Aihearkisto: Asiakaslahjat

Pyyhkeet omalla painatuksella – erinomainen valinta yrityslahjaksi

Pyyhkeet yrityksen omalla painatuksella eli ns mainospyyhkeet ovat pyyhkeitä jotka on varustettu yrityksen logolla tai muulla tavoin kustomoitu yrityksen visuaalisen ilmeen mukaisesti värein ja symbolein. Myös pakkaukset on mahdollista kustomoida. Painatustekniikoita on paljon, painatuspinta-ala on suuri ja koska pyyhkeet ovat parhaassa tapauksessa päivittäisessä käytössä sopivat pyyhkeet erinomaisesti brändimielikuvan vahvistamiseen. Liikelahjoja ideoitaessa ovat pyyhkeet siis monestakin syystä hyvä pitää mielessä.

Miksi logolla varustettu pyyhe on hyvä valinta yrityslahjaksi?

Pyyhe on arkinen mutta tärkeä esine, joka löytää paikkansa niin kotona, liikunnallisissa harrastuksissa kuin lomalla. Kun pyyhe lisäksi on varustettu yrityksen logolla, altistuu sen käyttäjä brändillesi toistuvasti, parhaassa tapauksessa jopa päivittäin, mikä lisää bränditietoisuutta ja vahvistaa brändimielikuvaa.

Mainospyyhe on pitkäikäinen liikelahja. Laadukas materiaali ja huolella tehty painatus takaavat, että pyyhe säilyttää arvonsa pitkään. Tämä tekee siitä kestävän ja ekologisen vaihtoehdon.

Sporttipyyhe tai fitness-pyyhe kannustaa terveellisiin elämäntapoihin mikä puolestaan parantaa niin työhyvinvointia kuin työkykyä.

Kaikki käyttävät pyyhkeitä ja siksi pyyhe sopii kaikille. Pyyhkeitä on eri kokoisia mutta käytettävyyden kannalta koko ei ole tärkeä. Sama koko käy kaikille.

Pyyhkeiden materiaalit ja ekologiset mainospyyhkeet

Ekologisuus, vastuullisuus ja kestävä kehitys ovat teemoja jotka ovat tärkeitä sekä ihmisille että yrityksille. Ekologisuus on megatrendi jolle ei näy loppua, ja se näkyy myös mainospyyhkeissä ja muissa mainostekstiileissä. Tarjolla on yhä enemmän kierrätysmateriaaleja, kuten kierrätettyä puuvilla tai RPET-kuituja. RPET-materiaalin käyttö vähentää muovijätteen määrää ja tukee kestävämpää tuotantoa.

Ekologisten mainospyyhkeiden jakaminen ja käyttäminen viestii huolenpidosta ja vastuullisuudesta.

Mainospyyhkeet eri käyttötarkoituksiin

Painatuksella varustetut pyyhkeet sopivat monenlaisiin tilanteisiin ja tarkoituksiin:

  • Yrityslahjoina: Kiitä asiakkaita tai yhteistyökumppaneita laadukkaalla pyyhkeellä, joka tuo brändisi osaksi heidän arkeaan.
  • Henkilöstölahjoina: Pyyhe on arvostettu lahja joka on kiva viedä kotiin perheelle. Se tukee henkilöstön sitouttamista, kun sporttipyyhkeet puolestaankannustavat liikunnallisia harrastuksia tukevat näin työhyvinvointia.
  • Messuilla ja tapahtumissa: Brändätty pikkupyyhe messuilla auttaa asiakastasi ja teet yrityksestäsi helposti muistettavan.
  • Promootiokampanjoissa: Rantapyyhkeet ovat erityisen suosittuja kesäkampanjoissa, joissa ne yhdistetään lomatunnelmaan ja aurinkoisiin päiviin.

Pyyhkeiden merkkaustekniikat

Pyyhkeisiin on helppo lisätä yrityksesi logo tai muu brändiäsi edustava painatus. Yleisimmin logot toteutetaan pyyhkeen kulmaan tai keskelle, mutta vaihtoehtoja on monia riippuen siitä, kuinka suuri näkyvyys brändille halutaan antaa. Pyyhkeen koko ja painatusmateriaali voivat vaihdella, ja monet valmistajat tarjoavat mahdollisuuden käyttää moniväripainatuksia, mikä lisää brändin erottuvuutta.

Tärkeää on, että painatus pysyy hyvässä kunnossa pesuista huolimatta. Laadukkaat painatustekniikat takaavat, että brändisi näkyy pitkään ja että lahja ei menetä arvoaan ajan myötä.

Kustomointi eli brändäys toteutetaan useimmiten brodeerauksella, mikä viestii arvokkuudesta ja laadusta, tai painatuksella, mikä mahdollista näyttävämmän brändäyksen, mutta myös muita merkkaustekniikoita on tarjolla.

  • Brodeeraus
  • Kuumapainatus
  • Lasermerkkaus
  • Kangasmerkki
  • Sublimaatiopainatus kauttaaltaan
  • Sublimaatiopainatus boordiin
  • Siirtopainatus

Lue lisää pyyhkeiden merkkauksista ja painatuksista.

Kun ideoit lahjoja ja mietit mainospyyhkeitä

Tarkista muistilistalta mitkä valintakriteerit kannattaa huomioida kun valitset sopivaa mainospyyhettä.

Liikelahjojen ideointi ei aina ole helpointa. Vuodenajat kannattaa pitää mielessä kun tekee hankintoja, myös pyyhkeiden osalta. Tässä erään hankkijan mietteitä liikelahjojen valinnasta ja milloin ja miksi hän koki että pyyhe oli hyvä valinta. .

Lue brändättyjen pyyhkeiden ja muiden logotuotteiden käytöstä oheistuotteina maailmanlaajuisissa kampanjoissa

Brändätyt pyyhkeet soveltuvat erinomaisesti käytettäviksi maailmanlaajuisissa kampanjoissa. Hyvien merkkausominaisuuksien, käytettävyytensä ja koska ne sopivat kaikille, ovat pyyhkeet suosittuja oheistuotteita.

Pyyhe painatuksella liikelahjaksi Talencolta

Mainospyyhkeet ovat erinomainen valinta liikelahjaksi, mainoslahjaksi tai yrityslahjaksi. Niissä yhdistyy käytännöllisyys, näkyvyys ja ekologisuus. Talencolta löydät laajan valikoiman mainospyyhkeitä eri kokoisina, värisinä ja painatusvaihtoehdoilla. Löydät meiltä eri kokoiset froteepyyhkeet, golfpyyhkeet, hamam-pyhkeet, keittiöpyyhkeet, kietaisupyyhkeet, kylpytakit, urheilupyyhkeet/sporttipyyhkeet ja vauvojen huppupyyhkeet.

Olipa kyseessä käsipyyhe, kylpypyyhe tai urheilupyyhe, löydät Talencolta tarpeisiisi sopivan tuotteen. Lisäksi tarjoamme ekologisia vaihtoehtoja, kuten RPET-pyyhkeitä, jotka tekevät lahjasta sekä käytännöllisen että ympäristöystävällisen.

Selaa valikoimaamme tai ota yhteyttä, niin autamme sinua valitsemaan juuri sinun yrityksesi tarpeisiin sopivat mainospyyhkeet.

Autamme painatusten suunnittelussa

Pyyhkeitä samoin kuin merkkaustekniikoita löytyy runsaasti. Kerro meille toiveistasi niin autamme painatusten suunnittelussa ja kerromme eri vaihtoehdoista.

Mitä ovat mainos- ja liikelahjat?

Mainos- ja liikelahjat ovat yritysten käyttämiä tuotteita, jotka on suunniteltu edistämään yrityksen brändiä, lisäämään brändin tunnettuutta, vahvistamaan asiakassuhteita ja sitouttamaan henkilöstöä. Tuotteet voivat olla käytännöllisiä, kuten kyniä, muistivihkoja tai ekologisia kangaskasseja, tai arvokkaampia lahjoja aina brändättyihin luksustuotteisiin saakka. 

Termillä mainos- ja liikelahjat viitataan sellaisiin yritysten ja organisaatioiden käyttämiin tuotteisiin jotka (lähes aina) ovat brändättyjä, eli varustettu yrityksen logolla, sloganilla tai muulla visuaalisella tunnuksella, ja jotka voidaan antaa vastaanottajalle lahjaksi.

Mainos- ja liikelahjat ovat yleistermi joka kattaa myös esimerkiksi asiakaslahjat, henkilöstölahjat, yrityksen joululahjat, logotuotteet, brändituotteet ja monet muut variaatiot samasta asiasta.*

Mihin mainos- ja liikelahjoilla pyritään? 

Mainos- ja liikelahjojen tavoitteet ovat moninaiset. Niiden avulla pyritään vahvistamaan brändiä luomalla pysyvä muistijälki lahjan vastaanottajalle. Lahjojen avulla pyritään myös syventämään asiakassuhteita, lisäämään henkilöstön tyytyväisyyttä ja sitoutumista sekä erottumaan kilpailijoista.

Ensisijainen tavoite on sitouttaa sekä asiakkaat että henkilöstö. Asiakkaan saama laadukas ja huolella valittu liikelahja luo positiivisen mielikuvan yrityksestä ja auttaa rakentamaan pitkiä asiakassuhteita. Henkilöstön osalta lahjat, kuten hyvinvointia tukevat tuotteet, osoittavat yrityksen arvostavan työntekijöitään ja vahvistavat sitoutumista työpaikkaan.

Yrityslahjoilla pyritään myös rakentamaan ja vahvistamaan brändiä. Brändätyt tuotteet, joissa yhdistyy yrityksen logo, slogan ja muut visuaaliset elementit, tukevat yrityksen yhtenäistä viestintää. Yhtenäinen visuaalinen ilme kaikissa lahjoissa auttaa yritystä jäämään paremmin mieleen ja luomaan johdonmukaisen kuvan itsestään.

Lisäksi liikelahjoilla voidaan parantaa henkilöstön työkykyä ja hyvinvointia. Esimerkiksi urheiluun, liikuntaan ja ulkoiluun liittyvät lahjat kannustavat pitämään huolta fyysisestä hyvinvoinnista, kun taas stressin lievitykseen suunnatut tuotteet, kuten stressilelut tai hierontalaitteet tukevat henkistä hyvinvointia. Rentoutumiseen kannustavat lahjat ajavat myös samaa asiaa. 

Kaikki työkykyyn ja työhyvinvointiin vaikuttavat lahjat vaikuttavat positiivisesti työntekijöiden motivaatioon ja sitä kautta tuottavuuteen.

Mitkä ovat mainos- ja liikelahjojen käyttökohteet? 

Lahjoja käytetään monissa eri tilanteissa, kuten:

  • Messut: Yritykset jakavat brändättyjä tuotteita houkutellakseen vierailijoita osastolleen ja jäädäkseen mieleen.
  • Asiakaskohtaamiset: Lahja voi toimia kiitoksena tapaamisesta tai yhteistyön aloituksesta.
  • Henkilöstön palkitseminen: Mainos- ja liikelahjoja voidaan jakaa myyntikilpailuissa tai muissa yhteishengen parantamiseen liittyvissä tapahtumissa.
  • Juhlapyhät: Joululahjat ja muut kausilahjat ovat loistava tapa kiittää ja osoittaa arvostusta yhteistyökumppaneille ja henkilöstölle.

Liikelahja-trendejä 

Liikelahja-alalla on nähtävissä useita trendejä, kuten:

  • Ekologisuus: Kestävät materiaalit, kuten rPET ja bambu, kierrätyspuuvilla, kierrätetty alumiini, ovat suosiossa. Yritykset haluavat viestiä vastuullisuudestaan myös ekologisia liikelahjoja.
  • Henkilökohtaistaminen: Yksilölliset lahjat, jotka vastaavat saajan kiinnostuksen kohteita, ovat kasvattaneet suosiotaan.
  • Hyödyllisyys: Lahjojen odotetaan olevan käytännöllisiä ja pitäkäestoisia.
  • Laadukkuus: Mainos- ja liikelahjojen odotetaan olevan yhä laadukkaampia. 
  • Yksinkertainen ja tyylikäs muotoilu: Huolella suunnitellut, usein modernit, ja kenties minimalistiset tuotteet, jotka heijastavat tarkasti yrityksen ja brändin visuaalista ilmettä, ovat kasvattavat suosiotaan.

Esimerkkejä mainos- ja liikelahjoista 

Mainos- ja liikelahjojen valikoima on laaja ja monipuolinen. Esimerkkejä tyypillisistä suosituista tuotteista ovat:

Mainos- ja liikelahjojen merkitys 

Mainos- ja liikelahjat ovat keskeinen osa yritysten viestintää ja markkinointistrategiaa. Ne auttavat:

  • Brändin rakentamisessa: Logolla varustetut tuotteet levittävät yrityksen viestiä laajalle yleisölle.
  • Asiakassuhteiden vahvistamisessa: Lahjat viestivät arvostusta ja lujittavat yhteyttä asiakkaisiin.
  • Henkilöstön sitouttamisessa: Palkitseminen ja arvostuksen osoittaminen lisäävät henkilöstön tyytyväisyyttä ja motivaatiota. Yrityksen visuaalisen ilmeen mukaisesti brändätyt vaatteet kuten hupparit, lippikset ja T-paidat painatuksella luovat yhteenkuuluvuutta.
  • Kilpailuedun luomisessa: Huolella valitut lahjat erottautuvat ja jäävät mieleen.

Mainos- ja liikelahjat ovat pitkän aikavälin investointi, joka voi tuottaa merkittävää lisäarvoa yrityksen toiminnalle ja maineelle.

Oli sitten kyse mainos- ja liikelahjojen varastoinnista, verkkokaupan toimittamisesta tai mittojen mukaan valmistettu unikki tarkkustyökalu, me Talencolla tarjoamme kattavaa palvelua kaikkissa mainos- ja liikelahjoja koskevissa kysymyksissä. Ota yhteyttä jo tänään niin puhutaan lisää.

Talenco auttaa luomaan yrityksellesi upeita liikelahjoja joiden avulla kasvatat myyntiäsi, sitoutat sidoryhmiä ja vahvistat brändiäsi

Me Talencossa autamme asiakkaitamme kustomoimaan ja brändäämään yrityksen visuaalisen ilmeen mukaisia mainos- ja liikelahjoja, asiakkaan omalla logolla tai muilla painatuksilla. Lahjoja voidaan käyttää esimerkiksi henkilöstölahjoina joiden avulla parantaa henkilöstön sitoutumista yritykseen ja sen brändiin, tai asiakaslahjoina joilla sitouttaa asiakkaita.  

Luonnollisesti saat meiltä huomattavan laajan valikoiman ekologisia liikelahjoja valmistettuna ympäristöystävällisistä materiaaleista kuten RPET. Lisäksi tarjoamme tarvittaessa käteviä työkaluja brändituotteiden varastointiin ja etähallintaan.

Ota yhteyttä jo tänään

Anna Talenco hoitaa yrityksesi mainos-ja liikelahjat – helposti, laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Ota yhteyttä jo tänään, niin selvitetään kuinka Talencon palvelut sopuvat sinulle, kartoitetaan tarpeesi ja suunnitellaan niihin sopivat ratkaisut.

*Artikkelissa mainittujen termien lisäksi käytössä on myös yrityslahjat, edustuslahjat, VIP-lahjat, giveaway-tuotteet, jakotuotteet, jakolahjat, messulahjat, myynninedistämistuotteet, mainostuotteet, oheistuotteet, profiilituotteet, promotuotteet, kesälahjat, fanituotteet

Asiakaslahjojen valintaopas vuodelle 2025

Asiakaslahjat ovat tehokas tapa vahvistaa asiakassuhteita, osoittaa arvostusta ja pitää brändisi asiakkaiden mielessä. Mutta millainen on hyvä asiakaslahja, ja kuinka valita oikea vaihtoehto? Tässä oppaassa vastaamme yleisimpiin kysymyksiin asiakaslahjoista ja annamme vinkkejä, joiden avulla voit tehdä hyvän vaikutuksen asiakkaisiisi.

Mitä asiakaslahjat ovat ja miksi ne ovat tärkeitä?

Asiakaslahjat ovat huolella valittuja esineitä tai elämyksiä, joita annetaan kiitoksena, huomionosoituksena tai juhlan kunniaksi. Asiakaslahjoilla on tärkeä rooli:

  • Asiakassuhteiden vahvistamisessa
  • Brändiuskollisuuden lisäämisessä
  • Erottautumisessa kilpailijoista

Tutkimusten mukaan yritykset, jotka panostavat asiakaslahjoihin, saavat parempia uusintahankinta- ja suosittelulukuja.

Kuinka paljon asiakaslahjoihin tulisi käyttää rahaa?

Budjetti riippuu yrityksen koosta ja asiakassuhteen arvosta.

  • Pienyrityksille: 20–50 € per lahja on sopiva.
  • Arvokkaamille asiakkaille: 100–200 € lahjat voivat olla perusteltuja.

Lahjan arvo ei kuitenkaan aina ole sen hinnassa, vaan ennemmin ajatuksessa ja huolellisuudessa sen takana.

Mitkä ovat vuoden 2025 parhaat asiakaslahjat?

Viimeaikaisia asiakaslahjatrendejä:

  1. Personoidut lahjat: Kaiverretut kynät, nimikoidut muistikirjat tai yksilölliset mukit omalla painatuksella osoittavat huomaavaisuutta.
  2. Ekologiset vaihtoehdot: Uudelleenkäytettävät vesipullot, bambutarvikkeet tai kestokassit vetoavat ympäristötietoisiin asiakkaisiin.
  3. Herkulliset luksustuotteet: Laadukkaat suklaat, premium-kahvit tai gourmet-lahjakorit ovat aina suosittuja.
  4. Teknologiset lahjat: Brändätyt langattomat laturit, Bluetooth-kaiuttimet tai varavirtalähteet ovat käytännöllisiä.
  5. Elämykset lahjoina: Lippupaketit, tilaukset palveluihin tai lahjakortit elämyksiin tekevät unohtumattoman vaikutuksen.

Milloin on paras aika antaa asiakaslahjoja?

Lahjan ajoitus voi lisätä sen vaikuttavuutta. Harkitse seuraavia tilanteita:

  • Juhlapyhät: Sesongin mukaiset lahjat tuovat juhlamieltä.
  • Merkkipäivät: Asiakkuuden vuosipäivät tai projektin valmistumiset ovat erinomaisia tilaisuuksia.
  • Yllätyslahjat: Odottamaton huomionosoitus tekee aina vaikutuksen.

Kuinka valita oikea asiakaslahja?

Näillä vinkeillä varmistat, että lahjasi osuvat maaliin:

  1. Tunne asiakkaasi: Ymmärrä asiakkaidesi tarpeet, arvot ja mieltymykset.
  2. Panosta laatuun: Vaikka lahja olisi pieni, sen tulee tuntua huolitellulta.
  3. Henkilökohtainen kosketus: Lisää käsinkirjoitettu viesti tai yksilöi lahja lisäarvon luomiseksi.
  4. Brändäys hillitysti: Lisää logo huomaamattomasti, jotta lahja tuntuu henkilökohtaiselta eikä vain mainokselta.

Asiakaslahjojen do’s and don’ts

Tee näin:

  • Selvitä, onko asiakkaalla rajoituksia lahjojen vastaanottamisen suhteen.
  • Valitse asiakaslahjoja, jotka sopivat yrityksesi arvoihin.
  • Pyri valitseman asiakaslahjoja jotka tukevat brändisi visuaalista identiteettiä
  • Muista lähettää kirjallinen tai suullinen tervehdys lahjan yhteydessä.

Vältä näitä:

  • Älä anna liian geneerisiä tai persoonattomia lahjoja.
  • Älä käytä lahjoihin liikaa rahaa.
  • Älä unohda ottaa huomioon kulttuurieroja ja asiakkaiden henkilökohtaisia mieltymyksiä.

Tee vaikutus asiakaslahjoilla

Huolella valitut, laadukkaat asiakaslahjat ovat yksinkertainen mutta tehokas tapa vahvistaa asiakassuhteita. Kun tunnet asiakkaasi, määrität budjetin ja valitset oikean ajoituksen, voit luoda lahjastrategian, jonka avulla yrityksesi ja brändisi jää mieleen.

Tutustu laajaan valikoimaamme, meiltä löydät mieleenpainuvat asiakaslahjat kaikkiin tilanteisiin.

Lue myös:
– Asiakaslahjojen ideointi: anna vuodenaikojen tunnelmien inspiroida
Asiakaslahjoina käytettävien muistitikkujen tietoturvaongelmat, mitä pitäisi huomioida?
Asiakaslahjat, liikelahjat ja psykologia niiden takana

Upeat viinit omalla etiketillä yrityksen joululahjaksi

Viinit ovat tunnetusti saavuttaneet vakiintuneen aseman suomalaisessa ruokapöydässä. Yhdessä vaiheessa viinien voittokulku oli niin selkeää, että näytti suorastaan siltä että Suomi on muuttumassa varsinaiseksi viinimaaksi.

Mutta tiesitkö että lahjaviinit on mahdollista kustomoida omalla etiketillä yrityksen visuaalisen ilmeen mukaisesti? Huolella valitulla, diskreetillä mutta tyylikkäällä, omalla etiketillä kustomoitu viini on erinomainen valinta yrityksen joululahjaksi. Yritysilmeen mukaisesti brändätyn viinin avulla asiakaslahjan tai henkilöstölahjan antajan on helppo välittää asiakkaalle tai henkilöstölle joulun tunnelmaa, samalla yrityksen brändistä muistuttaen. Valitsemalla sopiva viini voidaan vahvistaa juuri haluttua brändimielikuvaa.

Kaula-etiketti, lahjakassi ja henkilökohtainen tervehdys viimeistelevät yrityksen joululahjan

Viineihin on mahdollista tehdä kokonaan oma etiketti. Silloin täytyy lähteä siitä että minimimäärät ovat suurempia, ja toimitusaika vastaavasti pidempi. Puhutaan siis hieman isommasta projektista.

Hyödyntämällä kaula-etikettiä voidaan viinit toimittaa nopealla toimitusajalla, samalla kun määrät voivat olla selvästi pienempiä. Suosittelemme että minimimäärä olisi noin 50 pulloa, mutta tarpeen vaatiessa siitäkin on usein joustettavissa. Lisäksi yrityksen lahjaviinin kustomointi kaula-etiketin avulla jättä viinin alkuperäisen etiketin näkymään, mikä on arvokasta. Ovathan viinien omat etiketit usein sekä kauniita että informatiivisia, niistä löytyy tarkkaa tietoa viinin alkuperästä ym.

Jättämällä viinin oman etiketin paikoilleen mutta täydentämällä sitä yrityksesi omalla kaulaetiketillä, saat lahjan joka on paitsi tyylikäs ja tervetullut, myös tukee pitkäjänteistä työtä brändin vahvistamiseksi.

Viinit omalla etiketillä ja lahjakassissa

Etiketin lisäksi suosittelemme että viini toimitetaan tyylikkäässä lahjakassissa. Näin viiniä ei tarvitse erikseen paketoida. Kassiin on myös helppo sujauttaa yrityksen ilmeen mukainen joulutervehdys jossa lisäinformaatiota kyseisestä viinistä, mikä tekee viini-lahjasta entistäkin mielenkiintoisemman.

Olipa kyseessä sitten työntekijän, asiakkaan tai yhteistyökumppanin lahja, saadaan viini oman etiketin, lahjakassin ja tervehdyksen avulla sopimaan täydellisesti sekä joulun tunnelmaan että yrityksen yritysilmeeseen.

Toimi näin kun haluat antaa omalla logolla varustetun viinin joululahjaksi

Viinin voit valita laajasta ja huolellisesti kuratoidusta valikoimasta. Kumppanimme Virossa Bottlescouts OÜ myy, toimittaa ja huolehtii asiaankuuluvista veroista ja maksuista. Valikoima on laaja, halutessasi löydät myös ekologiset viinit kattavasta valikoimasta. Me Talencolla järjestämme kustomoinnin. Yrityksesi omalla logolla varustettu viini ja sen mukana seuraava yrityksesi joulutervehdys toimitetaan nopealla toimitusajalla kauniissa lahjakassissa, valmiina annettavaksi lahjansaajille.

Selaa laajaa ja huolellisesti kuratoitua viinivalikoimaa tästä linkistä, tai yksinkertaisesti kerro meille toiveistasi niin teemme ehdotuksen. Voit kertoa meille toiveistasi tällä lomakkeella.

Halutessasi voit liittää pakkaukseen laadukkaan, yrityksesi logolla varustetun, korkkiruuvin täydentämään lahjaa. viini-korkkiruuvi-setti on yhteistyökumppaneiden arvostama liikelahja, joko joulun aikaan tai ympärivuotisesti.

Tarvitsetko apua viiniaiheisten liikelahjojen ideoimisessa?

Me Talencolla autamme sinua löytämään viiniaiheiset yrityslahjat, jotka ilahduttavat asiakastasi ja vahvistavat asiakassuhteitasi. Saat niin tuotteet kuin neuvot niiden räätälöintiin yritysilmeesi mukaisesti, omalla logollasi tai painatuksellasi, nopeasti, luotettavasti ja edullisesti. Valtava tuotevalikoima ja asiantunteva henkilökohtainen palvelu takaavat sen että löydät juuri sen mitä tarvitset.

Etsitpä sitten viiniaiheisia yritystekstiilejähenkilöstölahjojamainoslahjojaasiakaslahjoja tai ylipäätään mitä tahansa viiniin liittyviä liikelahjoja, me voimme auttaa.

Asiakaspalvelumme auttaa ja neuvoo kaikkien tuotteiden valinnassa

Kaipaatko neuvoja kuinka parhaiten hyödyntää logoasi liikelahjoissa? Etkö löydä sopivaa tuotetta verkkosivuiltamme? Kaipaatko suunnittelu-apua? Asiakaspalvelumme on täällä auttamassa. Soita, lähetä spostia tai käytä sivustomme yhteydenottolomakketta ja kerro tarpeistasi. Laajan toimittajaverkostomme ansiosta voimme löytää juuri sinulle sopivan tuotteen, joka on kustomoitavissa omalla logollasi. Tarvittaessa teetämme sinulle räätälöidyt tuotteet ja neuvomme valmistusvaihtoehdoissa. Tästä voit lukea tarkemmin palveluistamme.

Autamme valitsemaan vastuullisempia lahjoja

Ilmastonmuutoksen myötä ekologiset ja vastuulliset ratkaisut ovat nousseet entistä tärkeämmiksi myös brändituotteissa. Autamme sinua valitsemaan ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja ja varmistamme, että saat tarvittavat sertifikaatit ja todistukset hankinnoistasi.

Nopeaa palvelua

Asiointi kanssamme on nopeaa ja helppoa. Hintamme sisältävät aina kaikki kulut: valitun merkinnän omalla logolla, aloituskulut ja rahdin. Näet myös määräalennukset heti, joten mitä suurempi tilausmäärä, sitä alhaisemmat yksikköhinnat. Kaikki tuotteemme voidaan räätälöidä omalla logollasi – myös vaativammat kustomoinnit onnistuvat. Riittää, että kerrot toiveistasi, niin teemme sinulle ehdotuksen ja selkeän tarjouksen. Asiakaspalvelumme palvelee joustavasti suomeksi ja ruotsiksi, ja tarvittaessa myös englanniksi.

Ota yhteyttä jo tänään

Anna meidän hoitaa yrityksesi mainos-ja liikelahjat – helposti, laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Ota yhteyttä jo tänään, niin selvitetään kuinka Talencon palvelut sopuvat sinulle, kartoitetaan tarpeesi ja suunnitellaan niihin sopivat ratkaisut.

Viiniin ja jouluun liittyviä tuotteita:

– Viinisetit
Korkkiruuvit omalla logolla
Muut viinitarvikkeet
Yrityksen joululahjat
– Liikelahjat painatuksella
– Yrityslahjat painatuksella
– Brändituotteet omalla logolla tai painatuksella
– Mainoslahjat painatuksella
Viinit jouluksi omalla etiketillä
Suklaa omalla painatuksella
Lahjakortit yrityksille joululahjaksi

Artikkeleita yritysten joululahjoista

Lahjakorttiko yrityksen joululahjaksi? Näkökulmia puolesta ja vastaan.
Milloin henkilökunnalle joululahjaksi annetut lahjakortit ovat verovapaita?
Joulun liikelahjat asiakkaille ja yhteistyökumppaneille
Mielekkäät henkilöstölahjat jouluksi
Joulun parhaat mainoslahjat ovat monella kotimaisia
Vinkkejä yrityksen joululahjan hankintaan
Joulun liikelahjat – vinkit ja ideat yrityksille
Liikelahjat ja joululahjat ovat markkinointia
Miten valitsin yrityksen joululahjat viime vuonna
Asiakaslahjojen ideointi: anna vuodenaikojen tunnelmien inspiroida
Suklaa yrityksen joululahjaksi
Uusi vuosi ja uudet kujeet

Lue myös

Brändituotteet ja kestävä kehitys

Reppujen materiaalit menossa vastuullisempaan suuntaan
Miten kestävää kulutusta voi edistää brändimarkkinoinnissa?
Ekologisuus ja eettisyys yritysmaailman megatrendinä
Miten kestävää kulutusta voi edistää brändimarkkinoinnissa?
Taistelu muoviroskaa vastaan kiihtyy
Mitä järkeä tavarantoimittajan on varata oikeus yli- tai alitoimituksiin?
Ovatko ekologiset liikelahjat voimistuva trendi?
Brändituotteet ja vastuullisuus

Brändäystietoutta

Brändäyksessä värillä on väliä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Toimiston brändäys edullisesti
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Mitä ovat PMS-värit? Kaikki mitä haluat tietää PMS-väreistä ja Pantone-värikartasta
Väriavaruus painotöissä, CMYK tai RGB?
Brändäyksen tärkeys

Artikkeleita myynnistä ja markkinoinnista

Yhteenkuuluvuutta mainostekstiileillä ja brändivaatteilla
Miksi asiakkaan sitouttaminen tunnetasolla on tärkeää yritykselle?
Miksi henkilökunnan sitouttaminen on tärkeää?
Asiakaslahjat, liikelahjat ja pykologia niiden takana
Liikelahjojen kohdentaminen eli targetointi
Miksi kauttaaltaan painettujen brändituotteiden suosio kasvaa ja kenelle ne parhaiten sopivat?
Sisäinen markkinointi ja tehokkaampi etätyö
Haptinen palaute – koskettavaa markkinointia
Uusasiakashankinta – korvataanko laatua määrällä?
Tuotteet omalla logolla
Mainoslahjat lisäävät myyntiäsi kahdella tavalla
Miksi Piilaaksossa rakastetaan promotuotteita?
Maailman menestyneimpiä ilmiöitä markkinoidaan oheistuotteilla
Asiakaslahjat, liikelahjat ja psykologia niiden takana
Mitä ominaisuuksia liikelahjojen vastaanottajat arvostavat?
Noudata etikettiä ja vältä virheet liikelahjojen antamisessa
Liikelahjojen antaminen – mitä, kenelle ja milloin?
Kuusi vinkkiä varainhankintaan
Viisi vinkkiä asiakastilaisuuksiin

Joulusuklaa on täydellinen joululahja yrityksen henkilöstölle ja yhteistyökumppaneille

Joulun lähestyessä moni miettii, miten kiittää ja ilahduttaa työkavereita, asiakkaita ja yhteistyökumppaneita. Mikä olisikaan parempi tapa kuin antaa yrityksen joululahjaksi kauniisti pakattu ja herkullinen joulusuklaa?

Monissa kulttuureissa suklaa on perinteinen lahja joka liitetään juhliin, kuten jouluun, ystävänpäivään ja pääsiäiseen. Tämä lisää suklaan merkitystä osana tärkeimpiä hetkiä ja traditioita, jolloin siitä on tullut yleisesti rakastettu herkku. Suklaa assosioidaan mukaviin hetkiin, juhlaan ja rentotumiseen.

Miksi suklaa sopii erityisen hyvin yrityksen joululahjaksi?

  • Mainosmakeiset yrityksen logolla kuten suklaat ja mainoskarkit ovat joustavia lahjoja. Ne sopivat asiakaslahjoiksi tai henkilöstölahjoiksi lähes kaikille ja niitä on helppo jakaa joko sellaisinaan tai osana suurempaa lahjakokonaisuutta.
  • Suklaa en helppo personoida. Mukaan on helppo lisätä omalla logolla varustettu painettu kortti, esimerkiksi yksinkertainen kiitos kuluneesta vuodesta tai lämmin jouluntoivotus, jolloin lahjasta tulee entistä henkilökohtaisempi.
  • Joulusuklaat ovat lähes aina pakattu laadukkaisiin pakkauksiin. Joulusuklaa antaa ylellisen vaikutelman ja vahvistaa yrityksen ja sen brändin laatumielikuvaa.

Joululahjana suklaa on tyylikäs ja arvostettu valinta, joka sopii lähes kaikille. Se on yrityksen antama liikelahja joka tuo lämpöä ja iloa joulun aikaan. Tutustu Talencon selailtavaan kuvastoon tästä: https://heyzine.com/flip-book/talenco-joulusuklaat-ja-makeiset-2024

Suklaa- ja jouluaiheisia tuotteita

– Suklaa omalla painatuksella
Lahjakortit yrityksille
– Viinisetit
– Korkkiruuvit omalla logolla
– Muut viinitarvikkeet
– Yrityksen joululahjat
– Liikelahjat painatuksella
– Yrityslahjat painatuksella
– Brändituotteet omalla logolla tai painatuksella
– Mainoslahjat painatuksella
– Henkilöstölahjat
– Viinit jouluksi omalla etiketillä
Lahjakortit yrityksille joululahjaksi

Artikkeleita yritysten joululahjoista

Lahjakorttiko yrityksen joululahjaksi? Näkökulmia puolesta ja vastaan.
Milloin henkilökunnalle joululahjaksi annetut lahjakortit ovat verovapaita?
Joulun liikelahjat asiakkaille ja yhteistyökumppaneille
Mielekkäät henkilöstölahjat jouluksi
Joulun parhaat mainoslahjat ovat monella kotimaisia
Vinkkejä yrityksen joululahjan hankintaan
Joulun liikelahjat – vinkit ja ideat yrityksille
Liikelahjat ja joululahjat ovat markkinointia
Miten valitsin yrityksen joululahjat viime vuonna
Asiakaslahjojen ideointi: anna vuodenaikojen tunnelmien inspiroida
Uusi vuosi ja uudet kujeet

Lue myös

Brändituotteet ja kestävä kehitys

Reppujen materiaalit menossa vastuullisempaan suuntaan
Miten kestävää kulutusta voi edistää brändimarkkinoinnissa?
Ekologisuus ja eettisyys yritysmaailman megatrendinä
Miten kestävää kulutusta voi edistää brändimarkkinoinnissa?
Taistelu muoviroskaa vastaan kiihtyy
Mitä järkeä tavarantoimittajan on varata oikeus yli- tai alitoimituksiin?
Ovatko ekologiset liikelahjat voimistuva trendi?
Brändituotteet ja vastuullisuus

Brändäystietoutta

Brändäyksessä värillä on väliä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Toimiston brändäys edullisesti
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Mitä ovat PMS-värit? Kaikki mitä haluat tietää PMS-väreistä ja Pantone-värikartasta
Väriavaruus painotöissä, CMYK tai RGB?
Brändäyksen tärkeys

Artikkeleita myynnistä ja markkinoinnista

Yhteenkuuluvuutta mainostekstiileillä ja brändivaatteilla
Miksi asiakkaan sitouttaminen tunnetasolla on tärkeää yritykselle?
Miksi henkilökunnan sitouttaminen on tärkeää?
Asiakaslahjat, liikelahjat ja pykologia niiden takana
Liikelahjojen kohdentaminen eli targetointi
Miksi kauttaaltaan painettujen brändituotteiden suosio kasvaa ja kenelle ne parhaiten sopivat?
Sisäinen markkinointi ja tehokkaampi etätyö
Haptinen palaute – koskettavaa markkinointia
Uusasiakashankinta – korvataanko laatua määrällä?
Tuotteet omalla logolla
Mainoslahjat lisäävät myyntiäsi kahdella tavalla
Miksi Piilaaksossa rakastetaan promotuotteita?
Maailman menestyneimpiä ilmiöitä markkinoidaan oheistuotteilla
Asiakaslahjat, liikelahjat ja psykologia niiden takana
Mitä ominaisuuksia liikelahjojen vastaanottajat arvostavat?
Noudata etikettiä ja vältä virheet liikelahjojen antamisessa
Liikelahjojen antaminen – mitä, kenelle ja milloin?
Kuusi vinkkiä varainhankintaan
Viisi vinkkiä asiakastilaisuuksiin

Artikkeleita Talencon tarjoamista palveluista

Näin Talenco palvelee liikelahja-asiakkaita
Liikelahjojen ja brändituotteiden varastointi
Helpompi etsiä tuotteita Talencon tarjonnasta
Näin hyödynnät tuotteiden etähallintaa, TOP-5 vinkit


Salaatti. essut

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Vuodenvaihde on erikoista aikaa. Lupauksia itselle, ja muille, tehdään vakain mielin. Kuinka moni lupautuu taas lenkkipolulle, jumppaan, joogaamaan tai kenties vanhan harrastuksen pariin?

Ihminen on siitä hauska olento, että kalenteri auttaa kuin auttaakin päätöksissä. Tietty käännekohta, kuten uusi vuosi, voi olla hieno alkusysäys entistä positiivisemmalle asenteelle, kunnon kohottamiselle tai lupaukselle antaa enemmän aikaa itselle ja läheisille. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa uutta harrastusta; liikkuminen piristää, kohottaa mieltä ja auttaa jaksamaan tulevan vuoden haasteissa. Ja kun otat ystävän mukaan saat kaikesta tuplailon.

Tai kenties lupasit hemmotella itseäsi enemmän? Ottaa palan suklaata tai lasillisen viiniä, käydä viikottain vaahtokylvyssä tai hierojalla? Päätitkö lähteä reppu selässä talviseen maisemaan retkeilemään termospullo mukana? Opetella uusia herkullisia salaattireseptejä ja jakaa niitä hyvässä seurassa?

Jokainen löytää omat keinonsa virkistäytyä ja hemmotella itseään, ja nämä lupaukset kannattaa pitää sekä muistaa myös pitkin vuotta. Lupaus pitää itsestään parempaa huolta on tärkeimpiä lupauksia – niistä kannattaa pitää kiinni.

Tsemppiä uuteen vuoteen ja toivottavasti ollaan taas pian yhteyksissä!

PS

Muistathan että jos haluat hemmotella ja kannustaa henkilöstöäsi tai asiakkaitasi, kannattaa harkita aiheeseen liittyviä liikelahjoja ja mainoslahjoja. Kysy meiltä, autamme mielellämme valitsemaan juuri tarpeisiisi sopivat.

Aiheeseen liittyviä tuotteita:

– Viinisetit
– Korkkiruuvit omalla logolla
– Muut viinitarvikkeet
– Yrityksen joululahjat
– Liikelahjat painatuksella
– Yrityslahjat painatuksella
– Brändituotteet omalla logolla tai painatuksella
– Mainoslahjat painatuksella
– Henkilöstölahjat
– Viinit jouluksi omalla etiketillä
Suklaa omalla painatuksella

Artikkeleita yritysten joululahjoista

Lahjakorttiko yrityksen joululahjaksi? Näkökulmia puolesta ja vastaan.
Milloin henkilökunnalle joululahjaksi annetut lahjakortit ovat verovapaita?
Joulun liikelahjat asiakkaille ja yhteistyökumppaneille
Mielekkäät henkilöstölahjat jouluksi
Joulun parhaat mainoslahjat ovat monella kotimaisia
Vinkkejä yrityksen joululahjan hankintaan
Joulun liikelahjat – vinkit ja ideat yrityksille
Liikelahjat ja joululahjat ovat markkinointia
Miten valitsin yrityksen joululahjat viime vuonna
Asiakaslahjojen ideointi: anna vuodenaikojen tunnelmien inspiroida
Suklaa yrityksen joululahjaksi


LUE MYÖS


Brändituotteet ja kestävä kehitys

Reppujen materiaalit menossa vastuullisempaan suuntaan
Miten kestävää kulutusta voi edistää brändimarkkinoinnissa?
Ekologisuus ja eettisyys yritysmaailman megatrendinä
Miten kestävää kulutusta voi edistää brändimarkkinoinnissa?
Taistelu muoviroskaa vastaan kiihtyy
Mitä järkeä tavarantoimittajan on varata oikeus yli- tai alitoimituksiin?
Ovatko ekologiset liikelahjat voimistuva trendi?
Brändituotteet ja vastuullisuus

Brändäystietoutta

Brändäyksessä värillä on väliä
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Toimiston brändäys edullisesti
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Mitä ovat PMS-värit? Kaikki mitä haluat tietää PMS-väreistä ja Pantone-värikartasta
Väriavaruus painotöissä, CMYK tai RGB?
Brändäyksen tärkeys

Artikkeleita myynnistä ja markkinoinnista

Yhteenkuuluvuutta mainostekstiileillä ja brändivaatteilla
Miksi asiakkaan sitouttaminen tunnetasolla on tärkeää yritykselle?
Miksi henkilökunnan sitouttaminen on tärkeää?
Asiakaslahjat, liikelahjat ja pykologia niiden takana
Liikelahjojen kohdentaminen eli targetointi
Miksi kauttaaltaan painettujen brändituotteiden suosio kasvaa ja kenelle ne parhaiten sopivat?
Sisäinen markkinointi ja tehokkaampi etätyö
Haptinen palaute – koskettavaa markkinointia
Uusasiakashankinta – korvataanko laatua määrällä?
Tuotteet omalla logolla
Mainoslahjat lisäävät myyntiäsi kahdella tavalla
Miksi Piilaaksossa rakastetaan promotuotteita?
Maailman menestyneimpiä ilmiöitä markkinoidaan oheistuotteilla
Asiakaslahjat, liikelahjat ja psykologia niiden takana
Mitä ominaisuuksia liikelahjojen vastaanottajat arvostavat?
Noudata etikettiä ja vältä virheet liikelahjojen antamisessa
Liikelahjojen antaminen – mitä, kenelle ja milloin?
Kuusi vinkkiä varainhankintaan
Viisi vinkkiä asiakastilaisuuksiin


Artikkeleita Talencon tarjoamista palveluista

Näin Talenco palvelee liikelahja-asiakkaita
Liikelahjojen ja brändituotteiden varastointi
Helpompi etsiä tuotteita Talencon tarjonnasta
Näin hyödynnät tuotteiden etähallintaa, TOP-5 vinkit

Mainospyyhkeen valintakriteerit

Mieti nämä kriteerit valmiiksi kun olet hankkimassa yrityksesi brändiä vahvistavia pyyhkeitä.

  1. Budjetti: Määrittele pyyhkeisiin käytettävissä oleva budjetti. Tämä auttaa rajaamaan vaihtoehtoja jolloin säästät hankintaan käytettävää aikaa.
  2. Määrä: Arvioi tarvittava pyyhemäärä. Huomaa että mitä suurempi määrä, sitä edullisempi hinta ja päinvastoin. Usein ajatellaan että yli vuoden tarvetta ei kannata tilata kerralla.
  3. Laatu: Määrittele tarvittavat laatukriteerit pyyhkeille. Pyyhkeiden tulisi olla riittävän laadukkaita, jotta ne varmasti tulevat käyttöön. Kiinnittä huomiota pyyhkkeen ja pakkauksen ulkonäköön, sekä materiaaliin pehmeyteen, imukykyyn ja kestävyyteen. Parhaimmillaan laatu ylittää vastaanottajan odotukset hiuksen hienosti.
  4. Käyttökohde: sporttipyyhe asiakaslahjaksi urheilutapahtumaan, ylellisempi kylpypyyhe yrityksen joululahjaksi, kesälahja henkilöstölle mökille vietäväksi vai arkipyyhe yrityksen liikelahja-valikoimaan? Valtse pyyhe käyttökohteen mukaan.
  5. Koko: Isompi (ja paksumpi) pyyhe tuntuu ylellisemmältä mutta on käytössä epäkäytännöllisempi. Ohuempi kuivuu nopeammin ja vie vähemmän tilaa.
  6. Väri ja brändäys: Varmista että yrityksesi pyyhe tukee yrityksesi yhdenmukaista visuaalista ilmettä. Neutraalit ja rauhoittavat värit ovat yleensä turvallisia valintoja. Viimeistele logolla tai muilla brändielementeiillä.
  7. Ympäristöystävällisyys: Jos mahdollista valitse kierrätysmateriaalista, kierrätettäviä tai kestävästi tuotettuja pyyhkeitä.
  8. Palvelut ja lisäarvo: Tarvitsetko postitusta tai varastointia? Lahjapaketointia tai nimikointia? Visuaalista suunnittelua tai muuta ideointia? Haluatko rakentaa setin jossa useampi tuote? Oli toiveesi melkein mikä vain se on todennäköisesti toteutettavissa.


Lue myös:
Brodeerattu pyyhe viestii mainoslahjan laadusta
Merkkausmenetelmät mainospyyhkeisiin
Miten kestävää kulutusta voi edistää brändimarkkinoinnissa?
Helpompi etsiä tuotteita Talencon tarjonnasta



Aiheeseen liittyviä tuotteita:
Pyyhkeet ja kylpytakit omalla logolla tai painatuksella


Näin ideoit yrityksen liikelahjat syksyksi

Yrityksen visuaalisen ilmeen mukaisesti brändätyt liikelahjat ja muut yrityslahjat ovat markkinoinnin ja viestinnän hyödyntämiä työkaluja. Liikelahjojen avulla halutaan saavuttaa konkreettisia tavoitteita. Tavoitteista ja kohderyhmistä riippuen voidaan liikelahjat jakaa kolmeen eri kategoriaan: asiakaslahjat, henkilöstölahjat ja mainoslahjat. Koska tavoitteet eroavat toisistaan on niitä syytä käsitellä erikseen.

Liikelahjoja ideoitaessa on kiinnitettävä huomiota kohderyhmiin ja niille kulloinkin asetettuihin tavoitteisiin, sekä trendeihin ja megatrendeihin. Esimerkiksi kasvavaa ekologisten liikelahjojen suosio on helppo tulkita merkiksi ekologisuuden ja eettisyyden merkityksen megratrendistä jonka yritykset ovat huomoineet luodessaan valikoimiaan mainos- ja liikelahjoiksi.

Asiakaslahjat

Asiakaslahjat ovat tarkoitettu annettavaksi yrityksen asiakkaille tai yhteistyökumppaneille ja muille sidosryhmille. Ne ovat osa yrityksen markkinointistrategiaa ja pyrkivät edistämään asiakassuhteita sekä lisäämään tyytyväisyyttä ja brändiuskollisuutta.

Kuinka brändiuskollisuus syntyy? Brändiuskollisuus syntyy brändin ja sen sidosryhmien vuorovaikutuksesta. Aito vuorovaikutus edellyttää että brändin arvot kohtaavat sidosryhmien arvojen kanssa, ja että brändi on läsnä sidosryhmien arjessa muistuttamassa näistä yhteisistä arvoista.

Kun brändi, logolla varustetun asiakaslahjan muodossa, on fyysisesti läsnä sidosryhmien arjessa, syntyy brändin ja sen sidosryhmien välille vuorovaikutus. Aito vuorovaikutus kasvattaa brändiuskollisuutta. Edellytyksenä kaikelle onnistuneelle vuorovaikutukselle on että sidosryhmien ja brändin arvot kohtaavat.

Onnistunut asiakaslahja tuo brändin fyysisesti osaksi sidosryhmien arkea. Olemalla fyysisesti läsnä liikelahjat muistuttavat yhteisistä arvoista ja vahvistavat brändiuskollisuutta tehokkaasti.

Henkilöstölahjat

Henkilöstölahjat puolestaan ovat suunnattu yrityksen omalle henkilöstölle. Henkilöstölle jaettavia brändituotteiden tarkoituksena on vahvistaa työyhteisön henkeä, lisätä työntekijöiden sitoutuneisuutta ja parantaa työtyytyväisyyttä. Henkilöstölahjojen avulla voidaan ilmaista arvostusta ja huolenpitoa henkilöstöä kohtaan.

Henkilöstölahjat voivat myös olla tunnustus erinomaisesta työstä, saavutuksista tai vaikkapa vuosipäivistä. Niiden avulla työntekijää kiitetään ja kannustetaan jatkossakin sitoutumaan yritykseen ja sen arvoihin.

On tärkeää muistaa, että vaikka asiakas- ja henkilöstölahjat voivat joskus olla samantyyppisiä tuotteita, niiden tarkoitus ja konteksti eroavat toisistaan. Molemmissa tapauksissa on tärkeää valita lahjat huolella, jotta ne vastaavat kohderyhmän tarpeita ja odotuksia.

Mainoslahjat

Mainoslahjat eroavat asiakaslahjoista ja henkilöstölahjoista siinä, että niiden pääasiallinen tarkoitus on toimia markkinointivälineenä ja edistää yrityksen näkyvyyttä sekä brändin tunnettuutta. Mainoslahjat ovat olennainen osa yrityksen markkinointistrategiaa ja brändin rakentamista.

Mainoslahjojen avulla yritys pyrkii tavoittamaan laajemman yleisön ja luomaan positiivista mielikuvaa itsestään potentiaalisten asiakkaiden keskuudessa. Nämä lahjat jaetaan usein tapahtumissa, messuilla tai markkinointikampanjoiden yhteydessä, joissa yritys haluaa herättää kiinnostusta ja muistutella olemassaolostaan.

Mainoslahjat voivat olla käytännöllisiä tai hauskoja esineitä, joissa on yrityksen logo, brändivärit tai muut brändielementit. Ne voivat sisältää esimerkiksi kyniä, heijastimia, avaimenperiä, mukeja, kasseja tai muita arkipäiväisessä käytössä olevia esineitä. Tavoitteena on, että nämä lahjat käyttävät tai näkevät muut ihmiset, jolloin yritys saa lisää näkyvyyttä ja brändin muistamisen mahdollisuuden.

Ehdotuksia ja ideoita

Liikelahjan tärkeimmät ominaisuudet ovat 1) tukee brändimielikuvaa, 2) vastaa asiakkaan arvoja ja 3) on asiakkaalle käyttökelpoinen eli jää käyttöön.

On tärkeää muistaa että mitä useampi yrityksen viesti on yhdenmukainen, sitä vahvempi on
brändimielikuva ja sitä vahvemmin se myös jää kohderyhmän mieleen. Siksi on syytä pitää mielessä niin aiemmin annetut lahjat, muut samanaikaisesti lahjavalikoimaan kuuluvat lahjat kuin tulevat lahjat. Huolella mietitty brändituote-strategia säästää sekä aikaa että vaivaa ja vahvistaa brändiä kustannustehokkaasti.

Ajankohtaisia ideoita asiakaslahjaksi

Sateenvarjo logolla täyttää hyvin tehokkaalle liikelahjalle asetettavat vaatimukset. Se on asiakkaalle hyödyllinen ja käytännölllinen. Sateenvarjo on helppo kustomoida yritysilmeen mukaiseksi. Laadukas sateenvarjo viestii laadukkaasta brändistä. Lisäksi logolla tai muulla painatuksella varustetut sateenvarjot tarjoavat näkyvyyttä ja toimivat mainoksena. Asiakkaalla voi hyvin olla useampi sateenvarjo eri käyttötarkoituksiin. Ekologisia sateenvarjoja löytyy laajat valikoimat, esimerkiksi RPET kankaasta.

Pyyhkeet ja kylpytakit painatuksella tai brodeerauksella ovat myös erinomainen vaihtoehto asiakaslahjoiksi. Jokainen tarvitsee useita pyyhkeitä, mutta pyyhkeitä voi myös olla eri kokoja jolloin sarjojen kerääminen voi luoda pitkäjännitteisyyttä. Pyyhkeet ovat käytännöllisiä ja synnyttävät miellyttäviä mielikuvia ja assosiaatioita.

Ajankohtaisia ideoita henkilöstölahjoiksi

Juomapulloissa ja mukeissa yrityksen logo näkyy päivittäin, mikä on omiaan vahvistamaan yritysilmettä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta askel askelelta. Juomapullojen ja mukien valinta on ekologinen vaihtoehto, sillä ne kannustavat vähentämään kertakäyttöisten muovipullojen ja -mukien käyttöä. Nesteytyksestä muistuttaminen lisää työhyvinvointia.

Juomapullot ja mukit on mahdollista kustomoida tyylikkäästi vastaamaan yrityksen yritysilmettä. Hyödyntämällä vastuullisisa materiaaleja ja huolellista suunnittelua on mahdollista saavuttaa markkinoinnille asetettuja tavoitteita varsin edullisesti.

Ajankohtaisia mainoslahja-ideoita

Monen yrityksen mainoslahja-valikoimaan kuuluu heijastimia painatuksella, kyniä logolla sekä mainos- ja kestokasseja. Heijastimet ovat turvallinen ja hyödyllinen lahja, erityisesti syksyllä, kun päivät lyhenevät ja pimeät illat lisääntyvät. Yrityksen logo heijastimissa edistää sekä brändin tunnettuutta ja yleistä turvallisuutta. Kynät logolla ovat aina tarpeellisia toimistotarvikkeita ja samalla tehokkaista mainosvälineitä, kun niitä päivittäin käytetään. Mainos- ja kestokassit ovat käytännöllisiä ja ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja, jotka tarjoavat näkyvää mainostilaa edullisesti.

Selaa liikelahjoja syksyksi

Talencolta löydät kaikki liikelahjat syksyksi. Selaa valikoimaamme tai tutustu muihin palveluihimme.

Lue myös

Kesän liikelahjat ja asiakaslahjat
Näin saat parhaan hyödyn kesälahjoistasi
Asiakaslahjojen ideointi: anna vuodenaikojen tunnelmien inspiroida
Joulun liikelahjat – vinkit ja ideat yrityksille
Miksi henkilökunnan sitouttaminen on tärkeää?
Miksi brändin yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä?
Onko brändin huolellinen ja pitkäjännitteinen rakentaminen kannattavaa?
Brändin yhtenäisen ilmeen tärkeydestä
Kuinka brändi positioidaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Brändäyksessä värillä on väliä
Mainoskynät vahvistavat yrityksen brändiä
Kuinka luoda yrityskuva joka muistetaan?
Liikelahja vahvistaa brändiä
Näin valitset hyvän mainoskynän

Aiheeseen liittyviä tuotteita

– Liikelahjat logolla
– Asiakaslahjat logolla
– Mainoslahjat logolla
– Yrityslahjat logolla
– Mainoskassit
– Heijastimet painatuksella
– Kynät omalla logolla
– Pyyhkeet
– Juomapullot
– Termospullot
– Termosmukit





Kannattaako pienen yrityksen osallistua messuille näytteilleasettajana?

Monessa yrityksessä tehdään harkintaa messuille osallistumisesta. Se onkin tarkan harkinnan paikka. Mitä hyötyjä voit saada ja mitä riskejä mahdollisesti otat päättäessäsi esitellä tuotteesi tai palvelusi alasi messuilla. Tässä lyhyt kooste hyödyistä ja haitoista.

Hyödyt

Messut on yleensä suunnattu jollekin tietylle alalle, ja niille ihmisille, jotka ovat mukana sektorilla tai kiinnostuneita siitä. Näytteilleasettajalla on siis upea mahdollisuus markkinoida tuotteitaan oikealle kohderyhmälle ja kasvattaa bränditietoisuutta.

Näyttelyt ovat mahdollisesti avoimia myös suurelle ja joskus monimuotoiselle yleisölle. Eli targetoidun kohderyhmän lisäksi yrityksellä on mahdollisuus mainostaa tuotteitaan myös laajemmallle kohderyhmälle.

Yrityksen tuotteista riippuen messuilla voi tehdä myös tuote- ja markkinatestausta, ja tunnustella mielipidettä ja mahdollista vastaanottoa uutuustuotteille. Ja huom! Kannattaa suunnitella jonkinlainen kysely tai arvonta, jonka avulla vaivihkaisesti saa kerättyä yhteystietoja potentiaalisiin nykyisiin ja tuleviin asiakkaisiin.

Riskit

On tärkeää varmistaa, että tietää mitä tekee: kuinka messuille tulee valmistautua, ja mitä resursseja tapahtuma vaatii.

Huomio ainakin että

  • Messut vaativat vähintään päivän, ja luultavasti enemmän, vähintään yhden henkilön läsnäoloa
  • Messuille matkustaminen (vieraalla paikkakunnalla majoittuminen) voi olla kallistakin
  • Näyttelytila messuilla on useimmiten varsin kallista – kuluja kannattaa jakaa mahdollisten tavaran- tai materiaalien toimittajien kanssa
  • Messulahja, jonkinlainen jaettava logotuote on syytä olla. Ne lisäävät kustannuksia ja niiden tilaukset on myös tehtävä hyvissä ajoin, vähintään 4 viikkoa ennen messuja. Mainoskarkit ovat aina varsin edullinen ja varma valinta.
  • Yrityksen brändin on syytä olla iskussa. Yrityksen logon on oltava selkeä, aineistojen visuaalinen ilmeen on oltava yhdenmukainen ja brändiä tukeva.
  • Kilpailu on kovaa, ei voi lähteä kevyellä varustuksella kaikkien alan toimijoiden – kilpailijoiden – keskelle

On tietysti selvää, että pitää mennä juuri oikeille messuille. Väärälle yleisölle näyttäminen tarkoittaa sitä, että messuille osallistumisesta aiheutuvat kustannukset ylittävät saamasi suorat ja epäsuorat hyödyt.

Messuilla käyminen kannattaa jos

– Yrityksellä on varaa osallistumis-, näyttely- ja muiden vastaavien kustannusten kattamiseen
– On ainakin yritetty selvittää, kuinka monta liidiä tai asiakasta tapahtumassa täytyy hankkia, jotta investointi kannattaa
– Yritys tuntee etukäteen messut, joille harkitsee omaa osastoa, ja on vakuuttunut, että tapahtumaan osallistuu riittävä määrä potentiaalisia kontakteja
– On opeteltu tärkeimmät tavat kiinnittää ihmisten huomio
– On riittävä esitemateriaali omista tuotteista tai palveluista

Teksti Aki Hyödynmaa

Artikkeleita messuista

Näillä saat huomiota messuilla
Kuinka onnistut messuilla?
Kuinka selviät messuista hengissä ja hyvinvoivana
Hyvä ja toimiva messulahja on messuosastosi välttämätön viimeistelijä

Liikelahjoihin liittyviä linkkejä

Messulahjat
Liikelahjat
Yrityslahjat
Asiakaslahjat
Mainoslahjat
Brändituotteet
Yrityksen mainostekstiilit

YHDENMUKAINEN PUKEUTUMINEN MESSUILLA

Kauluspaidat omalla logolla
Pikeepaidat omalla logolla
T-paidat omalla painatuksella
Hupparit omalla painatuksella
Liivit omalla logolla
Solmiot omalla logolla
Huivit omalla logolla

TARPEELLISET TARVIKKEET MESSUILLE

Kaulanauhat omalla painatuksella
Juomapullot omalla painatuksella
Mukit omalla painatuksella
Kangaskassit omalla painatuksella
Roll up banderollit omalla painatuksella
Pinssit ja rintamerkit omalla logolla

Muistiinpanotarvikkeet

Muistikirjat omalla logolla
Muistilehtiöt omalla painatuksella

GIVE AWAY TUOTTEET JAETTAVAKSI STÄNDILLÄ

Makeiset omalla painatuksella
Suklaat omalla painatuksella
Stressilelut omalla painatuksella
Avaimenperät omalla painatuksella
Heijastimet omalla painatuksella
Huulirasvat omalla painatuksella
Magneetit omalla painatuksella
Puhdistusliinat omalla painatuksella

Etkö löytänyt etsimääsi? Lähetä meille lyhyt kysely niin ehdotamme sinulle sopivaa ratkaisua.

Lähetä kysely tästä

Lisää artikkeleita myynnistä ja markkinoinnista

Yhteenkuuluvuutta mainostekstiileillä ja brändivaatteilla
Miksi asiakkaan sitouttaminen tunnetasolla on tärkeää yritykselle?
Miksi henkilökunnan sitouttaminen on tärkeää?
Asiakaslahjat, liikelahjat ja pykologia niiden takana
Liikelahjojen kohdentaminen eli targetointi
Miksi kauttaaltaan painettujen brändituotteiden suosio kasvaa ja kenelle ne parhaiten sopivat?
Sisäinen markkinointi ja tehokkaampi etätyö
Haptinen palaute – koskettavaa markkinointia
Uusasiakashankinta – korvataanko laatua määrällä?
Tuotteet omalla logolla
Mainoslahjat lisäävät myyntiäsi kahdella tavalla
Miksi Piilaaksossa rakastetaan promotuotteita?
Maailman menestyneimpiä ilmiöitä markkinoidaan oheistuotteilla
Asiakaslahjat, liikelahjat ja psykologia niiden takana

Liikelahjatrendejä

Ekologisuus ja eettisyys yritysmaailman megatrendinä
Ovatko ekologiset liikelahjat voimistuva trendi?
Maailma muuttuu, pysytkö perässä?

Brändituotteet ja kestävä kehitys

Reppujen materiaalit menossa vastuullisempaan suuntaan
Miten kestävää kulutusta voi edistää brändimarkkinoinnissa?
Ekologisuus ja eettisyys yritysmaailman megatrendinä
Miten kestävää kulutusta voi edistää brändimarkkinoinnissa?
Taistelu muoviroskaa vastaan kiihtyy
Mitä järkeä tavarantoimittajan on varata oikeus yli- tai alitoimituksiin?
Ovatko ekologiset liikelahjat voimistuva trendi?

Taistelu muoviroskaa vastaan kiihtyy

150.000.000 tonnia. Tuo on arvioitu muoviroskan määrä maailman merissä (02/2022). Nykymenolla määrä voi nelinkertaista vuoteen 2050 mennessä.

Neljä viidennestä muoviroskasta tulee meriin maalta. Roskaa tulee huonosti hoidetuilta kaatopaikoilta merten ja jokien läheisyydessä, hulevesien mukana, huonosti puhdistetusta jätevedestä, laittomasta dumppaamisesta ja roskaamisesta.

Yli puolet merten suurikokoisesta muovista tulee viidestä maasta: Kiinasta, Indonesiasta, Filippiineiltä, Vietnamista ja Thaimaasta. Syypää on kehittymätön jätehuolto. Kehittyneen jätehuollon maissa jopa yli puolet meriin päätyvästä muovijätteestä on mikromuovia. Eikä kehittynyt maailma ole ollut synnitön myöskään suurikokoisen muovin päätymisestä meriin: esim. Britannia laivasi vielä joitain vuosia sitten 500.000 tonnia jätemuovia Kiinaan joka vuosi.

Puutteellisen jätteenkäsittelyn lisäksi ongelma on, että maailmassa yksinkertaisesti tuotetaan uutta muovia enemmän kuin sitä tarvitaan. Vuonna 2016 laskettiin, että maailma tuotti uutta muovia lähes 400 miljoonaa tonnia. Se on yli 50 kiloa maailman jokaista ihmistä kohden.

Mereen päätyneen muovin haittoja ei tunneta tarkasti. Se ei kuitenkaan ole vain ikävän näköistä rannoilla, joka sinällään on taloudellisesti merkittävää, sillä muoviroska tuottaa suuria taloudellisia tappioita turismille. Muovi myös vahingoittaa merieläimiä, jotka voivat sotkeutua isompiin muovikappaleisiin tai luulla pienimpiä muovinpaloja ruoaksi. Muovin nieleminen saattaa estää niitä sulattamasta tavallista ruokaa, minkä lisäksi muovin mukana niiden elimistöön saattaa päästä myrkyllisiä kemikaaleja.

Ongelmaan on kuitenkin ratkaisuja, mutta niitä on toteutettu globaalista ajatellen vielä pistemäisesti. Esim. Irlanti laittoi muovikasseille 15 sentin veron, joka kerta kaikkiaan romahdutti muovikassien käytön. Näitä toimia ja tahtoa tarvitaan ympäri maailman. Ongelma on iso, mutta ratkaisu on helppo, ei mitään rakettiteknologiaa. Ihmisten on muutettava käyttäytymistään.


Lue myös:
Maailma muuttuu, pysytkö perässä?
Ekologisuus ja eettisyys yritysmaailman megatrendinä
Kangaskassien tuunaus on hauskaa ja luovaa ohjelmaa lasten synttäreillä
Kangaskassit logolla yrityksen markkinoinnissa
Liikelahja- ja logotuotetrendit 2019