Asiakaslahjat, liikelahjat ja psykologia niiden takana

Eri maissa tehdyt tutkimukset kertovat, että yrityksen logolla varustettujen liikelahjojen tai asiakaslahjojen antaminen on edelleen hienoisessa kasvussa. Ja saimmepa lahjoja työntekijän, asiakkaan tai muun sidosryhmän jäsenenä, arvostamme niitä edelleen. Siitäkin huolimatta, että tiedämme varsin hyvin, että niiden tarkoituksena on varmistaa lojaalisuutemme tai bisneskumppanuutemme. Tämä artikkeli pyrkii vastaamaan kysymykseen että miksi näin on. Artikkelissa on hyödynnettu Cialdinin seitsemää vaikuttamisen periaatetta.

Henkilöstölahjat

Henkilöstölahjojen antaminen vahvistaa henkilöstön tunnetta siitä, että he ovat todellakin osa yritystä. Kun annat lahjan työtekijöille, kannattaa lahjaa ajatella nimenomaan liikelahjana. Ja lahjat kannattaa yrittää mieltää persoonallisiksi arvostuksen osoitukseksi, ja välttää niiden mieltämistä ”lahjuksiksi”. Lahjan muuttaminen persoonalliseksi onnistuu esimerkiksi niin, että liittää siihen käsinkirjoitetun saatteen. Tällainen pieni teko saa työntekijän tuntemaan, että lahja on henkilökohtainen ja että työnantaja tuntee heidän persoonalliset mieltymyksensä.

Asiakaslahjat ja vastavuoroisuus

Vastavuoroisuus on termi, joka psykologia käyttää kuvaamaan ilmiötä, jossa positiivinen toimi aiheuttaa myönteisiä vaikutuksia. Anteliaisuus asiakaslahjojen kanssa aiheuttaa mitä todennäköisimmin vastavuoroisuutta: muutamat – joskus pienetkin – hyvin harkitut henkilöstölahjat työntekijöille tuottavat tyytyväisempiä ja sitoutuneempia työntekijöitä, ja tämän myötä tuottavuuden kasvua paljon enemmän kuin mitä näihin liikelahjoihin on kulunut rahaa.

Asiakkaat ja asiakaslahjat

On selvää, että ostamme tavaraa ja palveluita mieluiten yrityksiltä, joista pidämme ja joihin luotamme. Yrityslahjat tai asiakaslahjat asiakkaille ovat tapa osoittaa, että yritys myös arvostaa asiakkaitaan. Kaikki me olemme ihmisiä, joten lahjojen antaminen johtaa jopa kiitollisuudenvelkaan – joka puolestaan vaikuttaa tapaan, jolla yrityslahja antanutta yritystä käsitellään esimerkiksi liikesopimusta uusittaessa. Kovassa kilpailutilanteessa liikelahjoin vahvistettu liikesuhde saattaa olla ratkaiseva tekijä menestyksen ja tuhoutumisen välillä.

Lahjonnan välttäminen

Kannattaa pitää mielessä, että liikelahja tai asiakaslahja saattaa muuttua lahjukseksi, jos yleisesti hyväksytyt rajat yrityslahjojen arvossa ylitetään. Erittäin kalliita asiakaslahjoja ei välttämättä myöskään arvosteta enempää kuin edullisempia yrityslahjoja. Päinvastoin, ne saattavat jopa saada vastaanottajan kiusaantuneeksi. Alasta ja asiakkaista hieman riippuen yleinen sääntö on, että ylilyöntejä kannattaa välttää. Riittää että osoitat ajattelevasi asiakkaita ja että arvostat heitä lahjan arvoisesti. Huomaamattomasti sijoitettu, logolla tai brändimerkillä varustettu tuote löytää todennäköisemmin tiensä asiakkaasi pöydälle kuin kallis ja räikeä yritysmainos.

Potentiaaliset asiakkaat

Koska on todennäköistä, että myös kilpailijasi jakaa liikelahoja, voit yrittää peitota näiden asiakaslahjat lisäämällä lahjaan yllä mainittua yksilöllistä silausta. Asiakaslahjan rahallinen arvo voi olla jopa negatiivinen asia kilpailutilanteessa. Erityisen tarkkana kannattaa olla potentiaalisten asiakkaiden lahjojen kanssa. Niissä yleensä ollaan varmuudella tilanteessa, että myös kilpailijasi muistaa heitä asiakaslahjoilla. Silloin hyvä maku ja personointi saattaa olla ratkaisevan tärkeätä.

Asiakaslahjoihin sisältyvät piilomerkitykset

Lähes kaikissa kulttuureissa perhekeskeisyys on vahvasti positiivinen asia. Vain kaikkein kovimmilla ja rajuimmin kilpailluilla aloilla perhekeskeisyys voidaan tulkita urakeskeisyyden negatiiviseksi vastakohdaksi. Yleisesti hyväksytty arvo kannattaa muistaa työntekijälahjoja hankittaessa: esimerkiksi keittiötarvikkeet ovat merkki siitä, että työnantaja ymmärtää perheen ison arvon työntekijöille. Asiakaslahjat voivat olla enemmän yksilöä varten ajateltuja, esimerkiksi liikunta- ja urheiluvarusteet sisältävät piilotetun viestin dynaamisuudesta, jota yrityksiltä odotetaan.

Talencolta saat kaikki asiakaslahjat ja liikelahjat

Hyödynnä Talencon joustavaa ja monipuolista palvelua kun tarvitset laadukkaita asiakas- ja liikelahjoja. Kaikki tuotteet brändätään yrityksesi logolla. Ota yhteyttä jo tänään ja anna meidän auttaa ratkaisemaan kaikki haasteesi.

Lue lisää Talencon tarjoamista palveluista

Näin Talenco palvelee liikelahja-asiakkaita
Liikelahjojen ja brändituotteiden varastointi
Helpompi etsiä tuotteita Talencon tarjonnasta
Näin hyödynnät tuotteiden etähallintaa, TOP-5 vinkit

Näin ideoit asiakaslahjoja

Asiakaslahjojen ideointi: anna vuodenaikojen tunnelmien inspiroida

Onko Suomi muuttumassa viinimaaksi?

Viinimaailma on muuttumassa hiljalleen, mutta vääjäämättömästi. Perinteisissä viinimaissa sekä tuotanto että kulutus ovat laskussa, ja molemmat ovat nousussa uusissa viinimaissa. Ranska ja Italia ovat vielä – vuorotellen – suurimmat viinintuottajamaat. Ne tuottavat kumpikin n. 45 miljoonaa hehtolitraa (hl=100 litraa) vuodessa. Euroopan ulkopuolisista maista suurin tuottaja on Yhdysvallat, mutta sen tuotanto (n. 23 Mhl) tavoittelee vasta puolta Ranskan ja Italian määristä. Yhdysvallat on kuitenkin jo lähestymässä Euroopan kolmanneksi suurinta tuottajamaata Espanjaa. Muita isoja Euroopan ulkopuolisia tuottajamaita ovat Chile, Kiina, Argentiina, Australia ja Etelä-Afrikka. Sijoitukset ja tuotantoluvut vaihtuvat vuosittain.

Vielä vuonna 2000 ”Vanha mantere” tuotti 73 % kaikesta maailman viinistä. Reilut kymmenen vuotta myöhemmin lukema oli 60%. On arvioitu, että jo 2030 luvulla viiniä tuotetaan enemmän Euroopan ulkopuolella kuin Euroopassa.

Viinit ovat maatalouspolitiikkaa

Muutoksen syynä Euroopassa ovat viinin kohtuuttoman käytön aiheuttamat terveyshaitat ja EU:n maatalouspolitiikka, joka on yrittänyt vuosikaudet kitkeä viinin ylituotantoa. Eurooppalaisittainhan viini on ennen kaikkea maatalouspolitiikkaa, vaikka Suomessa se on sosiaali- ja terveyspolitiikkaa.

Suomessa ei perinteisesti ole juotu viinejä

Ilmasto-olosuhteista johtuen Suomi ei ole kuulunut viinimaihin. Mutta muutosta on tapahtunut ja tapahtuu. Vielä 80-luvulla kulutus täällä keskittyi väkeviin ja mallasjuomiin. Niitä kumpaakin kului 3 – 4 litraa vuodessa / henkilö (100-prosenttisena alkoholina) ja viiniä kului alle litran. Noista ajoista väkevien kulutus on laskenut alle kahden litran, kun taas viinin kulutus on noussut samoihin lukuihin, historiallisesti ensimmäistä kertaa. Viininkulutus Suomessa on siis kaksinkertaistunut parissakymmenessä vuodessa. Mallasjuomat toki mellastavat omissa lukemissaan, lähellä neljää litraa.

Vaikuttavatko liikelahjat viinien suosioon?

Viinitarvikkeet, kuten korkkiruuvit, viinisetit, tai muut viinitarvikkeet, ovat liikelahjana nostaneet suosiotaan tasaisesti. Hypoteesinomaisesti voisi jopa väittää, että viinien kulutuksen nousu ja viinikulttuurin vakiintuminen Suomeen on osaksi juuri liikelahjoina annettujen viinitarvikkeiden ansiota. Kun viinituotteen on saanut mainoslahjana tai liikelahjana, kiinnostus on saattanut herätä ja kulutustottumukset siirtyä viinin suuntaan.

Viinituotteet sopivat liikelahjoiksi ympäri vuoden, mutta suosituimmillaan ne ovat joulun aikaan yrityksen joululahjoina. Myös alkoholittomien viinien nauttiminen on nousussa, ja niitä löytyy myös Alkon valikoimista melko hyvin. Ei siis ole mitään syytä olla huolissaan viinitarvikelahjojen antamisessa myös absolutisteille. Asian kanssa on kuitenkin syytä olla diskreetti.

Viinit omalla etiketillä vahvistavat yrityksen brändiä

Viinit omalla etiketillä ovat myös mahdollisia. Verotuksen selkiytymisen myötä vakiintuneet ja hyvämaineiset yritykset ovat ruvenneet tarjoamaan palveluitaan mikä on mahdollistanut kustomoitujen, omalla etiketillä varustettujen viinien tarjoamisen asiakkaille suhteellisen edullisin hinnoin. Onhan viinit suosittu yrityksen jouluhja.

Lue myös:

Milloin henkilökunnalle joululahjaksi annetut lahjakortit ovat verovapaita?
Joulun liikelahjat asiakkaille ja yhteistyökumppaneille
Mielekkäät henkilöstölahjat jouluksi
Joulun parhaat mainoslahjat ovat monella kotimaisia
Vinkkejä yrityksen joululahjan hankintaan
Joulun liikelahjat – vinkit ja ideat yrityksille
Liikelahjat ja joululahjat ovat markkinointia
Miten valitsin yrityksen joululahjat viime vuonna
Asiakaslahjojen ideointi: anna vuodenaikojen tunnelmien inspiroida
Liikelahjojen antaminen – mitä, kenelle ja milloin?
Kuusi vinkkiä varainhankintaan
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?

Viini-aiheisia liikelahja-tuotteita

– Viinit jouluksi omalla etiketillä
– Yrityksen joululahjat
Kodin tuotteet omalla logolla
– Vapaa-ajantuotteet yrityksen logolla
– Asiakaslahjat omalla logolla
– Ekologiset liikelahjat logolla
– Yrityslahjat painatuksella
– Brändituotteet omalla logolla tai painatuksella
– Mainoslahjat painatuksella

Liikelahja, joka näkyy kolme kertaa kauemmas kuin muut

Harva tietää, että tuiki tavallinen jalankulkijan turvaheijastin on suomalainen keksintö. Sen keksi pertteliläinen maanviljelijä Arvi Lehti 1940- ja 1950-lukujen vaihteessa. Kummallista kyllä, tuota meille tuttua turvalaitetta ei tunneta juuri lainkaan Suomen ja muiden pohjoismaiden ulkopuolella. Vanha kansatieteilijä minussa arvelee, että heijastimen yleistyminen juuri täällä johtuu harvaan asutusta maaseudusta. Muualla Euroopassakin ihmiset ovat asuneet tiheämmin ja kaupunkimaisemmin, eikä maantien tallaamista ja sen turvaamista ole juuri tarvittu.

Heijastimien ansiosta autoilijoiden on helpompi huomata tiellä liikkujat. Kaukovaloilla ajava autoilija näkee pimeällä tiellä ilman heijastinta kulkevan henkilön noin 100 metrin etäisyydeltä. Heijastinta käyttävän hän huomaa jopa 300 metrin päästä. Lähivaloilla ajava autoilija havaitsee ilman heijastinta kulkevan henkilön vasta noin 40 metrin etäisyydeltä. Heijastimella varustettu henkilö näkyy 100–150 metrin etäisyydeltä.

Vuonna 2003 Suomessa voimaan tulleen lain mukaan jalankulkijan on pimeän aikana tiellä liikkuessaan yleensä käytettävä asianmukaista heijastinta.

Jalankulkijan heijastimet määritellään Euroopan unionin henkilösuojaindirektiivin perusteella. Myytävien turvallisuustuotteiden tulee täyttää standardien vaatimukset ja olla CE-hyväksyttyjä. Talencon logopainatetut mainoslahjaheijastimet  ovat luonnollisesti vaatimusten mukaisia.

Talencolta löytyy heijastimia löytyy joka lähtöön. Esimerkiksi pehmoheijastimia on sekä standardimuotoisia  että muotoon leikattuja . Löytyy myös jousiheijastimia  ja monia muita malleja.

Nyt on todella heijastinten vuodenaika. Heijastin liikelahjana on kappalehinnaltaan yksi edullisimmista. Varmaa on, ettei niistä voi kukaan löytää negatiivista sanottavaa. Hintansa ansiosta ne ovat harkinnanarvoisia myös jakolahjaksi.

Lue myös:
Logolla merkattujen heijastimien edelläkävijä Soft Reflector luopuu muovin käytöstä pakkauksissa

Aiheeseen liittyviä tuotteita
– Liikelahjat logolla
– Asiakaslahjat logolla
– Mainoslahjat logolla
– Yrityslahjat logolla

Joulun liikelahjat – vinkit ja ideat yrityksille

Suomalaisessa liikelahjakulttuurissa joulu on edelleen selkeä lahjanantamissesonki. Jos olet yritys, nyt on paras – ja korkea – aika käynnistää joululahjojen hankintaprosessi. Lokakuun jälkeen olet jo myöhässä!

Muutamia vinkkejä ruljanssin helpottamiseksi. Näistä on kirjoitettu aiemmissakin blogeissa, joten nyt vain lyhyt kertaus.

Kannattaa käydä läpi joululahjansaajien kaikki kolme ryhmää: työntekijät, asiakkaat ja palveluntarjoajat. JA  listata saajat jokaisesta ryhmästä. Tämä säästää hiusten harmaantumiselta!

Pitää muistaa olla tasapuolinen erityisesti työntekijöiden ja asiakkaiden kanssa, sillä ihmisillä on tapana puhua keskenään myös saamistaan joululahjoista (bonukset ovat eri asia ja lähtökohtaisesti vain kahdenkeskistä tietoa). Hoululahjojen personointi on parempi tehdä vaikka liittämällä mukaan käsinkirjoitettu kortti, kuin eriarvoisilla lahjoilla.

Aika monet rohkenevat neuvoa, että jos palveluntarjoajan tuottama palvelu ei ole vastannut odotuksia, on turha ainakaan ylenpalttisesti muistaa yrityslahjoilla. En väitä vastaan.

Ei kannata unohtaa, että elämme Suomessakin, varsinkin liike-elämässä, monikulttuurisessa maailmassa: kaikki eivät vietä joulua. Jos tunnet epävarmuutta, muuta joulunajan lahjat vaikka vuodenvaihteen sesonkilahjoiksi.

Ja vaikka – tai koska – kyse on liike-elämästä, on hyvä tiedostaa, että joulun ajan asiakaslahjat muistetaan, mutta erityisesti muistetaan sen antamatta jättäminen!

Lisää joulun liikelahjoista ja niiden hankkimisesta voit lukea Janin ja Ursulan aikaisemmista blogeista.

Lue myös:
Milloin henkilökunnalle joululahjaksi annetut lahjakortit ovat verovapaita?
Joulun liikelahjat asiakkaille ja yhteistyökumppaneille
Joulun parhaat mainoslahjat ovat monella kotimaisia
Vinkkejä yrityksen joululahjan hankintaan
Liikelahjat ja joululahjat ovat markkinointia
Miten valitsin yrityksen joululahjat viime vuonna
Näin ideoit yrityksen liikelahjat syksyksi
Asiakaslahjojen ideointi: anna vuodenaikojen tunnelmien inspiroida
Kesän liikelahjat ja asiakaslahjat
Näin saat parhaan hyödyn kesälahjoistasi
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Liikelahjojen antaminen – mitä, kenelle ja milloin?
Kuusi vinkkiä varainhankintaan
Suklaa yrityksen joululahjaksi

Aiheeseen liittyviä tuotteita:
– Yrityksen joululahjat
Lahjakortit yrityksille joululahjaksi
– Kodin tuotteet yrityksen painatuksella
– Vapaa-ajantuotteet yrityksen painatuksella
– Asiakaslahjat omalla logolla
– Liikelahjat painatuksella
– Yrityslahjat painatuksella
– Brändituotteet omalla logolla tai painatuksella
– Mainoslahjat painatuksella
– Henkilöstölahjat painatuksella

liikelahjat-etiketti

Noudata etikettiä ja vältä virheet liikelahjojen antamisessa

Liikelahjojen antamisesta voi tulla painajaismainen kokemus, jos ei tunne niihin liittyvää etikettiä. Olet saattanut hankkia liian kalliin liikelahjalahjan tai lahjan, joka ei ole vastaanottajan tahdonmukainen, ja koko homma muuttuu kiusalliseksi. Niinpä ennen seuraavaa lahjakierrosta asiakkaillesi tai työntekijöillesi kannattaa lukea tästä muutama vinkki.

Aina kun mahdollista, tee lahjoista persoonallisia

On mukavaa, jos pystyy tekemään lahjoista jokaisen saajan näköisiä. Näin lahjan saaja ajattelee sinun arvostavan heitä. Niinpä personoidun lahjaesineen merkitsee enemmän kuin symbolinen tai yleinen yrityksen mainoslahja. Jos lahjansaajia (asiakkaita ja/tai työntekijöitä) on yksinkertaisesti liikaa personointii, pyri löytämään lahjaksi jotain uutta tai hyödyllistä. Esimerkiksi tällä hetkellä suosittu, vielä varsin uusi, tuote on Power Bankit ja muut varavirtalähteet mobiililaitteisiin.  Niille on höytykäyttöä lähes jokaisella.

Ole tarkka etiketin kanssa

Olemme nykyään tekemisissä sekä yksityisesti että yrityselämässä monikulttuurisessa ympäristössä. Ei ole enää itsestään selvyys, että kaikki asiakkaat tai työntekijät viettävät esimerkiksi joulua tai pääsiäistä. Tällaisessa tilanteessa joululahjalla  muistaminen saattaa muuttua kiusallisemmaksi kuin uskoisikaan. Saattaa jopa olla turvallisinta muuttaa perinteinen joululahja sesonkilahjaksi tai vuoden vaihtumiseen sijoittuvaksi (vaikkei vuodevaihdekaan ole kaikkialla maailmassa sama).

Ole varovainen lahjojen kierrättämisessä (regift)

Joillain on käytäntönä laittaa saamansa liikelahjat, mikäli mahdollista, edelleen lahjoina jollekulle muulle. Tämä ei ole mitenkään suositeltava käytäntö, mutta esimerkiksi pari vuotta vanhan amerikkalaisen tutkimuksen mukaan peräti 32 % amerikkalaisista harrasti lomakauden liikelahjojen edelleen lahjoittamista.

Jos edelleen lahjoittaa saamiaan liikelahjoja, keskeistä on miettiä ja varmistaa, ettei loukkaa ketään. Tapahan voi loukata sekä kierrätetyn liikelahjan saajaa että sitä tahoa, joka liikelahjan on alun perin antanut. Pahimmassa tapauksessa, jos huono tuuri käy, onnistuu loukkaamaan molempia tahoja. Pahinta tietysti on antaa liike- tai mainoslahja eteenpäin tilanteessa, jossa alkuperäinen liikelahjan antaja on läsnä!

Huomio kaikki, jos mahdollista

Tärkeintä liikelahjojen antamisessa on muistaa kaikkia. Tämän vuoden pienasiakas saattaa olla ensi vuoden avainasiakas. Myös työntekijöille muistettaessa on syytä antaa henkilöstölahja kaikille. Työntekijät varmasti keskustelevat keskenään saamista lahjoista (samoin erityisesti saman alan asiakkaat keskustelevat keskenään). Ystävällinen ele voi muuttua negatiiviseksi, jos joku tai jotkut tuntevat itsensä väheksytyiksi tai kokonaan unohdetuksi. Tätä et varmasti halua.

Vahingossa tapahtuvan unohduksen voit välttää, kun listaat henkilöt ja tahot, joille annat lahjan. (Ks. aikaisempi blogiteksti)

Lue myös:
Liikelahjojen antaminen – mitä, kenelle ja milloin?
Liikelahjat kansainvälisessä liiketoiminnassa
Liikelahjat ja yrityslahjat Kiinassa
Omalla logolla

Aiheeseen liittyviä tuotteita:
Liikelahjat logolla
Mainoslahjat
Henkilöstölahja

liikelahjat-logolla-budjetti

Paljonko liikelahjoihin kannattaa varata rahaa?

On varmasti aina mukavaa antaa lahjoja ihmisille, jotka ovat tavalla tai toisella auttaneet yrityksesi menestymistä. Siitä yksinkertaisesti tulee hyvälle tuulelle, kun antaa jotain asiakkaille, työntekijöille tai palveluntuottajille (ks. blogi: Liikelahjojen antaminen – mitä, kenelle ja milloin?) . Mutta pysytäänpä realiteeteissa: iso kysymys on, paljonko liikelahjoihin kannattaa käyttää rahaa?

Kysymykseen vastaaminen on helpompaa, jos sen paloittelee kolmeen osaan:
* Paljonko liike- ja mainoslahjoihin on budjetoitu rahaa?
* Paljonko lahjoilla on vastaanottajia?
* Keitä liikelahjalistalla on ja mikä on heidän yhteytensä liiketoimintaasi?

Liikelahjabudjetti

Ensinnäkin on tärkeätä, että asia on ylipäätään mietitty ja budjetoitu. Jos ajattelet, että asiakkaille, työntekijöille ja palveluntarjoajille ei kannata antaa mitään, that´s it. Älä varaa rahaa, äläkä anna mitään. Mutta muista, että tämä huomataan vähintään yhtä varmasti kuin se, että annat lahjoja.

Toisaalta, vaikka olisit Suomen anteliain yrittäjä, sinunkin liiketoimintasi pitää olla budjetoitua myös liikelahjojen osalta.

Budjetin voi rakentaa esimerkiksi saajakategorioiden mukaan:
500 € työntekijöille
800 € palveluntuottajille
1200 € asiakkaille tai asiakkuuksille; messulahjoina, isojen liiketoimien päätteeksi jne.

Yllä olevat luvut ovat sitten ihan varmasti vain esimerkki, eivätkö minkään alan keskiarvo. Ennemminkin lukujen on tarkoitus saada sinut miettimään, mihin sinulla on varaa, mitä voit tarjota. Budjetti antaa puitteet lahjalistan rakentamiselle. Sen kanssa toimiessasi on vähemmän todennäköistä että innostut tuhlaamaan liikaa.

Liikelahjabudjettia laatiessasi mieti kuinka paljon voit käyttää kaikkiin lahjoihin. Tilanteiden muuttuessa voit fiksata sitä tai tehdä kokonaan uuden. Tärkeintä on, että sinulla on sellainen budjetti, ja että se on jaettu saajakategorioiden mukaan.

Listaa lahjojen vastaanottajat

Ensimmäiseksi kannattaa arvioida vastaanottajien määrä eri saajakategorioiden mukaan. Määrä riippuu tietysti liiketoimintasi tyypistä: jälleenmyyjäbisneksessä et voi antaa lahjaa jokaiselle asiakkaalle. Silloin kannattaa lahjojen sijaan harkita esimerkiksi jonkinlaista asiakaspäivää tai -päiviä, jolloin tuotteet ovat erikoisalennuksessa, ja liikkeessä on jaossa mainosmakeisia, mainoskyniä tai vastaavia pienen kappalehinnan jakotavaraa mahdollisimman monille asiakkaille.

Seuraavaksi listaa jokainen henkilö, jolle olet aikeissa antaa lahjan. Ja tämä on tärkeää: kirjoita jokaisen saajan nimi ylös!

Näin toimimalla ensinnäkin on vähemmän todennäköistä, että unohdat saajien joukosta jonkun. Esimerkiksi yhden työntekijän jääminen ilman lahjaa voi aiheuttaa todella voimakasta kaunaa. Siinä ei auta selittely unohtamisesta – päinvastoin, sellainen selitys luultavasti vain pahentaisi tilannetta. Säästyt myös viime hetken stressiltä, kun voit aina tarkistaa, ettei joku tärkeä asiakas tai asiakkuus puutu listaltasi. Toki on olemassa tuotteita joita on suorastaan hyödyllistä saada samaa tuotetta uudestaan, esimerkiksi jos kaapista löytyy useampi pyyhe yrityksen logolla, tyylikkäästi toteutettuna, niin se saattaa olla hyvinkin tervetullutta.

Toiseksi, listaamalla kirjaimellisesti voit olla tarkempi. Esimerkiksi, jos kysymyksessä on yritysasiakas, voit antaa tekemisissä siellä useamman ihmisen kanssa. Pelkkä asiakkuuden nimeäminen ei riitä, vaan on lahjansaajia voi olla useampi henkilö saman asiakkuuden sisällä. Listalle pitää siis laittaa myös henkilöt, ei vain asiakkaita.

Kun olet listannut kaikkien vastaanottajien nimet, on myös budjetin laatiminen helpompaa, ja voit tehdä sen periaatteella ”käytettävä rahamäärä lahjansaajaa kohden”.

Valitse liikelahjoihin käytettävä rahamäärä vastaanottajakohtaisesti

Nyt on aika päättää lahjan rahamääristä saajaa kohti – ja aloita ideointi mahdollisista lahjoista. Tässä on paikallaan ottaa esiin kirjoittamasi lista lahjansaajista. Kirjoita nyt jokaisen lahjansaajan nimen viereen summa, jonka ajattelet käyttää. Aloita myös listaaminen lahjaideoista. (Olethan huomannut, että Talencon sivuilla voit lajitella tuotteet myös hinnan mukaan tuoteryhmäkohtaisesti; ks. esim. Heijastimet)

Jälleen kerran, kirjoita ylös suunnittelemasi rahamäärän lisäksi lahjaideoita jokaisen lahjansaajan kohdalle. Muistiinpanot helpottavat tarkistamista ja varmistavat, että olet tasapuolinen kaikkia kohtaa.

Tasapuolisuus ja oikeudenmukaisuus lahjojen antamisessa on tietysti asia, jossa sinun on tehtävä päätöksiä. Annatko eri saajaryhmille saman- vai erisuuruisen lahjan? Annatko kaikille kautta linjan samanlaisen lahjan, vai annatko yksilöityjä lahjoja? Mitään sääntöjä asiasta ei ole, mutta tässä muutamia asioita on mietittäväksi:

*Asiakkaat ja asiakkuudet: Jos olet varannut asiakaslahjoihin vaikka 1200 € ja sinulla on 20 asiakasta, voit päättää, että käytät 60 € asiakasta kohden. Jotkut haluavat painottaa lahjojen arvon asiakkuuden arvon mukaan. Jos sinulla on asiakkaita, jotka tuovat liikevaihtoa 1000 € ja asiakkaita, jotka tuovat 10 000 €, olisiko viisasta kiittää jälkimmäisiä hieman arvokkaammalla lahjalla?

*Työntekijät: Jos annat työntekijöille käsinkosketeltavia konkreettisia lahjoja, on hankalaa antaa erilaisia lahjoja (bonukset ovat eri asia, koska ne ovat lähtökohtaisesti luottamuksellisia). Useimmat valitsevat standardilahjan, esimerkiksi jonkinlaisen keittiösetin (ks. esim. Talencon Joululahjat ja -setit  ja keittiötarvikkeet).  Tällöin vältät vaaran, että lahjojen vertailu voi aiheuttaa pahaa mieltä, vaikka kuinka selittäisit asiaa parhain päin. (Ks. myös Talencon blogi: Miten valitsin yrityksen joululahjat viime vuonna)

*Palveluntarjoajat: Luultavasti haluat antaa arvokkaamman liikelahjan niille palvelujen tarjoajille, joiden palvelut ovat tärkeämpiä ja kriittisempiä yrityksellesi. Myös yhteistyösuhteen pituutta voi toimia mittarina lahjan arvolle. Palveluntarjoajien kohdalla lahjojen vertailun riski on pienempi, ja voit hyvin käyttää erilaisia kriteereitä kuin työntekijöiden lahjojen kohdalla.

Tyypilliset lahjojen hinnat

Jokainen varmasti haluaisi tietää, mikä on tyypillinen euromäärän, joka liike- tai mainoslahja saa maksaa. Vastaus tuohon on, ettei oikeastaan ole olemassa tyypillistä lahjaan käytettävää euromäärää. Se on kuitenkin selvää, ettei kukaan halua näyttää halvalta. Myös toinen ääripää, liian kalliit lahjat, ovat ongelmallisia, koska ne saattavat nolata vastaanottajan. Toki erittäin kalliiden lahjojen kohdalla tulee virallisia tai yrityskohtaisia rajoituksia: lahja voi muuttua lahjukseksi.

Tarkkojen euromääräisten ohjeiden puuttuminen ei tarkoita sitä, ettei asiaa olisi syytä pohtia. Siihen tämä teksti toivottavasti antaa apua.

Lue myös:
Kesän liikelahjat ja asiakaslahjat
Näin ideoit yrityksen liikelahjat syksyksi
Miksi henkilökunnan sitouttaminen on tärkeää?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Liikelahja vahvistaa brändiä
Mainoskynät vahvistavat yrityksen brändiä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?

Aiheeseen liittyviä tuotteita:
Liikelahjat logolla
Asiakaslahjat logolla
Yrityslahjat logolla

Suosituimmat messulahjat vuonna 2015 Top-6

Yksin Helsingin messukeskuksessa järjestetään tänä syksynä messutapahtuma lähes 50 teeman ympärillä. Kun lisätään merkittävät alueelliset messut, voi sanoa, että messuja todella riittää. Ja kilpailu erottautumisesta on kova.

Helpottaaksemme asiakkaidemme messumarkkinointityötä, listasimme Talencon suosituimmat liike- ja mainoslahjat ovat juuri nyt. Eli millaisilla messulahjoilla pärjää kilpailussa pienimmällä riskeeraamisella. Katso ihmeessä, mikä sopisi sinun yrityksesi tarpeisiin:

1. LED Avaimenperät omalla logolla

2. Juomapullot omalla logolla

3. Puhdistusliinat omalla logolla

4. Kangaskassit painatuksella

5. Mainosmakeiset logolla

6. Give away -tuotteet painatuksella ja erityisesti
***Kaulanauhat logolla
***Huulirasvat logolla
***Stressilelut painatuksella

Katso tästä aikaisempi Talencon blogi messuista ja messulahjoista.

Liikelahjojen antaminen – mitä, kenelle ja milloin?

Lyhyesti sanottuna, liikelahjojen tarkoitus on auttaa yritystäsi menestymään. Menestystä voi hakea lyhyemmällä tähtäimellä, eli lahjojen tarkoitus on saada aikaan sopimuksia ja kauppoja. Tällöin niiden voi katsoa toimivan liideinä. Toisaalta mainoslahjat voivat olla pidemmän tähtäimen brändinrakentamista, jolloin välitöntä hyötyä on vaikea mitata.

Karkeasti jaoteltuna voidaan nähdä kolme ryhmää, joille liike- tai mainoslahjoja on syytä antaa: asiakkaat, henkilöstö ja tärkeimmät palveluntarjoajat ja yhteistyökumppanit. Yritän tässä kirjoituksessa avata otsikon kysymystä kunkin ryhmän kohdalta.

Liikelahjat asiakkaille

B2B busineksessa olisi tärkeätä lähettää kaikille asiakkaille ainakin kerran vuodessa yksi liikelahja. Näin yrityksesi pysyy asiakkaan mielessä vuoden ympäri. Tämä tulisi muistaa myös talouden notkahdusten aikana, sillä silloin kamppailu asiakkaista käy kiivaimpana. Säästäminen liikelahjojen antamisessa voi pahimmallaan olla tuhoisa strategia.

Jos yritykselläsi on vähän asiakkaita tai vähän todella merkittäviä asiakkaita, kannattaa näiden liikelahjojen kustomointiin on syytä kiinnittää huomiota. On osaamista, ei mielistelyä, olla selvillä asiakkaan avainhenkilöiden henkilökohtaisista mieltymistä. Jos asiakkaasi harrastaa vaikkapa veneilyä tai melontaa,  voi olla paikallaan antaa lahjaksi kustomoitu vedenpitävä pussi; viininharrastaja saattaa olla vaikuttunut viinisetin saamisesta. Näin saat asiakkaan tuntemaan, että hän on tärkeä yrityksellesi.

Jos asiakkaita on niin paljon, ettei kalliiden lahjojen antaminen ole mahdollista, on silloinkin kiinnitettävä huomiota yksilöintiin. Edullisen mainoskynänkin voi saada näyttämään paremmalta, kun kiinnittää huomiota painatukseen. Kenties pelkän yrityksen logon voi korvata jollain luovalla ja yksilöllisellä, tietenkin visuaalisen ilmeen mukaisella, painatuksella.

Joulu on meille tavallisin aika antaa lahjoja. Joulun ajan lahjoissa on kuitenkin myös ongelmansa: ensinnäkin silloin todennäköisesti muutkin antavat lahjoja, ja liikelahjasi saattavat jäädä niiden jalkoihin. Toisekseen on syytä muistaa, ettemme elä monokulttuurissa. Asiakkaasi saattaa kuulua uskontoon, jossa joulua ei vietetä lainkaan. Silloin joululahja voi olla virhe.

Asiakasta voi vaihtoehtoisesti muistaa esimerkiksi ison projektin päätteeksi, uuden tuotteen lanseerauksen yhteydessä tai vastaavan merkittävän tapahtuman yhteydessä.

Liikelahjat palveluntuottajille

Monet näkymättömämmät palveluntuottajat ovat myös lahjojen arvoisia. Näitä ovat esimerkiksi konsultit tai vaikkapa postin tai muun jakelusta vastaavien palveluiden työntekijät. Heitä voi muistaa lahjoilla esimerkiksi vuoden päätteeksi, ison projektin jälkeen tai lomakauden alussa.

Edellä mainittu lahjojen kustomointi kannattaa pitää mielessä myös heidän kohdallaan. Jos saat esimerkiksi selville, että tärkeän palveluntuottajan työntekijät esimerkiksi harrastaa tai elokuvissa käyntiä, voi pääsylipun sisältävä lompakko tai korttikotelo yrityksen kustomoinnilla olla täydellinen lahja.

Lahjat henkilöstölle

Jos yritykselläsi on tapa jakaa bonuksia henkilöstölle suorana rahana, älä korvaa sitä tapaa suoralta kädeltä tavaralahjalla. Sen sijaan voit antaa jonkinlaisen mainoslahjan bonuksen lisäksi. Jos bonuksen antaminen mainoslahjaksi ei kuulu yrityksesi kulttuuriin, mainoslahja on hyvinkin paikallaan esimerkiksi vuoden lopussa, vaativan projektin päätteeksi tai lomakauden yhteydessä.

Arvokkaampikin lahja voi olla kustannustehokas, jos sen avulla työntekijät toimivat samalla brändinrakentajana yrityksellesi. Sateenvarjo tai urheilujuomapullo yrityksesi logolla saattaa kulkea työntekijän mukana massatapahtumassa, ja tuoda yrityksellesi paljon positiivista näkyvyyttä.

Työntekijöiden muistamisessa mainoslahjoilla on tärkeätä muistaa joka ainoa työntekijä. Työyhteisössä tieto liikkuu, ja niin liikkuu myös tieto saaduista lahjoista. Pienestäkin lahjasta osattomaksi jääminen aiheuttaa varmasti pahaa mieltä työyhteisössä. Vältä tätä!

Liikelahjojen ideoiminen

Tuoreiden yrityslahjojen ja liikelahjojen ideoiminen voi joskus olla haastavaa. Usein voi olla helpointa yksinkertaisesti lähteä liikkeelle vuodenajoista. Vuodenajoista syksy on suosituinta lahjakautta, siksi syksyn lahjoja kannattaa miettiä erityisen tarkasti. Joulu puolestaan on tärkein yksittäinen tapahtuma jonka tiimoilta annetaan paljon lahjoja.

Seuraavaksi voikin miettiä lahjojen värimaailmaa. Värit ovat brändäyksen, ja sen takia mainosmateriaalin, kenties tärkein yksittäinen ominaisuus. Oikean värin avulla on mahdollista yhtenäistää visuaalista ilmettä ja vahvistaa bränditietoisuutta.

Toisaalta laadukaskaan suunnittelu ei pelasta jos markkinoinnissa ei ole yhtenäistä värimaailmaa. Värien tiukka yhdenmukaisuus varmistetaan yleisimmin Pantone värien avulla.

Me Talencolla autamme mielellämme tuotteiden ideoinnissa!

Liikelahjat kansainvälisissä yhteyksissä

Lue lisää liikelahjojen ja yrityslahjojen jakamisesta muissa maissa:

Liikelahjat kansainvälisessä liiketoiminnassa
Liikelahjat ja yrityslahjat Kiinassa
Noudata etikettiä ja vältä virheet liikelahjojen antamisessa

Talencolta saat kaikki liikelahjat yhdestä paikasta

Me Talencolla tarjoamme laajaa valikoimaa liikelahjoja ja yrityslahjoja kaikkiin tilanteisiin. Tunnemme niin ekologiset liikelahjat kuin muut suosituimmat uutuudet. Ota meihin yhteyttä jo tänään niin löydämme yhdessä tarpeisiisi sopivat lahjat.

Liikelahjat ja yrityslahjat Kiinassa

Vanhaan kiinalaiseen kulttuuriin kuului ylenpalttinen lahjojen antaminen. Nykyään virallinen Kiina pitää liikelahjoja lahjuksina, mutta todellisuudessa politiikka on viime vuosina merkittävästi pehmentynyt. Vieläkin saattaa kuitenkin tulla tilanteita, joissa lahjan antaminen on kerta kaikkiaan sopimatonta. Silloin on vain ystävällisesti todettava, että on ymmärtänyt tilanteen, ja jätettävä lahja antamatta. Pääasiassa pienen lahjan antamista ei nähdä lahjuksena, mutta diskreetti lähestymistapa on suositeltavaa.

Kiinassa symboliikka on tärkeätä. Värit ja numerot ovat erittäin merkittävä asia myös liikelahjojen kohdalla. Esimerkiksi vihreä väri viittaa uskottomuuteen: vihreän hatun antaminen kertoo symbolisesti, että lahjan saajan vaimo on ollut uskoton. Erityisesti suomalaisten on hyvä muistaa, että sinisen ja valkoisen yhdistelmä viittaa kuolemaan ja hautajaisiin. Myös musta väri viittaa kuolemaan. Muuta kuolemaviittausten takia vältettävää ovat numero 4 ja kaikki siihen viittaava, sekä kellon tai nenäliinojen antaminen lahjaksi. Tuulettimen antaminen ei myöskään ole suositeltavaa. Siihen liittyy symboliikkaa hajoamisesta ja kaikesta löyhästä. Antamalla lahjaksi terävän esineen, kuten veitsen tai sakset, kerrot symbolisesti (liikesuhteen) katkaisemisesta.

Punaiseen väriin liittyy kaikki hyvä. Pinkki ja keltainen ovat niin ikään onnellisuuden värejä. Numeroista 8 on onnennumero. Jos toimii Kiinassa, kannattaa siis liikelahjapakkausten tusina tai puoli tusinaa vaihtaa lukumäärään kahdeksan.

Henkilökohtaisen lahjan arvo on hyvä pitää suunnilleen kymmenessä eurossa tai alle. Muiden läsnä ollessa henkilökohtaisia lahjoja ei ole syytä antaa, vaan luovuttaminen kannattaa tehdä kahden kesken oltaessa. Jos kuitenkin tilanne vaatii sitä, että lahja annetaan julkisesti, lahjan saajaksi on syytä valita ”vanhin” (most senior) paikalla olijoista.

Liian arvokas yrityslahja on hankala paitsi mahdollisen lahjustulkinnan takia, myös – ja ennen kaikkea – mahdollisen vastalahjan vuoksi. Jos saajan varaama vastalahja on merkittävästi vähempiarvoinen, on vastalahjan antaja vaarassa menettää kasvonsa. Kasvojen menettäminen on pahinta, mitä kiinalaiselle voi tapahtua.

Liikelahjaa ei yleensä hyväksytä suoralta kädeltä, vaan sitä pitää tarjota kolmekin kertaa, ennen kuin se otetaan vastaan – muistuttaa muuten suomalaisia kahvitilaisuuksia, joissa kukaan ei yleensä liikahda ensimmäisellä kutsulla. Lahjan vastaanottaminen ensitarjoamalta ja paketin avaaminen välittömästi viittaavat ahneuteen. Paketointi sinällään on tärkeätä: lahjan pitää olla paketissa. Myös paketoinnissa pitää muistaa yllä mainittu värisymboliikka. Ja vielä yksi lahjojen käsittelyyn liittyvä pieni sääntö: ojentaminen ja vastaanottaminen tehdään aina kahdella kädellä!

Hyvä tapa välttää ongelmia on pyrkiä saamaan liikelahjojen antaminen tai vaihtaminen yritysten väliseksi. Tällöin lahjontaepäilyjäkään ei synny niin helposti. Yrityksen logolla varustettu lahja on muutenkin Kiinassa arvostettu. T-paidat, muistilehtiöt ja avaimenperät ovat täysin kurantteja yrityslahjoja. Samoin edullinen elektroniikka toimii hyvin.

Aivan liiketoiminnan alkuvaiheessa kannattaa jättää paketointi paikan päällä ja paikallisten tehtäväksi. Tällöin välttää värien ja paperilaadun valinnassa vaanivat symboliikkakarikot. Samoin itse lahjan toimivuudesta voi näin saada vinkkejä.

Hongkongissa liikelahjojen antamiseen ei suhtauduta niin vakavasti kuin Manner-Kiinassa. Siellä ei tavallisesti liikelahjoja edes anneta. Vain erityistilanteissa huomionosoitukset voivat olla tarpeen. Näissä tilanteissa kannattaa muistaa, että Hongkongissa on lukuisia tehtaita, jotka valmistavat halpoja liikelahjoja, eli halvat lahjat saatetaan tulkita rihkamaksi. Liikelahjat kannattaa valita esimerkiksi niin, että ne muistuttavat antamistilaisuudesta tai liittyvät yrityksen omaan liiketoimintaan tai kuvaavat antajan kotimaata. Tosin suomalainen muotoilu ei ole Hongkongissa kovin korkeassa kurssissa.

Lue myös:
Omalla logolla
Asiakaslahjat, liikelahjat ja psykologia niitten takana
Noudata etikettiä ja vältä virheet liikelahjojen antamisessa
Liikelahjat kansainvälisessä liiketoiminnassa
Liikelahjojen antaminen – mitä, kenelle ja milloin?

Aiheeseen liittyviä tuotteita:
Yrityslahjat
Asiakaslahjat
Liikelahjat
Mainostekstiilit

Näin käytän avaimenperää mainoslahjana saadakseni huomiota ja vahvistaakseni brändiämme

Minulla on työpöytäni nurkalla kahta eri avaimenperää joita annamme mainoslahjaksi. Molemmat ovat Talencon brändin mukaisia. Kaikkien Talencon mainoslahjojen on tarkoitus saada huomiota meidän tarjoamalle palvelulle ja samalla vahvistaa Talencon yhtenäistä imagoa eli brändiä.

Aivaimenperät ovat edelleen suosituimpia mainoslahjoja

Henkilökohtainen avaimenperä on ollut myynninedistämisen tukipilari alusta alkaen. Räätälöidyt avaimenperät ovat edelleen suosituimpia mainoslahjoja tai promotuotteita koska ne ovat edullisia ja päivittäin hyödyllisiä. Ne toimivat hyvin niin messulahjoina kuin pienempinä asiakaslahjoina tai kylkiäsinä. Arvostuksen osoittaminen asiakkaille pienellä lahjalla on useimmiten hyvä idea. Useimmilla on loppujen lopuksi aikamoinen liuta avaimia eri tarpeisiin; on kotia, toimistoa, autoa, mökkiä, varastoa, kerhoa, vinttiä, kellaria, venettä jne, joten avaimenperä ei oikastaan voikaan olla liikaa.

Avaimenperä on edullinen ja silti tarpeellinen

Avaimenperä sopii meille Talencossa erityisen hyvin markkinoinnin välineeksi juuri sen takia että se on useimmille tarpeellinen, helposti räätälöitävissä ja silti edullinen. Panostamalla suunnitteluun olemme saavuttaneet hyvän lopputuloksen: meillä on tehokas markkinoinnin väline joka on vastaanottajalleen hyödyllinen ja vahvistaa brändiämme pitkään.

Koska suunnittelu on tehty hyvin, voimme hyvin käyttää samaa tuotetta jopa muutaman vuoden. Tällöin suunnittelun kustannukset jakaantuvat useammalle tuotteelle ja ovat itse asiassa varsin pienet per asiakkaalle annettu tuote.

Avaimenperiä on paljon eri tyyppisiä

Jos harkitset avaimenperää pieneksi giveaway-tuotteeksi, olisin ehdottanut että vilkaiset seuraavia tuoteryhmiä: erityisesti kesän kynnyksellä pieneksi kesälahjaksi sopii kelluva avaimenperä, tai miksei hyödyllinen hygienia-avaimenperä. LED avaimenperä on jo klassikko ja hyvästä syystä. Se sopii hyvin esim messulahjaksi ympäri vuoden.

Jos et löydä näistä sopivaa niin ota meihin yhteyttä niin voimme myös auttaa sinua suunnittelemaan kokonaan omanlaisesi avaimenperän.

Linkkejä avaimenperiin

Avaimenperät logolla
Mainoslahjat
Giveaway-tuotteet
Led-avaimenperät
Kelluva avaimenperä (useita värejä)
Kelluva avaimenperä, korkki
Hygienia-avaimenperä (useita värejä)