin 30 mainostuotetta. Vaikea äkkiseltään olisi väittää, etteikö meillä Suomessa tilanne ole varsin samansuuntainen.

Mainoslahjat ovat edelleen merkittäviä menekinedistäjiä. Yksi syy niiden tehokkuuteen on ihmisten, kuten muidenkin kädellisten, tarve keskinäiseen vaihtoon. Lisäksi lähes kaikissa kulttuureissa toimii ehdoton vastavuoroisuus: jos annat ihmisille jotain, tuntevat he olevansa vastuussa antaa jotain takaisin. Mainoslahjat toimivat myös siksi, että ne näkyvät henkilökohtaisessa tilassa. Näemme päivittäin jopa tuhansia mainoksia kadunvarsilla, lehdissä, netissä ja televisiossa, mutta ne jäävät paljon heikommin mieleen kuin ne tuotemerkit, jotka näemme kodin pöydällä tai keittiössä, tai joita käytämme töissä tai urhreiluharrastuksen parissa.

Mainoslahja on merkittävä markkinointityökalu melkein kaikilla toimialoilla. Huomioitavaa on, että mainoslahjat ovat erityisen suosittuja teknologia-alalla. Ilmiötä on selitetty niin, että teknologiayritysten tuotteet ovat todella monimutkaisia, tai sitten aineettomia. Tällöin konkreettinen esine auttaa jättämään muistijäljen tuotteesta, tai brändäämään sen.

Piilaakson sanotaan suorastaan rakastavan logotuotteita. Ja itse asiasssa varsin ”konservatiivisia” tuotteita: suosituimpia brändituotteita ovat t-paidat, juomapullot, poolo– ja urheilupaidat, kassit, pipot ja lippikset logolla tietenkin. Piilaakson yritykset ja niiden tuotteet tulevat ja menevät nopeasti. Mainos- ja logotuotteet nähdään konkreettisuutensa vahvana markkinointikeinona. Kuvaavaa on, että Applen t-paidoista on tehty jopa kirja, jossa yrityksen historia esitetään mainos-t-paitojen kautta.

Liikelahjojen ongelma on siinä, että ne ovat monesti luonteeltaan kertakäyttötuotteita. Ongelma vain korostuu, kun ihmisten ympäristötietoisuus, samoin kuin muukin kuluttamiseen liittyvä eettinen tietoisuus, kasvaa. Tähän on myös reagoitu mainoslahjamaailmassa: Patagonia, Ventura-päällysvaatteiden valmistaja, ilmoitti huhtikuussa, että se kieltäytyy ompelemasta yrityksen logoja vaatteisiin, lukuun ottamatta yrityksiä, jotka ”huomioivat planeetan”.Suunnilleen suoraan poisheitettävät, halpatyönä teetetyt, litium-ioni-akkuja ja muita myrkyllisiä aineita sisältävät tuotteet eivät taida olla uusi musta, vaikka sijansa elektroniikkaa sisältävillä mainoslahjoilla onkin.

Ylipäätään näyttää siltä, että mainos- ja liikelahjojen trendi vie pois kertakäyttötuotteista kohti kestävämpiä tuotteita, joita ihmiset voivat kunnioittaa ja arvostaa. Lisäksi usein kotimaisuus on yksi merkittävä kriteeri.

Lue myös:
Haptinen palaute – koskettavaa markkinointia
Maailman menestyneimpiä ilmiöitä markkinoidaan oheistuotteilla
Asiakaslahjat, liikelahjat ja psykologia niiden takana
Mainoslahjat lisäävät myyntiäsi kahdella tavalla

Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Liikelahjat
– Yrityslahjat
– Asiakaslahjat
– Mainoslahjat
– Brändituotteet
– Yrityksen mainostekstiilit
– Promotuotteet

Kesälahjat ja -kampanjat 2018

Kesän kynnyksellä on kannattaa muistaa asiakkaita ja henkilökuntaa aurinkoisilla ja käytännöllisillä, yrityksesi visuaalisen ilmeen mukaisilla liikelahjoilla ja yrityslahjoilla. Kesällä on hyvä kiittää sidosryhmiä ja vahvistaa yhteistyötä. Omalla painatuksella, tai muulla tavalla merkatulla logolla, liikelahja muistuttaa brändistäsi ja luo yhteishenkeä tehokkaasti ja edullisesti.

Alla ideoita kesän liikelahjoiksi. Näillä ilahdutat taatusti niin asiakkaita kuin henkilöstöä:

Puutarhajuhlat ovat kesän huipputapahtumia. Anna asiakkaillesi ja henkilökunnallesi rennot salaattiottimet. Kun lisäät settiin vielä öljy- ja etikkapullo, autat asiakastasi luomaan salaattipöydästä kauniin ja houkuttelevan. Kesäjuhlien grillimestarille puolestaan sopivat laadukkaat grillipihdit ja tyylikäs essu. Ne suojaavat isännän tai emännän juhlavaatteita ja tekevät vaikutuksen vieraisiin.

Upeaa huopa viimeistelee kesäjuhlat, siihen on hyvä kietoutua, jos kesäilta viilenee. Huopa tekee piknikistä tai ulkona vietetystä illasta vieläkin nautinnollisemman.

Näkyvällä logolla painetut liikelahjat ovat suosittuja kesällä. Löydät meiltä laajan valikoiman kesäisiä liikelahjoja, kuten retroaurinkolaseja, lippalakkeja ja käytännöllisiä kylmälaukkuja. Nämä voidaan kaikki personoida yrityksesi logolla mikä tekee niistä entiostä tyylikkäämpiä.

Tutustu laajaan valikoimaamme, ja löydät edulliset ja laadukkaat aurinkolasit, lippikset, juomapullot, riippumatot, coolerit ja paljon muuta – kaikki tietenkin omalla logollasi varustettuna. Kysy myös valmiita kesälahjasettejä, palvelemme mielellämme. Uskomme että kesävalikoimastamme löydät juuri sen, mitä tarvitset lahjaksi asiakkaillesi tai henkilökunnallesi.

Älä siis epäröi ottaa yhteyttä – autamme sinua mielellämme varmistamaan, että kesälahjasi ovat juuri sellaisia kuin toivot. Kesä on täällä pian, muista aloittaa suunnittelu ajoissa!

Aiheeseen liittyviä tuotteita:
Kesälahjat yritykselle
– Liikelahjat logolla
– Asiakaslahjat logolla
– Mainoslahjat logolla
– Yrityslahjat logolla
Salaattiottimet painatuksella
Öljy-etikka pullo
Grillipihdit
Grilliessu
Huopa
Aurinkolasit
Lippikset
Juomapullot
Riippumatot
Coolerit eli kylmälaukut

LUE MYÖS

Yrityslahjat kesäksi
Näin saat parhaan hyödyn kesälahjoistasi
Asiakaslahjojen ideointi: anna vuodenaikojen tunnelmien inspiroida
Yksi huoli vähemmän kesätoimistolla
Valoa lisää joka päivä – kesä tulossa
Kesän liikelahjat ja asiakaslahjatKesälahjat, nyt on jo kiire!

Sisäinen markkinointi
Miksi henkilökunnan sitouttaminen on tärkeää?
Yhteenkuuluvuutta mainostekstiileillä ja brändivaatteilla
Sisäinen markkinointi ja tehokkaampi etätyö
Kannustamalla henkilöstöä veden juomiseen ylläpidät työhyvinvointia
Työntekijän hygienia- ja suojavinkit

Liikelahjatrendejä
Ekologisuus ja eettisyys yritysmaailman megatrendinä
Ovatko ekologiset liikelahjat voimistuva trendi?
Maailma muuttuu, pysytkö perässä?
Liikelahja- ja logotuotetrendit 2019
Trendit 2013, osa 1: Brändituotteet
Trendit 2013, osa 2: Markkinointi
Promotional Products Awards 2010 – uusia ideoita

Digipainatus mainoslahjoille

Mainoslahjat ovat markkinoinnin työkaluja joita lähes kaikki yritykset hyödyntävät lisätäkseen myyntiään. Ne ovat tarpeellisia ja niitä käytetään ennen kaikkea koska niiden avulla yritys voi vahvistaa sitä mielikuvaa jonka brändistä halutaan jäävän asiakkaiden ja sidosryhmien mieliin. Jotta mainoslahja muistuttaisi brändistä on sen oltava merkattu yritysilmeen mukaisesti.

Digipainatus on suosittu merkkaustekniikka mainoslahjoille

Digitaalinen painatus, eli digipainatus, on eräs suosituimmista tavoista kustomoida yrityksen mainoslahjat logolla tai muiden visuaalisten elemettien mukaisesti. Se on edullinen tekniikka erityisesti pienemmissä määrissä ja mahdollistaa lähes minkä tahansa painatuksen toteuttamisen.

Digipainatus on tekniikka, joka muistuttaa tulostamista. Se mahdollistaa yksityiskohtaisen, valokuvamaisen värientoiston. Värien määrä ei vaikuta hintaan, vaan hinta muodostuu ensisijaisesti painoalan koon ja materiaalin mukaan. Myös aloituskustannukset ovat pienet, joten digipainatus sopii pienillekin kappalemäärille. Pieneten aloituskustannusten ansiosta digipainatus on usein edullinen valinta.

Digipainetut värit säilyvät hyvin pitkään eivätkä haalistu helposti. Digipainatuksella voidaan tapauskohtaisesti toteuttaa erilaisia visuaalisia efektejä, kuten kiiltävää, mattapintaista tai kohokuvioitua pintaa. Se kestää hyvin haalistumatta, eikä se vaurioidu helposti kovassakaan käytössä.

Digitaalinen siirtopainatus on kenties suosituin digipainatus, sitä käytetään erityisesti tekstiilien ja muiden pehmeiden materiaalien koristeluun. Siinä kuva painetaan digitaalisesti, peitetään kantokalvolla ja siirretään sitten lämpöprässillä tuotteelle. Tämä menetelmä takaa värien tarkkuuden ja kestävyys on erinomainen, erityisesti vaatteissa ja kasseissa.

Milloin digipainatus on hyvä valinta?

Digipainatus toimii erityisen hyvin monivärisissä teksti- ja logopainatuksissa. Erityisesti pienissä sarjoissa digipainatus on edullinen vaihtoehto.

Digitaalipainatuksen etuja:

  • Moniväriset logot ja kuvat: Digipainatus tuottaa tarkkoja, valokuvamaisia kuvia, joissa värit erottuvat kirkkaasti.
  • Kestävyyttä ja pitkäikäisyyttä: Painatus kestää hyvin haalistumista ja vaurioitumista, eikä se vaurioidu helposti kovassakaan käytössä.
  • Erilaiset viimeistelyt: Voit valita kiiltävän, mattapintaisen tai kohokuvioidun lopputuloksen.
  • Rajattomat värit: Digipainatuksessa voit käyttää lähes mitä tahansa värejä. Pantone-värit muunnetaan CMYK:ksi.
  • Pienet erät: Digipainatus on kustannustehokas pienille painosmäärille koska sen aloituskustannukset ovat matalat.

Variaatioita digipainatustekniikoista

1. UV-digitaalipainatus (UV Direct Printing)

  • Muste tulostetaan suoraan tuotteeseen ja kovetetaan UV-valolla.
  • Sopii sileille ja hieman kaareville pinnoille, kuten muovi, metalli, lasi ja puu.
  • Vedenkestävä, nopeasti kuivuva ja tarkka painatus.
  • Käytetään esim. juomapulloissa, latureissa, kynissä, muistitikkuissa ja avaimenperissä.

2. Sublimaatiopainatus (Sublimation Printing)

  • Digitaalisesti tulostettu kuva siirretään lämmön ja paineen avulla tuotteeseen.
  • Toimii vain polyesteripinnoille tai erityispäällystetyille tuotteille.
  • Antaa erittäin kirkkaat värit ja kestävän lopputuloksen.
  • Käytetään mm. mukien, urheiluvaatteiden, kangaskassien ja hiirimattojen painatuksessa.

3. Lämpösiirtopainatus (Heat Transfer Printing)

  • Digitaalisesti tulostettu kuva siirretään tuotteeseen lämpöprässin avulla.
  • Voidaan käyttää monilla eri materiaaleilla, kuten tekstiileissä, muovissa ja metallissa.
  • Sopii monimutkaisille kuvioille ja valokuvamaisille tulosteille.
  • Yleinen t-paidoissa, kangaskasseissa, lippiksissä ja teknisissä kankaissa.

4. Tampopainatus (Pad Printing) + Digitaalinen siirtokuva

  • Yhdistää perinteisen tamponipainatuksen ja digitaalisen painatuksen tarkkuuden.
  • Käytetään kaareville ja epätasaisille pinnoille, joissa muut menetelmät eivät toimi.
  • Käytetään erityisesti kynissä, avaimenperissä, pulloissa ja pienissä laitteissa.

5. Digitaalinen DTG-painatus (Direct-to-Garment)

  • Käytetään t-paidoissa, huppareissa ja muissa tekstiileissä.
  • Mahdollistaa valokuvamaiset kuvat suoraan kankaalle.
  • Värikkäät ja yksityiskohtaiset painatukset ilman suuria valmistuskuluja.

Mihin tuotteisiin digitaalinen painatus sopii?

1. Mukit ja juomapullot

  • Digitaalipainatus soveltuu erinomaisesti mukien, termospullojen ja juomapullojen koristeluun. Painatuksen tarkkuus mahdollistaa yksityiskohtaisten logojen ja kuvien painamisen, ja värit toistuvat kirkkaasti. Digitaalipainatuksessa ei ole rajoituksia värimäärälle, joten se on ihanteellinen valinta monivärisille logoille ja grafiikoille.

2. Yritystekstiilit (T-paidat, hupparit, pipot)

  • Digitaalinen siirtopainatus on suosittu valinta tekstiilien, kuten t-paitojen, huppareiden ja pipojen koristeluun. Tämä menetelmä on erityisen hyvä pienille erille ja yksilöllisille painatuksille. Digitaalipainatus voi tuottaa värikylläisiä ja tarkkoja kuvia, ja se toimii erinomaisesti erityisesti pienille ja keskikokoisille painosmäärille.

3. Laukut ja reput

  • Digitaalipainatus on myös erinomainen valinta laukkujen, reppujen ja muiden tekstiilituotteiden koristeluun. Värit toistuvat elävästi, ja digitaalipainatus mahdollistaa yksityiskohtaisen kuvituksen, kuten valokuvien ja moniväristen logojen painamisen. Se on tehokas tapa personoida ja brändätä liikelahjoja.

4. Muovituotteet (esim. muoviset kansiot ja käyntikorttikotelot)

  • Digitaalipainatus on suositeltu myös muovituotteille, kuten kansioille, käyntikorttikoteloille ja muille muovituotteille. Tämä menetelmä mahdollistaa tarkat ja pitkäkestoiset painatukset, jotka eivät haalistu helposti käytössä.

5. Kynät ja toimistotarvikkeet

  • Digitaalipainatus on usein käytetty valinta mainoskynille ja muille pienille toimistotarvikkeille. Se mahdollistaa yrityksen logon tai viestin painamisen pienille, tasaisille pinnoille tarkasti ja nopeasti.

6. Avaimenperät ja muut pienet esineet

  • Digitaalipainatus on myös käytettävissä pienille esineille, kuten avaimenperille, muistitauluille ja muille pienille promo-tavaroille, joissa yksityiskohtainen painatus ja moniväriset kuvat ovat tärkeitä.

7. Tarrojen ja etikettien painaminen

  • Digitaalipainatuksessa voidaan luoda tarkkoja ja värikkäitä tarroja ja etikettejä, jotka sopivat mainoslahjaksi tai liikelahjaksi. Tämä menetelmä mahdollistaa myös erilaisten pintamateriaalien käytön, kuten kiiltävän, mattapintaisen tai teksturoidun pinnan.

Talencolta saat kaikki digipainatuksella brändättävät mainos- ja liikelahjat

Hyödynnä Talencon joustavaa ja monipuolista palvelua kun tarvitset laadukkaita ja digipainettuja, omalla logollasi brändättyjä mainoslahjoja. Ota yhteyttä jo tänään, autamme mielellämme kaikkien haasteiden ratkaisemisessa.

Lue lisää Talencon tarjoamista palveluista

Näin Talenco palvelee liikelahja-asiakkaita
Liikelahjojen ja brändituotteiden varastointi
Helpompi etsiä tuotteita Talencon tarjonnasta
Näin hyödynnät tuotteiden etähallintaa, TOP-5 vinkit

Lue lisää brändäyksestä

Brändäyksessä värillä on väliä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Toimiston brändäys edullisesti
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Brändäyksen tärkeys
Rammstein-kohu vaikuttaa jopa oheistuotemyyntiin – mistä on kyse?
Mitä yritys voi oppia brändinrakentamisesta Madonnalta?

Muita merkkaustekniikoita

Merkkausmenetelmät mainospyyhkeisiin
Brodeerattu pyyhe viestii mainoslahjan laadusta