Elektroniset laitteet ovat osa arkea

IT-laitteet, audiolaitteet ja muu elektroniikka tehostavat työntekoa monella tapaa, esimerkiksi parantamalla kommunikointia ja tiedonkulkua, helpottamalla tiedostojen jakamista ja tallentamista sekä lisäämällä tuottavuutta. Elektroniikka mahdollistaa tehokkaan etätyöskentelyn. Työpäivän jälkeen elektroniikka tarjoaa viihdettä ja helpotusta stressiin.

Monipuoliset laitteet ovat hyviä yrityslahjoja

Elektroniset laitteet ovat osa ihmisten arkea. Niiden avulla pidetään yhteyttä ystäviin ja perheenjäseniin, seurataan uutisia, tilataan ruokaa ja hoidetaan muita arjen asioita. Kaikesta tästä johtuen on luonnollista että sellaiset elektroniikan oheislaitteet kuin bluetooth-laitteet, powerbankit, webkameran suojat ja esimerkiksi langattomat latausalustat ovat tulleet yhä suositummaksi lahjavaihtoehdoksi yrityksille, jotka haluavat tarjota asiakkailleen, henkilöstölleen ja yhteistyökumppaneilleen arvostettuja ja käytännöllisiä liikelahjoja ja yrityslahjoja.

Elektroniikkaa on yleensä helppo kustomoida

Elektronisten laitteiden muodikas ulkoasu ja helppo brändättävyys monipuolisin painatuksin tai vain yrityksen logolla, lisäävät elektroniikka-laitteiden haluttavuutta myös yrityksille.

Kestävä kehitys ja elektroniset liikelahjat

Kestävän kehityksen haasteet koskevat myös elektroniikka-aiheisia liikelahjoja ja yrityslahjoja. Vastuullinen ostaja voi kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin valitessaan ekologisia liikelahjoja: Tuotteiden pitkäikäisyys, energiatehokkuus, kierrätettävät materiaalit, hiilijalanjälki ja eettinen valmistus. Tavarantoimittajat mielellään toimittavat tietoa sertifioinneista jotka kertovat liikelahjojen ekologisuudesta.

Talencolta saat kaikki elektroniikka-tuotteet yrityksesi logolla varustettuna

Me Talencossa autamme asiakkaitamme kustomoimaan ja brändäämään yrityksen visuaalisen ilmeen mukaisia tuotteita asiakkaan logolla tai muilla painatuksilla. Elektroniikka-tuotteet ovat haluttuja henkilöstölahjoja ja asiakaslahjoja, ne parantavat sidosryhmien sitoutumista yritykseen ja sen brändiin

Luonnollisesti saat meiltä huomattavan laajan valikoiman muitakin ekologisia liikelahjoja ympäristöystävällisistä materiaaleista kuten RPET valmistettuna.

Lisäksi tarjoamme tarvittaessa käteviä työkaluja brändituotteiden varastointiin ja etähallintaan.

Lue lisää tarjoamistamme palveluista tästä.

Ota yhteyttä jo tänään

Anna Talenco toimittaa yrityksellesi kaikki elektronisiet laitteet, ne sitouttavat ja ovat käyttökelpoisia ja haluttuja. Meiltä saat ne helposti, laadukkaasti ja kustannustehokkaasti.

Ota yhteyttä jo tänään, niin pääset valitsemaan yrityksesi tarpeisiin sopivia elektronisia tuotteita.

Elektroniikka-aiheisia tuotteita

Audiolaitteet yrityksen logolla
Brändättävät IT-tarvikkeet
Lataustarvikkeet
Elektroniikkatuotteet omalla logolla

Reppujen materiaalit menossa vastuullisempaan suuntaan

Reppujen materiaalien kehitys on viime vuosina keskittynyt yhä enemmän vastuullisuuden ja ekologisuuden parantamiseen. Tämä on johtanut uusien ja innovatiivisten materiaalien kehittämiseen, jotka tarjoavat saman tason suorituskykyä ja kestävyyttä, mutta ovat myös ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja perinteisille materiaaleille.

Esimerkiksi RPET (recycled polyethylene terephthalate) on yksi näistä uusista materiaaleista. RPET on valmistettu 100% kierrätetyistä juomapulloista, ja se on ympäristöystävällinen vaihtoehto perinteiselle polyesterille. RPET tarjoaa saman tason suorituskykyä ja kestävyyttä, ja se on erinomainen vaihtoehto niille, jotka haluavat vähentää ympäristökuormitusta ja tehdä vastuullisia valintoja.

Myös luomupuuvilla, kierrätyspuuvilla ja muut kierrätetyt materiaalit valyaavat alaa, myös reppujen valmistuksessa. Nämä materiaalit tarjoavat saman tason suorituskykyä ja kestävyyttä kuin perinteiset materiaalit.

Reppujen valmistajat ovat myös aloittaneet käyttämään ympäristöystävällisiä valmistusprosesseja, kuten vähähiilistä tuotantoa ja jätteiden vähentämistä, jotta voivat tarjota asiakkailleen ekologisempia vaihtoehtoja.

Reppujen materiaalien kehitys on jo johtanut ympäristöystävällisempien ja vastuullisempien materiaalien kehittämiseen. Tämä on erittäin tärkeää niille, jotka haluavat tehdä vastuullisia ja ympäristöystävällisiä valintoja ja tarjota asiakkailleen tuotteita jotka tukevat kestäävää kehitystä. Kehitys on nähtävissä myös yrityslahjoiksi tarjottavien yrityksen logolla painettavien reppujen tarjonnassa. Talencon valikoimassa on vastuullisempia reppuja ja kasseja jo moneen lähtöön, kannattaa tutustua.


Lue myös:
rPET: Kestävä vaihtoehto muovien maailmassa
Mainoskynät RPET kierrätysmuovista
Miten kestävää kulutusta voi edistää brändimarkkinoinnissa?
Ekologisuus ja eettisyys yritysmaailman megatrendinä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Taistelu muoviroskaa vastaan kiihtyy
Mitä järkeä tavarantoimittajan on varata oikeus yli- tai alitoimituksiin?

Aiheeseen liittyviä tuotteita:

Reput yrityksen logolla

Näillä saat huomiota messuilla

Erottuminen joukosta on tärkeätä messuilla. Tärkeätä on myös, että messuilla kävijät muistavat yrityksesi – mieluiten hyvällä.

Pieni ja näppärä messulahja on myös hyvä mainoslahja. Se muistuttaa logostasi ja vahvistaa yritysilmettäsi. Fiksua ja koukuttavaa painatusta kannattaa miettiä, vaikka toki pelkkä yrityksen logokin toimii. Onnistuneet messulahjat tuovat yritystäsi esiin yllättävästä näkökulmasta ja houkuttelevat kävijöitä messuosastollesi. Hyvä edullinen mainoslahja tai liikelahja on tärkeä osa messuosastoa. Alla muutamia tuoteryhmiä, jotka toimivat varmasti:

Messukassi tai mainoskassi yrityksen painatuksella toimii liikkuvana mainostauluna sekä messuilla että niiden jälkeen. Runsaasti painopinta-alaa!
Stressilelut ovat ihan vakavasti otettavia tuotteita, joihin kuitenkin saa puristettua vähän hymyä mukaan!
Kaulanauhoja tai logonauhoja tarvitaan lähes kaikilla messuilla.
Huulirasva on edullinen jakolahja, jolla yrityksesi pääsee todella lähelle asiakasta.
Laturikaapelit eli liitäntäkaapelit ovat tätä päivää ja tervetulleita paljon matkustaville messuvieraille.
Heijastimet  ovat ikiaikainen suosikki jakolahjana. Sisältää itsessään viestin turvallisuudesta.

Artikkeleita messuista

Kuinka onnistut messuilla?
Kuinka selviät messuista hengissä ja hyvinvoivana
Hyvä ja toimiva messulahja on messuosastosi välttämätön viimeistelijä

Liikelahjoihin liittyviä linkkejä

 Liikelahjat 
 Yrityslahjat 
 Asiakaslahjat 
 Mainoslahjat 
 Brändituotteet 
 Yrityksen mainostekstiilit

YHDENMUKAINEN PUKEUTUMINEN MESSUILLA

Kauluspaidat omalla logolla
Pikeepaidat omalla logolla
T-paidat omalla painatuksella
Hupparit omalla painatuksella
Liivit omalla logolla
Solmiot omalla logolla
Huivit omalla logolla

TARPEELLISET TARVIKKEET MESSUILLE

Kaulanauhat omalla painatuksella
Juomapullot omalla painatuksella
Mukit omalla painatuksella
Kangaskassit omalla painatuksella
Roll up banderollit omalla painatuksella
Pinssit ja rintamerkit omalla logolla

Muistiinpanotarvikkeet

Muistikirjat logolla
Muistilehtiöt painatuksella
Kynät omalla painatuksella

GIVE AWAY TUOTTEET JAETTAVAKSI STÄNDILLÄ

Makeiset omalla painatuksella 
Suklaat omalla painatuksella 
Stressilelut omalla painatuksella 
Avaimenperät omalla painatuksella 
Heijastimet omalla painatuksella 
Huulirasvat omalla painatuksella 
Magneetit omalla painatuksella 
Puhdistusliinat omalla painatuksella

Etkö löytänyt etsimääsi? Lähetä meille lyhyt kysely niin ehdotamme sinulle sopivaa ratkaisua. 
Lähetä kysely tästä

Näin maksimoit yrityslahjojen vaikutuksen

Yrityslahjat ovat tärkeä osa yrityksen myyntiä ja markkinointia. Ne auttavat rakentamaan suhteita, ne vahvistavat asiakasuskollisuutta ja ne kirkastavat brändiäsi. Maksimoi yrityslahjojen tai liikelahjojen vaikutus seuraamalla näitä ohjeita.

Näin saat parhaan tehon yrityslahjoistasi

Aloita miettimällä minkä tyyppisen lahjan annat. Valitse yrityslahja, joka on hyödyllinen ja merkityksellinen kohderyhmällesi. Mieti, mitä he tarvitsevat tai mitä he arvostaisivat eniten. Jos kohderyhmänäsi on tekniikkaa tunteva yleisö, harkitse huipputeknisen vekottimen, kuten langattoman kaiuttimen tai älykellon, antamista. Jos taas kohderyhmänäsi on terveystietoinen yleisö, mieti, voisitko antaa heille esimerkiksi kuntoiluun liittyviä varusteita tai vaikka terveellisiä välipaloja.

Toiseksi, jos mahdollista, personoi lahja henkilökohtaiseksi. Näin osoitat vastaanottajalle, että olet ajatellut lahjaa ja teet siitä hänelle merkityksellisemmän. Voit esimerkiksi lisätä henkilökohtaisen tervehdyksen pakkaukseen tai jopa kaivertaa vastaanottajan nimen tuotteeseen.

Kolmanneksi viimeistele yrityslahjasi pakkaamalla se huolellisesti yritysilmeesi mukaisesti, niin että myös pakkaus viestii brändisi identiteettiä ja arvoja. Käytä yrityksellesi tehtyjä pakkausmateriaaleja, kuten räätälöityjä laatikoita tai pusseja, joiden logot ja värit vastaavat brändisi graafista ohjeistusta. Näin annat vaikutelman laadusta ja ammattimaisuudesta, jonka vastaanottajat muistavat pitkään.

Neljänneksi, valitse mahdollisuuksien mukaan kestävän kehityksen mukaisia vaihtoehtoja yrityslahjoiksi. Näin viestit yrityskulttuurista joka sitoutuu vastuullisuuteen ja kestävään kehitykseen. Voit harkitse ympäristöystävällisiä materiaaleja, kuten rPET, bambua tai kierrätettyjä paperia, kierrätettyä puuvillaa. Pakkausmateriaaleiksi kannattaa etsiä ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja muovikääreiden sijasta. Pystyykö tavarantoimittajasi tarjoamaan eettisempiä ja vastuullisempia tuotteita, esimerkiksi sellaisia jotka on valmistettu kestävän kehityksen materiaaleista?

Varmista lopuksi, että antamissasi yrityslahjioissa on mukana kiitoskortti. Näin osoitat arvostusta yrityslahjan vastaanottajan aikaa, vaivaa ja asiakasuskollisuutta kohtaan. Kiitoskortti tarjoaa samalla tilaisuuden vahvistaa keskeisiä viestejä yrityksesi missiosta, visiosta ja arvoista.

Noudattamalla näitä vinkkejä voit varmistaa, että yrityslahjoillasi on maksimaalinen vaikutus asiakkaisiin ja mahdollisimman suuri brändiä vahvistava vaikutus.

Talencolta saat mainos- ja liikelahjat

Laajasta valikoimastamme löydät niin niin ekologiset liikelahjat kuin uusimmat trendituotteet. Tai ota suoraan yhteyttä niin autamme löytämään juuri sinun yrityksellesi sopivat lahjat.

Kaipaatko apua tuotteiden tai valikoimien suunnittelussa, tai tuotteiden varastoinnissa? Kysy meiltä, palvelemme kaikissa liikehjoihin liittyvissä kysymyksissä.

Lue myös:

22,7 milj USD yhteen ainoaan kampanjaan!
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Kuinka brändi positioidaan?
Mitä hyötyä promotuotteista on?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Toimiston brändäys edullisesti
Mainoskynät vahvistavat yrityksen brändiä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä

Aiheeseen liittyviä tuotteita:
Yrityslahjat
Liikelahjat
Asiakaslahjat
Langattomat kaiuttimet logolla
Älykello logolla
Fitnesstarvikkeet yrityksen logolla

Mainosmakeiset yrityksen logolla

Mainosmakeiset omalla logolla ovat erinomainen tapa vahvistaa yrityksesi brändiä ja tarjota vierailijoille tai asiakkaille pieni hetken herkku. Pieni mainosherkku voi olla purukumi, tikkari, karamelli, suklaa, patukka tai vaikka yksittäispakattu keksi. Mainosmakeiset ja -herkut ovat erittäin suosittuja pieniä mainoslahjoja niin messuilla kuin yritysten vastaanottotiskillä sekä kokoushuoneissa. Mainosmakeiset ovat edullisia mainoslahjoja jotka lisäävät myyntiäsi. Muutaman sentin kustannuksella teet hyvän vaikutuksen asiakkaaseen tai vieraaseen. Toki esimerkiksi käsintehdyt suklaat toimivat hyvin myös arvokkaampina liikelahjoina.

Mainosmakeiset voivat olla hyödyllisiä

Makeisilla on myös hyödyllinen puoli, sillä ne auttavat palauttamaan sokeritasapainon päivän aikana. Tämä takaa, että vierailijat ja asiakkaat ovat energisempiä ja valppaita, mikä puolestaan parantaa heidän kokemuksia yrityksestäsi.

Xylitol on hyvä vaihtoehto sokerilla

Jos haluat tarjota vaihtoehtoisia vaihtoehtoja perinteisille makeisille, voit valita mainosmakeisiksi xylitolia. Xylitol on terveellinen vaihtoehto sokerille, joka on hyväksi hampaille ja vähentää mahdollisuutta sairastua hammassairauksiin.

Yhteenvetona, mainosmakeiset ovat helppo ja tehokas tapa parantaa yrityksesi brändimielikuvaa ja tarjota vierailijoille tai asiakkaille pieni herkku. Valitse sopiva vaihtoehto perinteisistä makeisista tai terveellisempi vaihtoehto, kuten xylitol.

Talencolta saat kaikki mainosmakeiset

Talenco auttaa toteuttamaan yrityksesi tarpeisiin sopivat mainosmakeiset kuten suklaat ja mainoskarkit edullisesti ja nopeasti. Autamme kustomoimaan ja brändäämään visuaalisen ilmeesi mukaiset mainosmakeiset omalla logollasi tai muilla painatuksilla. Mainosmakeiset ovat pieniä ja edullisia tuotteita jotka ilahduttavat saajaan ja sitä kautta parantavat sidosryhmiesi sitoutumista yritykseesi ja brändiisi

Ota yhteyttä jo tänään

Mainosmakeiset ovat herkullisia ja hyödyllisiä pieniä brändituotteita. Ne sopivat käytettäväksi niin toimistolla kuin messuilla, tai vaikka asiakaslahjoina. Ota yhteyttä jo tänään, niin pääset jakamaan sidosryhmillesi tervetulleita ja piristäviä pieniä herkkuja joilla rakennat pitkäaikaiseia asiakassuhteita.

Lue lisää

Artikkeleita mainosmakeisista

Mainoskarkeilla oli aikoinaan makeisvero
Tikkareita on syöty läpi historian

Artikkeleita messuista

Näillä saat huomiota messuilla
Kuinka onnistut messuilla?
Kuinka selviät messuista hengissä ja hyvinvoivana
Hyvä ja toimiva messulahja on messuosastosi välttämätön viimeistelijä

Linkkejä mainomakeisiin

Patukat omalla logolla
Purukumit omalla logolla
Suklaat omalla logolla
Tikkarit omalla logolla

Keittiöveitsikö liikelahjaksi?

Laadukas keittiöveitsi, tai kokonainen keittiöveitsisetti, on erinomainen liikelahja. Sen avulla voit osoittaa arvostusta asiakkaille ja henkilöstölle ja näin entisestäänkin vahvista tärkeitä liikesuhteita ja parantaa yhteistyötä.

Mitä veitsiä kotikokki tarvitsee?

Monipuolisesti ruokaa valmistava kotikokki tarvitsee oikeastaan neljä erilaista veistä: kokkiveitsen, eli keittiön yleisveitsen, jolla on pitkä ja leveä terä, kalaveitsen, leipäveitsen ja vihannesveitsen. Kokkiveitsi on näistä tärkein, sillä pienii mainiosti vihannekset ja isommat hedelmät, lihasta ja kalasta puhumattakaan. Kokatessa kokkiveitsi on se veitsi joka on käytössä suurimman osan ajasta.

Erikoisempia ja vaativampaan makuun sopivia veitsiä ovat japanilaiset keittiöveitset. Niitä pidetään erityisen laadukkaina korkealaatuisen teräksen ja huolitellun viimeistelyn takia. Yleisveitsi on gyoto-veitsi, jota käytetään oikeastaan kaikkiin tarkoituksiin. Japanilaisista keittiöveitsistä tunnetuin lienee santoku, jonka terässä on niin sanotut ilmataskut ehkäisemään raaka-aineen tarttumista terään leikatessa. Ylipäätään kannattaa muistaa, että japanilaiset veitset ovat ennen kaikkea kala- ja vihannesveitsiä. Lihan leikkaaminen ja lihaveitset tulivat vasta 1800-luvun länsimaistumisen myötä.

Veitsien lisäksi kotikeittiössä tarvitaan teroitin. Veitsi tylsyy käytössä ja tylsä veitsi on ikävä työkalu, lisäksi tylsä veitsi saattaa lipsahtaa herkemmin. Eli jonkinlainen teroitin on välttämätön.

Teroitusvälineitä on monenlaisia: on teroituspuukkoja ja -puikkoja, ja hahloteroittimia. Sahanteräisiä leipäveitsiä, tai erillisiä kuorimaveitsiä ei juuri tarvitse teroittaa.

Keittiöveitsen huolto

Veistä käyttäessä pitää olla käytössä leikkuulauta, joko puinen tai muovinen. Muovinen tylsistyttää veistä enemmän. Jos käyttää tiskipöytää alustana vaurioituu veitsi ennemmin tai myöhemmin pahemman kerran. On tärkeää pestä veitsi erikseen muusta tiskistä. Käsinpesu on suositeltava. Kalan, kanan tai lihan käsittelyn jälkeen on veitsi syytä pestä huolellisesti pesuaineella.

On hyvä muistaa että huolella hoidettu laadukas keittiöveitsi kestää käytössä jopa vuosikymmeniä.

Minkälainen veitsi yrityslahjaksi?

Yrityslahjaksi sopiva keittiöveitsi yhdistää käytännöllisyyden ja tyylikkyyden. Laadukas kokkiveitsi tai yleisveitsi on monikäyttöinen ja pitkäikäinen lahja, joka muistuttaa lahjan antajasta pitkään. Valitse veitsi, jossa on laadukas terä, ergonominen kahva ja mahdollisuus personointiin, kuten laserkaiverrettu yrityksen logo. Riittävän laadukas ja tyylikkäästi pakattu keittiöveitsi on erinomainen valinta yrityksen joululahjaksi

Artikkeleita yritysten joululahjoista

Miksi laadukkaat keittiövälineet ovat hyvä esimerkki järkevästä joululahjasta yritysjohdolle?
Lahjakorttiko yrityksen joululahjaksi? Näkökulmia puolesta ja vastaan.
Milloin henkilökunnalle joululahjaksi annetut lahjakortit ovat verovapaita?
Joulun liikelahjat asiakkaille ja yhteistyökumppaneille
Mielekkäät henkilöstölahjat jouluksi
Joulun parhaat mainoslahjat ovat monella kotimaisia
Vinkkejä yrityksen joululahjan hankintaan
Joulun liikelahjat – vinkit ja ideat yrityksille
Liikelahjat ja joululahjat ovat markkinointia
Miten valitsin yrityksen joululahjat viime vuonna
Asiakaslahjojen ideointi: anna vuodenaikojen tunnelmien inspiroida

Aiheeseen liittyviä tuoteryhmiä

Keittiöveitset
Yrityslahjat
Asiakaslahjat
Grillaustarvikkeet
Yrityksen joululahjat
Liikelahjat

Lounasrasia on fiksu tapa

Runsas neljännes töissä käyvistä suomalaisista syö töissä eväslounaan. Henkilöstöravintolassa syöminen on myös yleistä, mutta se riippuu mutta sitä ei kaikissa paikoissa tarjolla. Henkilöstöravintoloiden saatavuus vaihtelee merkittävästi paikkakunnittain, ammattialoittain ja sosioekonomisen aseman mukaan.

Lounasruokailu ei suinkaan ole neutraali asia. Omia eväitä syövät – varsinkin jos henkilöstöravintola on vaihtoehto – on jollain tavalla epäilyttävää. Joitain vuosia sitten Image-lehden päätoimittaja kirjoitti lehdessään: ”Omien eväiden syöminen on hätähuuto: palkkauksessa, työilmapiirissä tai työmaaruokalassa on jotain vikaa. Siksi on esimiesten tehtävä puuttua omien eväiden syömiseen mahdollisimman varhain.”

Tuskin sentään noin. Eväsruokailussa on hyvätkin puolensa: se on aikaa ja rahaa säästävää. Eväitä tulee laitettua juuri se määrä, mitä tarvitsee syödä. voi jättää ainakin raskaat jälkiruuat väliin. Se on sosiaalistakin, jos eväsrasiaa kuljettavat muutkin mukanaan. Vaihtoehtoisesti, jos työ on kovin sosiaalista, yksinäinen lounastauko mahdollistaa vaikka lehden lukemisen omassa rauhassa. Sitä paitsi aterioiminen on hyvin henkilökohtainen asia, sen negatiivinen kommentoiminen on suorastaan loukkaavaa.

Mukaan töihin otettava lounas pitää myös pakata. Lounasrasiaa valitessa kannattaa valita sellainen, jonka saa suljettua vähintään auttavasti vesitiiviisti ja särkymätön, ettei ruoka vahingossa valu ulos ja sotke laukun muita tavaroita. Jos tekee ylipäätään isoja annoksia kotiruokaa, kannattaa eväsrasian olla pakastamisen kestävää materiaalia. Tietysti rasian pitää olla myös riittävän vaan ei liian suuri, ja sen tulee olla helposti pestävä. Täsmällinen muoto (suorakaiteen muotoinen) on yleensä vähiten tilaa vievä – sekä kassissa että työpaikan jääkaapissa.

Lue myös:
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?

Aiheeseen liittyviä tuotteita:
Lounasrasiat yrityksen logolla
– Brändituotteet
– Liikelahjat
– Mainostekstiilit
– Yritysvaatteet

Liikelahja vahvistaa brändiä

Brändillä ja liikelahjalla on sama lähtökohta, yrityksen arvot. Omalla logolla varustettu liikelahja onkin erinomainen tapa kertoa yrityksen arvoista, ja vahvistaa niitä. Yrityksen visuaalisen ilmeen mukaisesti kustomoidut yrityslahjat ovat yksi markkinointiviestinnän muoto, ja ne voi ja pitäisi suunnitella tukemaan yrityksen kokonaisviestinnän tavoitteita.

Liikelahjat ovat viestintää ja brändin rakentamista

Koska liikelahjojen viestinnällisyys on aika selvää, kannattaisi niiden valinnan tehdä samat henkilöt, jotka vastaavat yrityksen markkinointiviestinnästä. Tämä ei kuitenkaan taida vieläkään olla sääntö, vaan asiakaslahjojen budjetin ja valinnan kanssa tuskailevat aivan eri henkilöt.

Viestinnällisyyden muistaminen on sinällään aika helppoa. Värien ja muun graafisen ilmeen on oltava sama kuin muussa viestinnässä. Pienikin lahja on viestinnällinen ja se viestii yrityksen arvoista. Tällaisia ovat esimerkiksi kansiot ja muistiot, joissa on painatuksena yrityksen logo samanlaisena kuin se on muussakin viestinnässä.

Visuaalisten elementtien lisäksi yrityslahja itsessään viestii yrityksen arvoista ja rakentaa näin yrityksen brändiä. Esimerkiksi jos muussa viestinnässä yrityskuvasta pyritään rakentamaan elegantti ja lifestyle-henkinen, voi hyvänä liikelahjana toimia vaikka Berkelyn lifestyle-mallisto, tai tyylikkäät pyyhkeet yrityksen logolla.

Yhteenvetona voi todeta, että liikelahjat tulisi ymmärtää nykyistä enemmän nimenomaan osana yrityksen viestintää ja brändin rakentamista. Siksi niiden valintaan tulisi panostaa nykyistä enemmän.

Huomio nämä kun valitset liikelahjaa:

  • Yrityksen arvot. Liikelahjalla voi tuoda esiin yrityksen arvoja tekojen kautta paremmin kuin kirjoitettujen viestien avulla.
  • Sidosryhmät. Se, kenelle lahja annetaan, vaikuttaa liikelahjaan. Pitkäaikaisen kumppanuuden tulee näkyä myös lahjan sisältämässä viestissä.
  • Ajankohta. Hyvä liikelahja liittyy ajankohtaan, olipa se sitten vuodenaika tai vaikka merkkipäivämuistaminen.
  • Henkilökohtaisuus. Niin kuin lahjataina, ne valitaan saaja huomioiden. Samalle yhteistyökumppanille ei anneta samaa lahjaa kahta kertaa.
  • Liikelahjan antaminen. Tulee myös huomioida, miten lahja annetaan, mitä siitä lausutaan ja koska se annetaan. Tavat vaihtelevat maittain.
  • Käytännöllisyys. Liikelahjan tulee olla käytettävä ja siitä tulee olla saajalle hyötyä.
  • Idearikkaus. Hyvät ideat jäävät mieleen. Hyvä lahja on persoonallinen, sellainen, joka muistuttaa antajayrityksestä.
  • Personointi. Liikelahjaan merkitään antavan yrityksen logo diskreetisti, kenties vain pakkaukseen, mutta sen sijaan saajan nimellä personoitu tuote tekee aina vaikutuksen.
  • Budjetti. Liikelahjat kannattaa budjetoida, jotta oikeissa tilanteissa annetaan oikean arvoinen lahja. Joulu- jakesälahjoja hankitaan paljon samanlaisia, mutta yritysliikelahjoja pienempiä määriä – mainoslahjoja taas jakoon asti.
  • Antamistilanne. Sopimusneuvotteluissa ei anneta lahjoja tai jos annetaan, ne annetaan vasta virallisten neuvottelujen jälkeen. Hyvä lahja on valittu antamistilanteen mukaan.

Talencolta löydät mainos- ja liikelahjat

Laajasta valikoimastamme löydät niin niin ekologiset liikelahjat kuin uusimmat trendituotteet. Tai ota suoraan yhteyttä niin autamme löytämään juuri sinun yrityksellesi sopivat lahjat.

Kaipaatko apua tuotteiden tai valikoimien suunnittelussa, tai tuotteiden varastoinnissa? Kysy meiltä, palvelemme kaikissa liikehjoihin liittyvissä kysymyksissä.

*Kirjoituksessa on hyödynnetty Elina Jacklinin opinnäytetyötä Liikelahjakin viestii – Brändin vaikutus liikelahjan valintaan Oulun seudun ammattikorkeakoulun viestinnän koulutusohjemassa.

Lue lisää liikelahjoista ja brändäyksestä:

Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Toimiston brändäys edullisesti
Mainoskynät vahvistavat yrityksen brändiä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Paljonko liikelahjoihin kannattaa varata rahaa?
Berkeley, kun haluat erottua yritysvaatetuksella

Esimerkkejä kaupunkibrändäyksestä:

Helsinki – kaupungin brändi, liikelahjat, markkinointi ja graafinen ilme
Lahti – Liikelahjat logolla, kaupungin brändi ja logo
Tampere – brändin rakentaminen ja graafinen ilme

Linkkejä artikkelissa mainittuihin tuotteisiin:

Pyyhkeet logolla
– Brändituotteet
– Liikelahjat logolla
– Mainostekstiilit
– Yritysvaatteet
Yrityslahjat
Asiakaslahjat

Kuinka suosittu brändätystä mukista voi tulla? Case muumimukit

Muumimukien tarina alkaa Tovesta

Muumimukit ovat käsite. Varsinainen buumi lähti 1990-luvun alussa, kun Arabian suunnittelija Tove Slottelta pyydettiin muumikuvitusta Arabian astioihin. Hän teki luonnoksia ja meni käymään Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän kotiin. Tove Jansson hyväksyi luonnokset ja idean, ja valmistus saattoi alkaa. Erilaisia Teema-sarjan muumimukeja on suunniteltu tuotantoon 1990-luvulta runsaat sata mallia.

Teema-sarjan klassikkomuki saa muumikasvot

Muumimukin perusmukina on Kaj Franckin suunnitteleman Teema-sarjan muki, jonka vetoisuus on vajaa kolme desiä. Muumimuki kuuluu Arabian Muumit-astiastoon. Tuttu muoto yhdistettynä rakastettuihin hahmoihin on osoittautunut menestysreseptiksi.

Moomin Characters – brändin vartija

Muumihahmojen oikeuksia hallinnoi Oy Moomin Characters Ltd, joka on Muumi-tekijänoikeuksien virallinen haltija, ja ilman sen lupaa Muumilaakson hahmoja ei saa käyttää kaupallisissa yhteyksissä. Moomin Characters Oy Ltd:n pääosakas ja taiteellinen johtajan on Tove Janssonin veljentytär Sophia Jansson. Yrityksen taloustiedot ovat mairittelevaa luettavaa. Kasvu ja kannattavuus ovat kohdillaan!

Keräilymukien kulttimaine

Keräilykohteena Muumimukit ovat legendaarinen. Keräilybuumi alkoi pian valmistuksen alettua, ja valmistaja (Arabia-Iittala) on huolehtinut siitä, että keräilyarvoltaan merkittäviä mukeja on markkinoilla. Se on tuottanut useita erikoismukeja, joita on valmistettu vain rajattu määrä.

Erikoismukit nostavat kierroksia

Vuonna 2018 elokuussa lanseerattiin Tove Janssonin syntymäpäivän kunniaksi Muumin päivä -erikoismukin, jota oli tarkoitus myydä vain yhden päivän ajan. Kauppoihin syntyi jonoja, verkkosivut kaatuivat ja muki myytiin loppuun alle puolessa päivässä.

Keväällä 2019 Suomen voittaessa jääkiekon maailmanmestaruuden Mörkö-hahmon koristamat mukit myytiin loppuun, koska Suomen joukkueen kapteenin Marko Anttilan lempinimi on Mörkö.

Syksyllä 2021 julkaistiin kaksi uutta rajoitetun tuotantoerän muumimukia. Ensimmäinen näistä oli muumin päivänä 9. elokuuta 2021 myyntiin tullut Muumin päivä 2021 -muki, joka myytiin loppuun muutamassa päivässä.

Suosiota yli rajojen

On luultavaa, että Muumimukit säilyttävät keräilyarvonsa, sillä ilmiö on selvästi kansainvälistynyt ja erityisesti japanilaiset ovat kiinnostuneita mukeista.

Brändätyt Teema-mukit yrityksesi omalla ilmeellä

Arabian klassinen Teema-sarjan muki on myös erinomainen liike- tai mainoslahja. Mukin ajaton muotoilu, korkea laatu ja kotimaisuus tekevät siitä arvostetun ja pitkäikäisen lahjan, joka jää käyttöön ja näkyville.

Tiesitkö että me Talencolla suosittelemme mukia omalla painatuksella mainoslahjaksi lähes kaikille yrityksille? Autamme mielellämme sinuakin suunnittelemaan ja toteuttamaan oman brändisi näköiset Teema-mukit painatuksella. Lisäksi neuvomme mihin sinun kannattaa kiinnittää huomiota valitessasi mukia.

Kaikki mukit ovat saatavilla omalla logolla tai yksilöllisellä viestillä – nopeasti, luotettavasti ja kilpailukykyiseen hintaan, siten että brändisi yhtenäinen ilme säilyy.

Asiantunteva asiakaspalvelumme auttaa sinua tuotteen valinnassa ja personoinnissa. Tarjoamme nopean toimituksen, selkeät hinnoittelut ja laadun, johon voit luottaa. Ota yhteyttä jo tänään, niin suunnitellaan yhdessä yrityksellesi juuri oikeanlainen ja mieleen jäävä liikelahja.

Lue myös

Kuusi vinkkiä varainhankintaan

Liikelahjoina käytettävien tuotteiden historiaa

Pikeepaita on urheilullisen herrasmiehen vaate
Painetut t-paidat ovat muotia
Paita tekee miehen
Sadeponcho juontaa Etelä-Amerikasta
PowerBank varavirtalähde on mielenkiintoinen liikelahja
Termosmuki on ympärivuotinen liikelahja
Sateenvarjo on liikelahjana ajaton, ja sillä on todella pitkä historia
QI-latausalusta
Webkameran suojalla piilotat tietokoneesi nettikameran helposti ja suojaat yksityisyyttäsi
Huulirasva on asiakkaidesi huulilla vuoden ympäri
Mainoskarkeilla oli aikoinaan makeisvero
Tikkareita on syöty läpi historian
Pipon historia
Tiesitkö tämän lippiksestä?
Mitä yhteistä IT-alalla ja nyrkkeilijöillä?
Tekniset T-paidat ovat pitkää jatkumoa
Sony Walkman räjäytti kuulokemarkkinan
Bluetooth, maiden ja laitteiden yhdistäjä
Muistikirjat parantavat tuottavuutta
Nykyläppäri on pieni ja kevyt
Kevytuntuvatakki toimii myös liikelahjana
Edulliset mainoslahjat käyttötarkoituksen mukaan
Kuinka suosittu brändätystä mukista voi tulla?
Termosmuki on ympärivuotinen liikelahja

Brändäystietoutta

Yhteenkuuluvuutta mainostekstiileillä ja brändivaatteilla
Brändäyksessä värillä on väliä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Toimiston brändäys edullisesti
Mainoskynät vahvistavat yrityksen brändiä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Asiakaslahjat, liikelahjat ja pykologia niiden takana