Aihearkisto: Yritysilme

Kangaskassit logolla yrityksen markkinoinnissa

Kangaskassit painatuksella tai esimerkiksi omalla logolla ovat olleet suosittuja mainoslahjoja jo pitkään. Niiden käyttö yrityksen markkinoinnissa on osoittautunut erittäin tehokkaaksi. Mainoskassit ovat käytännöllisiä ja monikäyttöisiä sekä antajalle että vastaanottaille, niitä voidaan käyttää ympäri vuoden erilaisissa tilanteissa. Liikelahjan saajalla on aina käyttöä kevyelle kassille, mutta myös liikelahjan antajalla on usein monta käyttötarkoitusta mainoskasseille. Kangaskassit joissa on yrityksen logo tai muu mainosviesti, toimivat näkyvänä liikkuvana mainoksena, kun asiakkaat kantavat niitä mukanaan kaupungilla tai kaupassa.

Omalla logolla tai painatuksella varustettuja kangaskasseja käytetään paljon myös messuilla ja tapahtumissa. Ne ovat edullisia, helppoja jakaa ja messuilla asiakkaat arvostavat käytännöllisiä ja hyödyllisiä mainoslahjoja jollainen kangaskassi on. Painatetut kangaskassit voivat jopa toimia yrityksen tunnusvaatteena, kun henkilökunta käyttää niitä asiakkaiden palvelemiseen.

Kangaskassit ovat ympäristöystävällinen vaihtoehto muovikasseille. Kangaskassit ovat kestävämpiä kuin muovikassit, niitä voidaan käyttää yhä uudestaan. Tämä on paitsi ympäristöystävällistä, myös taloudellista.

Laadukas omalla logolla varustettu kangaskassi, vahvistaa yrityksen brändiä monella tavalla.

Lue myös:
Ekologisuus ja eettisyys yritysmaailman megatrendinä
Kangaskassien tuunaus on hauskaa ja luovaa ohjelmaa lasten synttäreillä
Kangaskassit logolla yrityksen markkinoinnissa

Aiheessa mainittuja tuotteita:
Kangaskassit logolla
Mainoskassit logolla


Brändäyksen tärkeys

Brändäys on päivän sana, mutta kuinka moni ottaa sen tosissaan, tai edes ajattelee sitä muuten kuin markkinointitoimenpiteenä? Menestyneimmillä yrityksillä on selkeä, helposti tunnistettava imago jonka jokainen Matti Meikäläinen tunnistaa sekunneissa. Miten samaa käytäntöä voi toteuttaa pienemmässä yrityksessä, pienillä resursseilla?

Ensiaskel

Ensimmäisen askeleen pitäisi olla helppo. Miksi yrityksesi on olemassa? Harvoin riittää tieto siitä mitä ja miten tuotetta tai palveluasi tarjoat, kaivaudu hieman syvemmälle ja pohdi miksi haluat tarjota näitä asioita. Ymmärtämällä perimmäisen tarkoituksen yrityksessäsi sen kasvutarina, tausta ja sanoma on helpompaa kirjoittaa auki – samalla vedät suuntaviivat brändillesi ja imagolle jota haluat välittää ulospäin. Miksi te olette erikoisia muista saman alan tarjoajista?

Brändi on enemmän kuin ulkoiset tekijät

Brändi ei ole yhdenmukaisten nettisivujen, esitteiden ja logon tuottamista. Nämä asiat toki auttavat, mutta valitettavan usein yrityksen imagon pohtiminen jää juuri näihin ulkoisiin tekijöihin. Brändille pitää antaa aikaa kasvaa, sen suuntaa pitää voida muuttaa jos valittu polku ei yksinkertaisesti toimi. Samalla kuitenkin radikaalit suunnanvaihdokset, ulkoasun täydellinen uusiminen parin vuoden välein kertoo asiakkaalle myös siitä ettei yrityksessä oikeasti tiedetä mitä tehdään – tai mitä halutaan kertoa. Haluatko uusia yrityksesi graafisen ilmeen? Hyvin harkittu, pitkälle mietitty ja aidosti yritystä kuvaava pohja luo helpon jatkosuunnittelun. Vakaalta pohjalta on hyvä tehdä pieniä muutoksia, antaa brändille modernimpaa ilmettä ilman että kaikki laitetaan kertaheitolla uusiksi. Samalla asiakkaat eivät tipu kärryiltä mistä yrityksestä olikaan kyse.

Sosiaalinen media

Nykyaika asettaa brändille myös muita haasteita. Miten toimimme sosiaalisessa mediassa, mitä kerromme asiakkaille ja millä tyylillä? Asiantuntijuus, huumori, vinkkien antaminen vai puhdas asiatiedottaminen – nämä asiat on helpompi hallita kun oma brändi sekä visio siitä miksi asioita tehdään ovat kunnossa. Entä henkilöbrändäys?

Brändäys osana sisäistä markkinointia

Vahva brändi toimii myös sisälle päin. Sen tarkoitus ei ole vain kertoa asiakkaille keitä me olemme, mitä me tarjoamme, mitä ovat vahvuutemme ja mitä me arvostamme. Samat arvot ovat aivan yhtä tärkeitä myös työntekijöille itselleen. Hyvin toimiva yritys jonka yrityskuva on positiivinen kannustaa työntekijöitä, antaa näille motivaatiota sekä ylpeyttä työskennellä yrityksessä. Yrityksen arvot ovat kaikkien tiedossa, niitä arvostetaan ja halutaan toteuttaa. Samalla pystytään asettamaan uusia tavoitteita ja kasvamaan yrityksenä.

Aitous ja rehellisyys

Ole aito ja rehellinen – älä tarjoile visioita joita et pysty toteuttamaan tai tarjoamaan. Katso liikelahjojasi, yrityksesi graafista ilmettä, yritysvaatetustanne ja tuotteita joita tarjoatte sekä jaatte. Kertovatko ne teistä jotain oleellista, ovatko ne yritysilmeenne mukaisia, tunnistaako teidät erottumalla muista? Kysy asiakkailtasi mitä he yrityksessäsi arvostavat; suorasukaista rehellistä viestintää, erinomaista asiakaspalvelua, kilpailukykyisiä hintoja vai raudanlujaa asiantuntijuutta? Kun perusta on kunnossa, on siitä helppo rakentaa erottuva, selkeä brändi johon nojata vuosia.

Lue lisää brändäyksestä

22,7 milj USD yhteen ainoaan kampanjaan!
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Toimiston brändäys edullisesti
Mainoskynät vahvistavat yrityksen brändiä

Aiheeseen liittyviä tuotteita:
Liikelahjat
Hupparit painatuksella